Kokeile kuukausi maksutta

Lappeenranta valmistelee kaupunginlahden kehittämissuunnitelmaa – alueelle saattaa tulla saunamaailma

Lappeenrannan kaupunki valmistelee parhaillaan suunnitelmaa kaupunginlahden alueen kehittämiseksi. Se on osa koko keskustan kehittämissuunnitelmaa.

Lappeenrannan kylpylä. Kuva: Minna Kivistö / Lappeenrannan kaupunki

Kaupunki pitää kaupunginlahtea merkittävänä kohteena niin asukkaiden kuin matkailijoidenkin näkökulmasta ja suhtautuu myönteisesti alueen kehittämiseen.

”Kehittämissuunnitelman valmistelun rinnalla olemme lähteneet viemään eteenpäin kaupunginlahtea koskevia kehitysideoita. Myllysaaren nykyisen saunan kehittäminen on jo käynnissä, ja Kylpylän alueen asemakaavamuutos on parhaillaan valmistelussa”, kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä sanoo tiedotteessa.

Julkisuudessa on keskusteltu arkkitehtonisesti korkeatasoisen saunamaailman sijoittamisesta kaupunginlahden alueelle. Kaupunki käynnistää elokuussa saunamaailmaa koskevan markkinavuoropuhelun eri toimijoiden kanssa.

”Meihin on vuosien varrella ottanut yhteyttä useampi toimija asiaan liittyen. Markkinavuoropuhelun tavoitteena on kartoittaa toimijoiden näkemyksiä saunamaailman sopivista sijaintipaikoista sekä toiminnan edellytyksistä”, Pimiä kertoo.

”Markkinavuoropuhelun valmistelu käynnistettiin jo keväällä, mutta koronatilanne muutti hiukan sen aikataulua. Kesäkuun aikana on kuitenkin tarkoitus viimeistellä aineisto ja sopia tapaamisajat toimijoiden kanssa. Kiinnostuneet yritykset voivat myös itse ilmaista meille kiinnostuksensa osallistua markkinavuoropuheluun.”

Kaupunginlahden kehittämistä tehdään tiiviissä yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa. Kehittämissuunnitelman laatimisen yhteydessä on pidetty myös useita asukas- sekä yrittäjätyöpajoja ja järjestetty verkkokyselyitä.

”Työpajoissa on noussut esille paljon erilaisia kaupunginlahtea koskevia kehittämisideoita. Työpajoja jatketaan kesälomien jälkeen alustavan kehittämissuunnitelmaluonnoksen pohjalta”, Pimiä sanoo.

Kehittämissuunnitelma valmistuu loppusyksystä. Kaupunkikehityslautakunta ja kaupunginhallitus käsittelevät suunnitelmaa ja tekevät suunnitelmasta lopulliset päätökset sekä määrittelevät siten sekä keskusta-alueen että kaupunginlahden kehittämistä koskevat periaatteet.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lappeenranta valmistelee kaupunginlahden kehittämissuunnitelmaa – alueelle saattaa tulla saunamaailma”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat