Kokeile kuukausi maksutta

Vantaan seurakunnat myymässä tontin Pakkalasta kehittämistä varten

Vantaan seurakuntien kirkkovaltuusto on hyväksynyt esisopimuksen Pakkalassa sijaitsevan alueen kehittämisestä ja tulevasta kiinteistökaupasta. Tontille pyritään saamaan liikerakennusoikeutta yhteen tasoon noin 4 500 kerrosneliömetriä. Tontin hinta on asemakaavan valmistuttua noin 2,7 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä alueella on 1970-luvulla valmistunut elementtirakennus, jossa ovat toimineet seurakuntasali ja pankki. Lisäksi rakennuksessa on asuinhuoneisto. Tilat on vuokrattu varastokäyttöön, koska niissä ei voi työskennellä pysyvästi. Tontilla on lisäksi partiomaja. Tikkurilan seurakuntaneuvosto on luvannut etsiä partiolaisille korvaavat tilat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vantaan seurakunnat myymässä tontin Pakkalasta kehittämistä varten”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat