Kokeile kuukausi maksutta

Cramon osakekurssi singahti pörssissä ostotarjouksen takia

Konevuokraamo Cramon osakekurssi pomppasi tiistaina Helsingin pörssissä 12,86 euroon, joka oli peräti 27,3 prosenttia korkeampi kuin edellispäivän päätöskurssi.

Kuva: Cramo

Kurssinousun taustalla oli Cramon tiedote, jonka mukaan se käy pitkälle edenneitä neuvotteluita yhtiön osakkeita koskevasta ostotarjouksesta. Yhtiö kuitenkin korosti, ettei ostotarjouksen ehdoista tai lopputuloksesta ole vielä varmuutta.

Cramo kertoi odottavansa, että jos neuvottelut onnistuvat, vapaaehtoinen käteisostotarjous kaikista yhtiön osakkeista tehtäisiin 13,25 euron kappalehinnalla.

Jo ennen tiedotteen julkaisua yhtiön osake oli päivällä voimakkaassa 5,7 prosentin nousussa, kunnes kaupankäynti yhtiön osakkeella keskeytettiin iltapäivällä. Kaupankäynti alkoi taas uudelleen tiedotteen julkistamisen jälkeen.

Ostotarjousta voi pitää jossain määrin yllättävänä. Ensinnäkin Cramon operatiivinen johto on aiemmin viestittänyt vahvasti, että yhtiö haluaa olla mieluummin itse ostajan paikalla kuin ostokohteena. Toki johdolla ei ole asiassa juuri sanansijaa, koska yhtiön osakkeet ovat pörssissä vapaasti kaupan.

Cramo kuuluu Euroopassa suurimpien konevuokraamoiden joukkoon. Maanosan suurin on aiemmin tänä vuonna Ramirentin ostanut ranskalainen Loxam. Euroopan ulkopuolelta löytyy toki vielä Loxamiakin suurempia. Joka tapauksessa Cramo on alalla sen verran suuri, ettei mahdollisia teollisia ostajakandidaatteja luulisi olevan montaa. Toki ostaja voi olla myös pääomasijoittaja.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Cramon osakekurssi singahti pörssissä ostotarjouksen takia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat