Kokeile kuukausi maksutta

Uusien lupahakemusten käsittely katkeaa väliaikaisesti – työvoimapula riivaa Vantaan rakennusvalvontaa

Vantaan rakennusvalvonnalla on vakava resurssipula, mikä pakottaa sen rajoittamaan voimakkaasti toimintaansa.

Vantaan Kivistöä. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Rakentaminen on viimeisen kolmen vuoden aikana lisääntynyt Vantaalla merkittävästi, mutta säästösyistä rakennusvalvonta ei ole saanut lisättyä henkilökuntamääräänsä.

”Meidän on nyt pakko puhaltaa peli poikki, sillä työmäärä on kaksinkertaistunut.Tammikuussa otamme kyllä uusia rakennuslupahakemuksia vastaan, mutta emme pysty niitä käsittelemään. Uusien hakemusten käsittely alkaa aikaisintaan helmikuussa. Sama koskee uusia luvan saaneita rakennustöiden aloituksia”, rakennusvalvontajohtaja Pekka Virkamäki sanoo.

”Otamme sitä mukaa käsittelyyn uusia hankkeita, kun aiemmat valmistuvat.”

Rakennuslupien käsittelyajat ovat olleet Virkamäen mukaan Vantaalla keskimäärin kaksi kuukautta. Nyt ne pidentyvät ja vähintään kaksinkertaistuvat.

Vantaan rakennusvalvonta lähetti asiakkaille käsittelyaikoja koskevan tiedotteen tällä viikolla. Siinä muun muassa painotettiin hakemusten täydellisyyttä.

”Puutteet sekä lupa- että työmaavaiheessa voivat johtaa hankkeen käsittelyn huomattaviinkin viiveisiin”, tiedotteessa sanottiin.

Rekrytoinnit käynnistyvät tammikuussa

Vantaan rakennusvalvonnasta on viime aikoina lähtenyt useita henkilöitä. Tällä viikolla Porin kaupunginhallitus päätti palkata Lentokenttäalueen, Aviapoliksen ja Kivistön lupakäsittelijän Poriin.

”Näin ollen helmikuusta lähtien meillä ei ole lupakäsittelijää näillä alueilla”, Virkamäki sanoo.

Myös Helsinki palkkasi syksyllä lupa-arkkitehtejä ja tarkastusinsinöörejä Vantaalta.

Työvoimapulaa on pahentanut se, ettei rakennusvalvonta ole saanut säästösyistä vakinaistaa määräaikaisiaan.

Tällä hetkellä rakennusvalvonnassa työskentelee 35 henkeä. Vielä vuonna 2014 palkkalistoilla oli 40 henkeä, joista viisi oli määräaikaisia.

Tammikuussa rakennusvalvonta käynnistää rekrytoinnit henkilöstövajeen paikkaamiseksi. Virkamäen mukaan tavoitteena on 7 lupakäsittelijän ja tarkastusinsinöörin palkkaaminen. Jos rekrytoinnit onnistuvat, tilanne saattaa kevään mittaan helpottua rakennuslupien hallinnossa.

Henkilöstön jaksaminen ollut koetuksella

Virkamäki sanoo suoraan, että työpaine ja esimerkiksi Helsinkiä alempi palkkaus ovat syitä ihmisten lähtöön.

”Meiltä on ostettu osaamista. Rakennusvalvonta on kouluttanut henkilöstöään ja on edelläkävijä sähköisessä asioinnissa.”

”Palkkaedut ovat kuitenkin huonommat kuin naapurikaupungeissa. Meillä on enemmän töitä, mutta niistä maksetaan vähemmän.”

Virkamäki korostaa, että työpaineen alla myös henkilöstön jaksaminen on ollut koetuksella. Siksi hänestä asialle pitää tehdä jotain.

”Vantaalla on vastaava tilanne lastensuojelussa. Kaupungin henkilöstöasioiden päätöksenteko on voimakkaasti keskitetty kaupunginjohtajalle ja henkilöstöjohtajalle. Virastoilla ei ole toimivaltaa, eikä juuri toimialoillakaan.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “Uusien lupahakemusten käsittely katkeaa väliaikaisesti – työvoimapula riivaa Vantaan rakennusvalvontaa”

  1. Miksi ei kaupunginjohtaja hoitanut tehtäviään kunnolla.
    Ei tällaista saisi tapahtua.
    Katsotaan miten uusi kaupunginjohtaja, kylläkin edelleen demari saa työpaikat kukoistamaan.
    Luulisi työntekijän olevat tärkeä , mutta taitaa demareita kiinnostaa nykyään verovapaat osingot, enemmän kui työntekijöiden olot.
    Toki niitä verovapaita asuntoja ei saada AY-liikkeelle tuottamaan osinkoja, jos niitä ei saada rakennettua. Eli luulisi kiinnostavan.

  2. En yhtään ihmettela!

    Vantaalla asiantuntijoiden palkat ovat toimialueesta riippuen 25-40% pk-seudun muita kaupunkeja alemmat. Ota siinä kolmella tonnilla asiantuntija töihin, kun oikea palkka olisi neljä ja puoli. Vielä ollaan kuitenkin yksityisen puolen pakoista saman verran takana. Kukaan ei välitä vaihtuvuuden kustannuksista, joka on yksityisellä puolella kaikkien tärkein asia.

    Järkttävää verorahojemme väärinkäyttöä. Toivottovasti joku ottaa virkamiesten tekemät päätökset tarkempaan käsittelyyn ja saataa asianomaiset vastuuseen.

  3. Vuodelle 2017 loppuun on odotettu piikkiä rakennuslupien hakemisiin, koska vuoden 2018 puolella jätettyjä lupahakemuksia koskevat uudet 1.1.2018 voimaan astuvat rakentamismääräykset, ja lupia on haluttu hakea vanhoilla määräyksillä, joilla rakentaminen on useimmiten edullisempaa kuin vuoden 2018 määräyksillä. Tuon myötä lupahakemuksia voi nyt kertyä nyt vielä vähän tavanomaista enemmänkin. Tosin vastaavasti ensi vuonna lupien hakeminen voi vähän vähentyä, jos lupia on haettu varastoon tämän vuoden puolella myös sellaisille hankkeille, joiden luvitus olisi muuten tehty ensi vuonna.

  4. Vantaan rakennusvalvonnan pitäisi palkata konsultteja valmistelemaan rakennuslupapäätöksiä. Rakennusluvan myöntäisivät vakituisessa palveluksessa olevat viranhaltijat.
    Säteilyturvakeskuksessa STUK:issa on jo tämä käytäntö ja käsittelyn viivytyksiltä voidaan välttyä tulevissa suurprojekteissa esimerkiksi Fennovoiman Hanhikivi 1 hankkeessa.
    Rakennuslupien viivytyksetön käsittely on siten osaamiskysymys.

    1. Pitäisi ja pitäisi. Mutta kun rakennusvalvonta ei voi palkata konsultteja jos heille ei anneta lupaa ja rahaa palkata konsultteja. Se ettei edes määräaikaisia saa vakinaistaa tällaisessa tilanteessa on täysin idioottimaista.

    2. ”Tähän tulee ensi vuoden alussa muutos, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan maanantaina viiden uuden viran perustamisen. Rakennusvalvontaan palkataan kolme uutta tarkastusinsinööriä ja kaksi uutta lupa-arkkitehtia.”

      Näin kertoo Helsingin Sanomat.

      Mitä tästä opimme? Julkisuus auttaa ratkaisemaan ongelmia. Ei toimittajille vahingossa kerrota huolista, joihin halutaan vaikuttaa.

  5. Kukahan siellä on ollut laskemassa, jos hitaasti käsiteltävät lupahakemukset on kaupungille säästöä? Minun matematiikalla mitä enemmän rakennetaan, sitä enemmän veronmaksajia ja verotuloja…
    Lupakäsittely takkuaa vähän joka puolella ja suurin todellinen syy lienee julkisen alan tehottomuus.

    1. Ei kun vajavaiset asiakirjat ja rakennuttajien jääräpäinen inttäminen miksi, miksi, miksi.

  6. Vantaan malli tässäkin,kun ei virkamiehiä mihikään vastuuseen kuitenkaan mistään saada,niin mennään näin ihan sama miten kuntalaiset ja muut kärsivät. Suoranaista virkamiesvallan väärinkäyttöä,josta vantaalla tullut aivan vantaan tapa.Itse eivät enään edes tajua tekevänsä väärin. Ja tehokkain tapa hukata verovarat,ja sitten ihmetellään ja säästetään.

  7. On kummallista ettei julkisella puolella, tässä tapauksessa Vantaalla, henkilöillä ole mitään vastuuta saati edes moraalia omista töistään. Ei käsitystä johtamisesta, henkilöstön arvostuksesta, asiantuntijatyön tärkeydestä tai muusta mikä voisi auttaa tehokkaampaan tulokseen. Henkilöt ovat vain ns. töissä, ilman mitään pakottavaa syytä suorittaa, tai saavuttaa suorituksellaan jotain. Milloin tämä loppuu?

  8. Olisko kuitenkin liian kova vauhti Härmässä…kaikki maailman ”rakentajat” mitä saadaan on palkattu tekemään sutta ja sekundaa. Mm. liian alhaiset korot ylikuumentavat markkinoita.

    1. Juurikin näin. Asuntoja rakennetaan pää märkänä sillä oletuksella, että jostain ilmestyy kymmeniätuhansia isopalkkaisia huippuasiantuntijoita, jotka ovat halukkaita asumaan ylihintaisissa koirankopeissa. Ja kaikki perustuu halpaan lainarahaan, ei tuottavuuden kasvun mukanaan tuomaan vaurastumiseen, eli mitään kestävää pohjaa tamänkertaiselle(kaan) asuntohysterialle ei ole. Vai ajatellaanko kenties, että osa-aikaiset pätkäduunarit rahoittaisivat koirankoppinsa miljoonaperinnöillä?

      No, ysärin alun romahduksen toisintoa odotellessa…

Vastaa käyttäjälle Seppo Mölsä Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat