Kokeile kuukausi maksutta

Mikenti sai uuden toimitusjohtajan

LVI-urakointiin ja talotekniikkamoduleihin keskittyvän Mikentin uusi toimitusjohtaja on nimitetty.

Mikko Sahikallio on aloittanut Mikenti oy:n toimitusjohtajana. Kuva: Petteri Kivimäki.

Mikentin uusi toimitusjohtaja on Mikko Sahikallio. Hän ottaa johtoonsa myös sprinkleripalvelu Jypron liiketoiminnan. Kummatkin yhtiöt kuuluvat Quattro Mikenti Groupiin.

Sahikallio on työskennellyt viimeksi Moduls oy:n johdossa. Hänellä on taustallaan lisäksi parinkymmenen vuoden kokemus talotekniikkaurakoinnista ja -palveluiden järjestämisestä esimerkiksi YIT:llä ja Talprolla.

Sahikallion mukaan rakentaminen on siirtymässä paikalla tekemisestä kohti paikalla asentamista ja älykkäämpiä järjestelmiä.

”Tuotannossa lisäämme koko ajan mallintamista, joka tukee hallittavampaa toteutusta. Myös esivalmisteiden käyttö yleistyy, mutta vaatii uudenlaista osaamista sekä tilaajalta, asentajilta että käyttöhenkilöstöltä. Älykkäät järjestelmät parantavat talotekniikan käytön ohjausmahdollisuuksia”, Sahikallio kertoo.

”Ylläpidossa teollinen internet eli iot tekee mahdolliseksi siirtymisen ennakoivasta huollosta askeleen pidemmälle eli tarpeenmukaiseen huoltoon, kun reaaliaikainen tieto on käytettävissä, hän jatkaa.

Mikentin aikaisempi toimitusjohtaja Teuvo Suomalainen jatkaa yhtiössä teknisenä johtajana.

Mikenti sijaitsee Leppävirralla ja Sahikallion nimitys vahvistaa QMG:n  Väli-Suomen organisaatiota.

Mikentin tyypillisiä kohteita ovat koulut ja sairaalat, toimisto- ja liiketilat sekä logistiikkarakennukset. Vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli 9,9 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 36.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mikenti sai uuden toimitusjohtajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat