Lemminkäinen osti Sotkamon Sora ja Sepelin

Lemminkäinen on torstaina 26. toukokuuta tehdyllä kaupalla ostanut Sotkamon Sora ja Sepeli Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1970 perustettu Sotkamon Sora ja Sepeli harjoittaa maarakennusta, kiviainesten ja betonin murskausta, kiviainesten myyntiä sekä tiestön hoitourakointia pääasiassa Kajaanin ja Sotkamon alueilla. Yrityksen liikevaihto vuonna 2010 oli noin 5 miljoonaa euroa, ja se työllistää 29 henkeä. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Halton teki tuotanto- ja lisenssisopimuksen uusiseelantilaisen yhtiön kanssa

Sisäilmastoratkaisuihin erikoistunut Halton Oy on myöntänyt Malcolm Ravenscroft Ltd:lle oikeudet valmistaa useita Haltonin tuotteita lisenssillä Uudessa Seelannissa. Sopimus kattaa tärkeimpien tuoteryhmien, kuten jäähdytyspalkkien ja piennopeuslaitteiden, ohella muita kohdemarkkinoille tärkeitä ilmanjakotuotteita. Malcolm Ravenscroftille myönnettiin lisäksi Halton Indoors -yksikön tuotteiden jälleenmyyntioikeudet Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa, Indonesiassa ja eteläisen Tyynenmeren saarilla.

Kouvola vaatii perusparannustoimia kolmelle valtatielle

Kouvolan kaupunki esittää Liikennevirastolle luovuttamassaan muistiossa, että valtatie 6:n kesken jäänyt perusparannushanke välillä Hevossuo-Nappa pitäisi saattaa viimein loppuun. Tätä tarkoitusta varten valtion talousarvioon tulisi varata 8 miljoonan euron määräraha. Lisäksi Kouvolan kaupunki kokee parannustarvetta valtateillä 12 ja 15. Muistio luovutettiin Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalalle, joka vieraili Kouvolassa torstaina 26. toukokuuta.

Vantaa myy satoja omistamiaan asuntoja

Vantaan kaupunginhallitus valtuutti maanantaina 23. toukokuuta pitämässään kokouksessa kaupungin myymään omistamiaan asunto-osakkeita. Vantaan kaupungin suorassa omistuksessa on  yhteensä 756 vuokrakäytössä olevaa asuntoa. Asunnot ovat pääasiassa pieniä yksiöitä tai kaksioita, joista suurin osa sijaitsee itäisellä Vantaalla. Asunnoista osa on kuitenkin myyntirajoitteisia. Näitä asuntoja Vantaa ei aio tässä vaiheessa myydä.

Timo Martiskainen Helsingin kaupungin rakentamispalvelun toimitusjohtajaksi

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona 25. toukokuuta pitämässään kokouksessa valita kauppatieteiden maisteri Timo Martiskaisen (52) kaupungin rakentamispalvelun eli Staran toimitusjohtajan virkaan kesäkuun 2011 alusta lähtien. Samassa kokouksessa valtuusto päätti valita kaupungin kiinteistöviraston virastopäällikön virkaan oikeustieteen kandidaatti Jaakko Staufferin syyskuun 2011 alusta alkaen.

Taloussanomat: Rakennustyömailta löytyy yhä kahden euron työmiehiä

Rakennustyömailla esiintyy edelleen huomattavan paljon härskejä ulkomaisten työmiesten alipalkkaustapauksia. Näitä löytyy myös kuntien työmailta. Pahimmillaan on löydetty jopa alle kahden euron tuntipalkkoja. Työehtosopimusten mukaisia palkkaehtoja kierretään käyttämällä kaksoissopimuksia. Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas kertoo, että kaksoissopimusten käyttö on tyypillistä erityisesti virolaisissa yrityksissä. Asiasta kertoi Taloussanomat.

Kari Lehtinen siirtyy Rautaruukista Parocin toimitusjohtajaksi

Diplomi-insinööri Kari Lehtinen (44) on nimitetty Paroc Group Oy:n toimitusjohtajaksi elokuun alusta alkaen. Hän siirtyy Parocin palvelukseen Rautaruukki Oyj:stä, jossa hän on toiminut viimeksi markkinoinnista ja kehittyvistä markkinoista vastaavana johtajana. Paroc Groupin vt. toimitusjohtajana toimii elokuun loppuun asti talousjohtaja Anders Dahlblom.