Kokeile kuukausi maksutta

Uusi positiivinen signaali: konkurssit kääntyivät selvään laskuun

Konkurssien määrä on kääntynyt tänä vuonna selvään laskuun. Myös rakennusala on myönteisessä kehityksessä mukana.

Konkurssien määrä on kääntynyt tänä vuonna selvään laskuun. Myös rakennusala on myönteisessä kehityksessä mukana.

Heinäkuussa konkurssiin haettiin Suomen Asiakastieto Oy:n tilaston mukaan 176 yritystä. Edellisen kerran kuukausittainen aloitettujen konkurssien määrä on jäänyt alle kahteensataan heinäkuussa 2011. Tämän vuoden tammi-heinäkuussa konkurssiin on haettu yhteensä noin 1 650 yritystä eli 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Heinäkuussa konkurssien määrän laskuvauhti kiihtyi peräti 20 prosenttiin.

”Ensimmäisellä vuosipuoliskolla konkurssiin asetettujenkin yritysten määrä jäi alle tuhanteen, mitä ei ole vuonna 2008 alkaneen matalasuhdanteen aikana tapahtunut. Tämä kertoo ehkä jonkinlaisesta tilanteen tasaantumisesta suomalaisessa yrityskentässä. Heikoimmat ovat jo sortuneet ja jäljellä olevista ainakin suurimmalla osalla tulot ja menot ovat kohtalaisessa tasapainossa. Siksi aloitettujen konkurssien määrä laskee, vaikka merkittävää yleistä käännettä parempaan ei vielä ole näkynyt”, varatoimitusjohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä pohtii.

Rakennusliikkeitä on haettu konkurssiin lähes 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Kuljetusalan ja kaupan konkurssit alkuvuonna ovat olleet lähes viidenneksen laskussa. Sen sijaan teollisuudessa (-8 %) sekä majoitus- ja ravitsemustoiminnassa (-3 %) kehitys konkurssien määrässä on ollut huomattavasti loivempaa.

Maakunnittain tarkasteltuna Kainuussa konkurssien määrä on alkuvuonna vähentynyt peräti 51 ja Satakunnassa 32 prosentilla. Rajakaupan hiipuminen näkyy Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, joissa konkurssien määrä on viime vuodesta hieman kasvanut. Sama muusta maasta poikkeava kehitys on tilastoista nähtävissä myös Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uusi positiivinen signaali: konkurssit kääntyivät selvään laskuun”

  1. Eli verottajan toimet lasku suunnassa?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat