Kokeile kuukausi maksutta

Hallitus osoitti varoja uusille väylähankkeille

Hallitus päätti budjettiriihessään varata rahaa väyläverkon kehittämishankkeille, joista yksi rahoitetaan elinkaarimallilla.

Hallitus päätti budjettiriihessään varata rahaa väyläverkon kehittämishankkeille, joista yksi rahoitetaan elinkaarimallilla.

Ensi vuonna käynnistyvät seuraavat hankkeet: Kehä I Laajalahden kohta, Länsimetron jatkeen liityntäjärjestelyt, Vuosaaren ja Kokkolan meriväylien parannushankkeet sekä Hailuodon lauttayhteyden korvaaminen sillalla. Äänekosken biotuotetehtaan kuljetusyhteyksien parantamiseen varataan aiemman esityksen mukaisesti 5 miljoonaa euroa.

Kokkolan  meriväylän parantamishankkeen kokonaiskustannusarvio on 45 miljoonaa euroa. Hankkeen kustannukset on tarkoitus jakaa valtion ja kaupungin kesken tavalla, joka tarkentuu hankkeen jatkovalmistelussa. Hankkeen tavoitteena on parantaa Kokkolan sataman kautta kulkevien tavarakuljetusten kuljetustaloutta.

Hallitus on edelleen päättänyt parantaa liikenneyhteyksiä Hailuodon ja mantereen välillä. Hailuodon silta toteutetaan elinkaarimallilla.

”Hankkeessa käytettävä elinkaarimalli on kokonaistaloudellisesti edullisempi. Investoinnin lisäksi hankkeeseen kuuluu kunnossapito sopimusaikana. Jaksottamalla investoinnin rahoitus pidemmälle ajanjaksolle voidaan investoinnin ja käyttömenon ominaisuuksia arvioida valtion taloudessa”, ministeri Anne Berner sanoo tiedotteessa.

”Olen tyytyväinen, että tavoitteemme kolmen sataman syventämisestä etenee. Vuosaari ja Kokkola saavat rahoitusta nyt, Oulun sataman syventäminen on saanut rahoituksen jo vuoden 2017 lisätalousarviossa. Tämä palvelee yleisesti tavarankuljetusten sujuvuutta ja siten koko Suomen ulkomaankauppaa”, Berner kertoo.

Liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon osoitetaan 1,4 miljardia euroa. Määrärahasta 453 miljoonaa euroa on kohdennettu hallituksen strategisten kärkihankkeiden korjausvelan vähentämiseen.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan yksi tai kaksi liikenneverkon laajaa kehittämishanketta, joista tehdään päätöksiä kehysriihessä keväällä 2018. Tarkoitus on, että nämä hankkeet käynnistyisivät kuluvalla vaalikaudella.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hallitus osoitti varoja uusille väylähankkeille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat