Kokeile kuukausi maksutta

Teeslandilta toinen Pohjoismaihin sijoittava kiinteistörahasto

Brittiläinen Teesland iOG perustaa vuoden sisään toisen yksinomaan pohjoismaisiin kiinteistöihin sijoittavan rahaston. Nordic Aktiv Property Fund II -rahastolla (NAPF II) on sijoitettavanaan 850 miljoonaa euroa, joista 128-255 miljoonaa on tarkoitus sijoittaa Suomeen. Tämä merkitsee 15-30 prosenttia rahaston varoista.

Yhtiö perustelee toisen rahaston perustamista näin pian ensimmäisen Nordic Aktiv Property -rahaston menestyksellä. Se oli ylimerkitty kolminkertaisesti, kun se suljettiin aiemmin tänä vuonna. NAPF I -rahasto on sijoittanut varansa nopeammin kuin oli suunniteltu, ja sen tuotto näyttää nousevan yli 15 prosentin.

”Ostamme jo kiinteistöjä uuteen rahastoon. Se sujuu nyt entistä paremmin, kun meillä on oma toimisto ja organisaatio täällä Suomessa”, Teesland iOG:n maajohtaja Risto Linnankoski sanoo. ”Uskomme myös kiinteistömarkkinoiden hyvään kehitykseen Suomessa ja näemme erityisesti Teesland iOG:n edustamien rahastojen sijoitusstrategialle hyvät näkymät.”

NAPF II -rahasto on suunnattu institutionaalisille sijoittajille kuten eläkerahastoille, jotka haluavat sijoittaa varojaan epäsuorasti Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoille. Rahasto käyttää maltillista velkavipua, joka takaa rahoituksen saannin ja mahdollistaa vakaan kasvun korkovaihteluista huolimatta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Teeslandilta toinen Pohjoismaihin sijoittava kiinteistörahasto”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat