Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman. Kuva: Mika Ranta / HS

Tilintarkastaja epäilee Nuorisosäätiön kykyä jatkaa toimintaansa – ”Säätiön oma pääoma on menetetty”

Tilintarkastaja ei ottanut lausunnossaan huomioon uuden johdon aloittamia tervehdyttämistoimia. ”Tervehdyttämissuunnitelmaa jatketaan päämäärätietoisesti”, toimitusjohtaja Kimmo Pihlman vakuuttaa.

Kirjoittaja(t) Tuomo Pietiläinen / HS

Nuorisosäätiön tilintarkastaja epäilee keskustataustaisen säätiön kykyä jatkaa toimintaansa. Asia selviää BDO tilintarkastusyhteisön tilintarkastaja Hannu Riipin tilintarkastuskertomuksesta, joka saapui Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) maanantaina.

Kertomuksen mukaan toiminnan jatkuvuutta uhkaavat kymmenien miljoonien eurojen alaskirjaukset ja maksuvalmiuden riskit. Alaskirjaus tarkoittaa säätiön omien pääomien eli vakavaraisuuden heikkenemistä ja maksuvalmiuden riskit taas säätiön huonontunutta kykyä maksaa laskunsa.

Kertomuksessa tosin todetaan erikseen, että siinä ei ole otettu huomioon säätiön nykyjohdon aloittamia isoja korjaustoimia säätiön toiminnan vakauttamiseksi. Kertomuksessa kyse on siis vuodesta 2017, jolloin Nuorisosäätiön johdossa olivat sittemmin lähteneet hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen ja toimitusjohtaja Aki Haaro.

Säätiön nykyjohto vakuuttaa, että kriittinen lausunto ei välittömästi vaikuta noin 5 000 nuoren asemaan, jotka asuvat markkinatasoa edellisemmin säätiön asunnoissa. Säätiön tarkoituksena on tukea nuorten kaupunkilaisten asumista.

”Tervehdyttämissuunnitelmaa jatketaan päämäärätietoisesti ja säätiön perusarvoja kunnioittaen”, Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman sanoi maanantaina.

Tilintarkastaja listaa tarkastuskertomuksessa toiminnan jatkuvuuteen liittyviä olennaisia epävarmuustekijöitä.

Tarkastaja katsoo ensinnäkin, että säätiön oma pääoma on menetetty ”säätiön varoihin tehtyjen merkittävien alaskirjausta seurauksena”. Nuorisosäätiön emon eli varsinaisen säätiötoiminnan oma pääoma oli noin miljoona euroa tappiolla, kun 2016 lopussa omaa pääomaa oli vielä 32 miljoonaa euroa.

Nuorisosäätiön tilintarkastuskertomuksen mukaan Nuorisosäätiön konsernin 2017 oma pääoma on vähentynyt edellisvuoden 50 miljoonasta eurosta noin 10 miljoonaan euroon.

Noin 40 miljoonan euron alaskirjaus on saman kokoinen kuin Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Pihlman ennakoi elokuussa. Se tarkoittaa 80 prosentin alaskirjausta vuoden 2016 luvuista.

Alaskirjaus taas johtuu Nuorisosäätiön 2017 tekemistä noin 40 miljoonan euron tappioista. Tappiot taas ovat peräisin edellisen johdon eli Haaron ja Nousiaisen tekemistä epäedullisista kaupoista, nykyjohto katsoo.

Toinen iso syy jatkuvuuden epävarmuudelle on säätiön maksuvalmius. ”Säätiö maksuvalmiuteen merkittäviä riskejä”, tilintarkastaja kirjoittaa.

Maksuvalmiuden riskit johtuvat muun muassa siitä, että säätiön lyhytaikaiset varat ovat noin 13 miljoonaa euroa ja velat 39 miljoonaa euroa.

Kolmas syy tilintarkastajan kritiikille on se, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on kesäkuussa peruuttanut säätiön yleishyödyllisyysaseman, ”mikä voi johtaa aravalainojen irtisanomiseen ja korkotuen lakkauttamiseen”.

Aran antaman tiedon mukaan korkotuettuja lainoja on noin 174 miljoonan euron edestä.

Tilinpäätöksestä on tietoja myös Nuorisosäätiön koko asuntokannan arvosta ja lainoista. Säätiön arvion mukaan sen asuntokannan poistoilla vähennetty hankinta-arvo 362 miljoonaa euroa, mutta asuntokannan markkina-arvo tätä ”selkeästi korkeampi”.

Lainaa rahoituslaitoksilta Nuorisosäätiöllä oli viime vuoden lopulla yhteensä 333 miljoonaa euroa, joka on noin 30 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tilintarkastaja epäilee Nuorisosäätiön kykyä jatkaa toimintaansa – ”Säätiön oma pääoma on menetetty””

  1. Valtion tukemien vuokra-asuntojen markkina-arvosta puhuminen on harhaanjohtavaa, kun asuntotuotantolain mukaan taloja saa myydä vain toiselle yleishyödylliselle ja hinta on vain talohin sijoitettu oma pääoma. Jos talot ovat omia yhtiönään, ei voi edes pihistää rahastituja korjausrahoja kuten VVO teki, kun talot ja rahastot olivat sen omassa kirjanpidossa.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi