Kokeile kuukausi maksutta

Interavanti toteutti kiinteistökauppansa Unkarissa

Kiinteistösijoitusyhtiö Interavanti Oyj kertoo, että sen tytäryhtiö on tänään toteuttanut 15.11. solmitun aiesopimuksen mukaiset liiketoimet. Kaupalla Interavanti hankki Unkarissa sijaitsevan noin 1,5 hehtaarin maa-alueen ja sillä olevan noin 3 000 neliömetrin logistiikkakeskusrakennuksen. Rakennuksen yhteyteen on rakenteilla 1 680 neliömetrin laajennus, joka valmistuu vuoden 2008 alussa. Investointi on noin 3 miljoonaa euroa.

Kohde sijaitsee Tatassa Budapest-Wien ja Budapest-Bratislava -moottoritien varrella, noin 60 kilometriä Budapestista länteen. Nyt toteutetun kaupan yhteydessä myös kohteen vuokrauksesta tehty esisopimus muuttui varsinaiseksi vuokrasopimukseksi. Interavantin tytäryhtiö vuokraa kohteen pitkäaikaisella sopimuksella VR-konserniin kuuluvan Oy Pohjolan Liikenne Ab:n konserniyhtiölle Raksped Kft:lle. 

Interavantin tytäryhtiö on sopinut myös ostavansa nyt ostetun tontin viereisen 1,5 hehtaarin maa-alueen ensi vuoden maaliskuussa. Maa-alueelle on tarkoitus rakentaa noin 5 000 neliön terminaali. Lisäksi sopimukseen sisältyy osto-optio viereisen 5 hehtaarin maa-alueen ostamisesta. Rakennusoikeus kyseessä oleville maa-alueille on yhteensä noin 36 000 neliötä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Interavanti toteutti kiinteistökauppansa Unkarissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat