Kokeile kuukausi maksutta

Nuorisosäätiö kirjaa omaisuudestaan alas 80 prosenttia – ”Säätiön 50 miljoonan taseesta puhallettu neljässä vuodessa 40 miljoonaa euroa”

Keskustataustainen Nuorisosäätiö on menettänyt muutamassa vuodessa omaisuudestaan kymmeniä miljoonia euroja, selviää säätiön valmisteilla olevasta 2017 taseesta.

Nuorisosäätiö myi kesäkuussa Sörnäisten Suvilahdentiellä sijaitsevan kerrostalon. Uusi omistaja ilmoitti heti, että se nostaa Riikka Marshin kaksion ja 156 muun asukkaan vuokraa 15 prosenttia heti ensi vuoden alussa. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Säätiö kirjaa viime vuodelta omaisuuttaan alas 40 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa 80 prosentin alaskirjausta vuoden 2016 luvuista.

Säätiön nykyjohto vakuuttaa, että alaskirjaus ei välittömästi vaikuta noin 5 000 nuoren asemaan, jotka asuvat markkinatasoa edellisemmin säätiön asunnoissa. Säätiön tarkoituksena on tukea nuorten kaupunkilaisten asumista.

”Omaisuuden alaskirjaus taseessa tarkoittaa, että varaudumme 40 miljoonan euron tappioihin, jotka ovat syntyneet tai syntyvät”, Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman sanoo.

Vuonna 1961 perustettu yleishyödyllinen Nuorisosäätiö ehti kartuttaa yli 50 vuodessa taseeseensa noin 50 miljoonan euron varallisuuden eli puskurin.

”Nyt säätiön 50 miljoonan taseesta puhallettu neljässä vuodessa 40 miljoonaa euroa”, Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine huokaa. Puskuri on nyt käytännössä syöty.

Nuorisosäätiö kävi lähellä kaatumista

Puhalluksella Laine tarkoittaa entisen johdon eli toimitusjohtaja Aki Haaron ja hallituksen puheenjohtajan Perttu Nousiaisen tekemiä liiketoimia. Kesäkuussa selvisi, että poliisi epäilee keskustataustaisen Nuorisosäätiön vanhaa johtoa ainakin miljoonien eurojen hävittämisestä säätiön varallisuudesta.

Poliisin epäilyjen mukaan Nuorisosäätiön varallisuutta on kiertänyt säätiön entiselle johdolle eli Haarolle ja Nousiaiselle säätiön näkökulmasta epäedullisten kauppojen ja vuokrasopimusten avulla.

Keskikesällä Nuorisosäätiön uusi johto epäili, että kaksikon tekemien epäedullisten kauppojen loppusumma saattaa paisua kymmeniin miljooniin euroihin riippuen siitä, millä hinnalla säätiö saa realisoitua kalliita ostoksiaan ja purettua sopimuksia. Nyt summa on täsmentynyt 40 miljoonaan euroon.

Nuorisosäätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Jari Laine ja uusi toimitusjohtaja Kimmo Pihlman ovat pitkän linjan rakennusalan ammattilaisia. Kuva: Mika Ranta / HS

Nykyjohdon mukaan Nuorisosäätiö kävi hyvin lähellä kaatumista kesällä. Jos pelastusoperaatioon ei olisi ryhdytty, niin kyse olisi ollut ”päivistä tai korkeintaan viikoista”.

Vuosia vaiennut Nuorisosäätiön toimitusjohtaja ja asiamies Aki Haaro on kiistänyt väärinkäytösepäilyt. ”En ole hyötynyt Nuorisosäätiön omaisuudesta”, Haaro viestitti elokuun alussa.

Hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo, että alaskirjauksista 20 miljoonaa euroa on kiinteistöjen arvoa ja toinen 20 miljoonaa euroa on Nuorisosäätiön antamien lainojen alaskirjausta. Nuorisosäätiö on siis ostanut kiinteistöjä ylihintaan ja hävittänyt lainasaamisten dokumentteja, nykyjohto arvioi.

Nuorisosäätiö maksoi Piritan tontin kahteen kertaan

Suurimmat ulkomaantappiot eli 20 miljoonaa euroa ovat syntyneet Virossa. Esimerkiksi niin sanottuun Piritan-hankkeeseen on uponnut 13 miljoonaa euroa, Pihlman kertoo.

Ylen tutkivan journalismin ohjelma MOT kertoi alkuviikosta, että Nuorisosäätiö maksoi Piritan tontin kahteen kertaan. Samalla Nuorisosäätiön rahaa meni konsulttipalkkioina pöytälaatikkoyhtiöihin ja talousrikoksista tuomituille liikemiehille.

Suomessa tappioita on synnyttänyt muun Lahden Hämeenkatu 24:n asuintalo, josta Nuorisosäätiö maksoi kahdeksan miljoonaa euroa, vaikka kiinteistön arvo oli neljä miljoonaa euroa. Talo ehti olla väärin kirjattuna taseeseen vuodesta 2014 alkaen.

Lahdessa Nuorisosäätiön omistuksessa on myös As oy Lahden Aleksanterinkatu 5, jonka käräjäoikeus asetti konkurssiin heinäkuussa. Sen tappioiksi Nuorisosäätiön nykyjohto arvioin noin kymmenen miljoonaa euroa.

Helsingissä tappioita tulee keskustan osoitteessa Lastenkodinkatu 5 olevasta ”kehityskohteesta”. Nuorisosäätiö maksoi viime vuonna ostetusta kiinteistöstä 5–6 miljoonaa euroa ylihintaa.

Jari Laine kertoo, että Nuorisosäätiössä oltiin jo allekirjoittamassa viime vuoden tilinpäätöstä ja tasetta kesän alussa. Allekirjoitukset kuitenkin lykkääntyivät, ja Viron luvut ja muut tappiot mukaan lukien alaskirjauksia tuli lopulta 40 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Nuorisosäätiö kirjaa omaisuudestaan alas 80 prosenttia – ”Säätiön 50 miljoonan taseesta puhallettu neljässä vuodessa 40 miljoonaa euroa””

  1. Onneksi kelpo Keskustapuolueella ei ole tässä mitään vastuuta, toimitusjohtaja Sipilähän sen vahvisti.

  2. Joku näissä luvuissa ei täsmää. Säätiö on siis kerännyt velattomana 50 milj euroa taseeseensa 50 vuodessa Aran silmien alla yleishyödyllisestä toiminnasta. Ei sellaista saa tehdä. Taitavat Laine ja Pihlman yrittää tehdä itselleen jonkinlaista selkänojaa. Jos taseessa ei olekaan 50 milj velattomana ja tehdään 40 milj alaskirjaus, on edessä konkurssi. Ja jos Haaro ja Nousiainen ovat kääntäneet itselleen ja muille muutamassa vuodessa 40 milj, se ei ole mitenkään mahdollista ilman tilintarkastajan mukanaoloa. Ehkä tt:kin on kepulainen.

    1. Lieneekö kyse siitä, että 50 vuodessa oli kerätty asuntovarallisuutta eli säätiön asuntojen kirjanpitoarvo tai käypä arvo oli noin 50 miljoonaa euroa. Ja että nyt siitä hävitetty 4/5-osaa ja että nyt on jäljellä enää 10 miljoonan arvosta asuntoja? Ihmetyttää, mitä ihmettä säätiö on asioinut Virossa? Olen kuulluut että säätiön tehtävä on ollut auttaa suomlaisia nuoria itsenäisen asumisen ja elämän alkuun?

  3. Kyse on konsernitaseesta. Oma pääoma on pääosin RAY:n avustuksia

Vastaa käyttäjälle mika mäki Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat