Uudisrakennustöitä aloitettiin kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa yhteensä noin 23,8 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Aloitettujen liike- ja toimistorakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärät kasvoivat 36 prosenttia 6,2 miljoonaan kuutiometriin. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat 8 prosenttia tammi-kesäkuussa

Uudisrakennustöitä aloitettiin kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa yhteensä noin 23,8 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Aloitettujen liike- ja toimistorakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärät kasvoivat 36 prosenttia 6,2 miljoonaan kuutiometriin. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

image

Asuinrakennusten kuutio- ja kappalemäärät sen sijaan vähenivät tammi-kesäkuussa vuotta aiempaan verrattuna. Kaikkiaan aloitettiin 15 967 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on 12 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä uudisrakennustöitä aloitettiin vajaan 14,7 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvuvauhti hiipui selvästi ensimmäisestä neljänneksestä, jolloin aloitettujen rakennusten kuutiomäärät kasvoivat 21 prosenttia vuotta aiemmasta.

Suurin hiipuminen ensimmäisen neljänneksen kasvuvauhdista tapahtui liike- ja toimistorakentamisessa, joka kasvoi vielä ensimmäisellä neljänneksellä 117 prosenttia vuotta aiemmasta, kun taas toisella neljänneksellä aloitukset supistuivat 5 prosenttia viime vuoden vertailujaksosta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat 8 prosenttia tammi-kesäkuussa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi