Cityconin osakeanti kävi kaupaksi

Citycon Oyj:n noin 90,7 miljoonan euron merkintäetuoikeusanti päättyi maanantaina 1. lokakuuta onnistuneesti. Alustavan tuloksen mukaan annissa merkittiin yhteensä noin 70,6 miljoonaa osaketta, kun merkittäväksi tarjottiin noin 49,0 miljoonaa osaketta. Tarjotuista osakkeista noin 99,4 prosenttia merkittiin ensisijaisessa merkinnässä ja loput toissijaisessa merkinnässä.

Energiatehokas kaavoitus voi säästää kunnilta 2 miljardia vuoteen 2020 mennessä

Suomen kunnat voivat saada aikaan merkittäviä säästöjä ja päästövähennyksiä, jos energia- ja päästövaikutusten arviointi sisällytetään kaikkeen kaavoitukseen. Jos kaikkien uusien alueiden kaavoitus tehtäisiin kuten energiatehokasta kaavoitusta kehittäneessä Porvoon Skaftkärrissä, kunnat säästäisivät jopa 2 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä. Päästö- ja kustannushyödyt perustuvat Gaia Consulting Oy:n tekemään arvioon.

Helsingin kaupunki laittoi Käpylän Vuoritalon myyntiin

Helsingin kaupunki etsii ostajaa Käpylässä sijaitsevalle Vuoritalolle. Kiinteistövirastossa arvioidaan, että viime viikolla hyväksytty kaavamuutos edistää pitkään tyhjillään olleen Vuoritalon myyntiä. Aiemmin kulttuurikäyttöön määrätty talo on nyt mahdollista kunnostaa enintään neljäksi asunnoksi, joiden huoneistoala on yhteensä noin 370 neliötä.

Vahanen-yhtiöt osti lvi-alan konsulttitoimiston Hollolasta

Vahanen-konsernin emoyhtiö Vahanen International Oy on 1. lokakuuta tehdyllä kaupalla ostanut Hollolassa toimivan konsulttitoimiston Hewacon-LVI Oy:n koko osakekannan. Ostetulla yhtiöllä on monipuolinen ja pitkäaikainen kokemus lvi-alan suunnittelutehtävistä, erityisesti teollisuus-, koulu- ja liikerakennusten lvi-järjestelmistä sekä energia-käytön optimointiratkaisuista. Hewacon-LVI:n toimitusjohtajana jatkaa Jorma Nieminen.

Rakentamisen konkurssien määrä lisääntyi elokuussa

Rakentamisen konkurssien määrä kasvoi kuluvan vuoden elokuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alalla pantiin elokuussa 2012 vireille 76 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 68. Myös koko alkuvuoden osalta rakentamisen konkurssien määrä kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta. Tammi-elokuussa 2012 rakentamisessa laitettiin vireille 546 konkurssia, kun vuosi sitten lukumäärä oli 532. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastoista.