Kokeile kuukausi maksutta

Espoo myi Tapiolasta tontteja Hausialle 19 miljoonalla eurolla

Tonteilla on rakennusoikeutta noin 12 000 neliömetriä, ja niille rakennetaan vapaarahoitteisia asuntoja.

Jousenpuisto sijaitsee aivan Urheilupuiston metroaseman kupeessa. Havainnekuva: Arkkitehtiryhmä A6

Espoon Tapiolassa Urheilupuiston metroaseman kylkeen tulee lisää asumista.

Espoon kaupunki järjesti maalis–huhtikuussa hintakilpailun kolmesta alueen kerrostalotontista, joista jätettiin kahdeksan tarjousta.

Korkeimman tarjouksen, 19 150 000 euroa, teki Hausia. Tontteja esitetään myytäväksi Hausialle ja sen myöhemmin nimeämälle tonttirahastolle. Tonteilla on rakennusoikeutta noin 12 000 neliömetriä, ja niille rakennetaan vapaarahoitteisia asuntoja.

Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo on tyytyväinen tarjouskilpailuun.

”Tontit sijaitsevat erinomaisella paikalla metron ja palvelujen vieressä. Olen erittäin iloinen siitä, että koronatilanteesta huolimatta metro onnistuu ylläpitämään rakentajien ja sijoittajien kiinnostusta alueeseen.”

Urheilupuiston metroasemaa ympäröivä Jousenpuisto kehittyy lähivuosina voimakkaasti. Asuntoja rakennetaan noin 1 000 uudelle asukkaalle. Tällä hetkellä neljässä kerrostalossa jo asutaan.

Lapsiperheitä palvelee tulevaisuudessa uusi Jousenkaaren koulu, joka valmistuu vuonna 2022.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Espoo myi Tapiolasta tontteja Hausialle 19 miljoonalla eurolla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat