Kokeile kuukausi maksutta

RT: Rakentaminen kasvaa 2 prosenttia vuonna 2010

Rakennusteollisuus RT:n tiistaina 26. lokakuuta julkaisemassa suhdannekatsauksessa rakentamisen arvioidaan tänä vuonna lisääntyvän 2 prosenttia. Vielä viime keväänä kokonaistuotannon ennustettiin jäävän 2 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi. Syynä rakentamisen ennakoitua nopeampaan elpymiseen on ollut voimakkaasti kasvanut asuntotuotanto. Toimitilarakentamisessa pohja on saavutettu, mutta maa- ja vesirakentaminen on yhä supistumaan päin. Ensi vuonna koko rakentamisen odotetaan kasvavan noin 3 prosenttia ja työllisyyden pysyvän vakaana.

Rakennusteollisuus RT:n tiistaina 26. lokakuuta julkaisemassa suhdannekatsauksessa rakentamisen arvioidaan tänä vuonna lisääntyvän 2 prosenttia. Vielä viime keväänä kokonaistuotannon ennustettiin jäävän 2 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi. Syynä rakentamisen ennakoitua nopeampaan elpymiseen on ollut voimakkaasti kasvanut asuntotuotanto. Toimitilarakentamisessa pohja on saavutettu, mutta maa- ja vesirakentaminen on yhä supistumaan päin. Ensi vuonna koko rakentamisen odotetaan kasvavan noin 3 prosenttia ja työllisyyden pysyvän vakaana.

image

Tänä vuonna käynnistetään noin 31 000 asunnon rakentaminen, mikä on runsaan kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna. Valtion tukema tuotanto vähenee hieman viime vuodesta, mutta vapaarahoitteinen tuotanto kasvaa huomattavasti. Alhainen korkotaso ja kuluttajien hyvä luottamus ovat lisänneet asuntojen kysyntää. Uusien asuntojen aloituksista erillisten pientalojen osuus kohoaa 12 500 asuntoon. Pientaloteollisuuden tilauskanta ja myynti ovat kohentuneet vuoden 2009 kesästä lähtien tuntuvasti. Vuonna 2011 omakotitalojen aloitusmäärä kasvaa vielä jonkin verran ja koko asuntotuotanto pysynee miltei kuluvan vuoden suuruisena.

”Tämän vuoden iloisin yllätys on ollut asuntoaloitusten määrän nousu tasolle, joka vastaa uusien asuntojen vuotuista tarvetta pitkällä aikavälillä. Valtion elvytystoimilla on ollut suuri merkitys viime ja tänä vuonna. Elvytys on selvästi vähenemässä, joten ensi vuoden tuettu asuntotuotanto supistuu. Vuokra-asuntorakentamiseen kohdistuvia tukia tarvitaan jatkossakin varmistamaan asuntojen riittävyys. Ensi vuonna käytöstä poistuva niin sanottu korkotuettu välimalli on osoittautunut erityisen toimivaksi keinoksi”, RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Toimitilapuolellakin jo valoa

Toimitilarakentaminen on kääntynyt edellisvuoden kovan pudotuksen jälkeen lievään kasvuun. Liikerakentamisen aloitukset pysyvät ennallaan. Toimistoaloituksissa on jonkin verran piristymistä, mutta ne ovat edelleen matalla tasolla. Toimistotilojen vajaakäyttö ei ole helpottanut ja kysyntä kohdistuu etenkin uusiin, tehokkaisiin ja energiataloudellisiin tiloihin. Teollisuus- ja varastorakennuksia aloitetaan tänä ja ensi vuonna viimevuotista enemmän. Rakennusluvan ovat saaneet monet logistiikkakeskukset, joita on tosin jouduttu lykkäämään. Tehdasteollisuuden investoinnit supistuvat tänä vuonna kymmeneksen.

Kokonaisuudessaan talonrakennustöiden aloitukset kasvavat 37,5 miljoonaan kuutiometriin tänä vuonna, mikä on lähes viidenneksen viimevuotista enemmän. Tällä tasolla pysytään myös vuonna 2011.

Sen sijaan maa- ja vesirakentamisen viime vuonna heikentynyt suhdannetilanne jatkuu. Maa- ja vesirakentaminen supistuu noin prosentilla sekä tänä että ensi vuonna. Käynnistymässä olevat uudet väylähankkeet alkavat elvyttää alaa vuodesta 2012 lähtien.

”Lisää viranomaisvalvontaa”

”Kilpailu urakoista on edelleen tiukkaa, ja urakkahinnat ovat laskeneet viime vuodesta. Tilaajien ja pääurakoitsijoiden on tärkeä huolehtia siitä, ettei urakoita karkaa alihinnoiteltuja tarjouksia tekeville epärehellisesti toimiville yrityksille”, RT:n puheenjohtaja, NCC Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Timo U. Korhonen toteaa.

Korhosen mukaan rakennusalan yritykset tarvitsevat Suomen Tilaajavastuu Oy:n ylläpitämän rekisterin lisäksi tuekseen viranomaisvalvonnan vahvaa lisäystä. ”Silloinkin kun rekisteritiedot ovat kunnossa, taustalla voi olla rikollista toimintaa, jonka paljastaviin tietoihin on pääsy vain viranomaisilla.”

Rakennusalan työllisten määrä on vähentynyt hieman viime vuodesta. Tänä vuonna alan arvioidaan työllistävän yhteensä 173 000 henkilöä. Työttömien työnhakijoiden määrä on kuitenkin jo laskussa, ja työttömyysaste alenee. Talonrakentamisessa sekä uudis- että korjausrakentamisen kasvu vahvistaa työllisyystilannetta ensi vuonna.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RT: Rakentaminen kasvaa 2 prosenttia vuonna 2010”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat