JM Suomi teki 34 miljoonan kiinteistökaupat Helsingissä – vanhan teollisuuskiinteistön tilalle jopa tuhat asuntoa
Kaupan arvoksi ilmoitetaan 34 miljoonaa euroa. Kohteen markkinointi aiotaan aloittaa jo tänä syksynä.
JM Suomi on ostanut keskeisellä paikalla sijaitsevan teollisuuskiinteistön Herttoniemestä Helsingistä. Kauppa kirjataan vuoden 2019 kolmannelle neljännekselle.
Kaupan arvoksi yhtiö kertoo noin 34 miljoonaa euroa. Uusi asemakaava mahdollistaa tuhannen asunnon kehittämisen nyt hankitulle kiinteistölle. Kaupan myötä JM omistaa koko kiinteistön ja samalla aluekehityskohteen.
”Kiinteistö sijaitsee hyvällä paikalla Herttoniemessä kävelymatkan päässä metroasemalta ja bussiyhteyksistä. Tämä on yksi ensimmäisiä isompia strategisia hankintojamme, jossa olemme olleet mukana jo laatimassa asemakaavaa. Ensimmäisen hankkeen myynnin aloitus on suunniteltu syksyksi”, kertoo JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino.
JM suunnittelee kaikki uudet asuntonsa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa Joutsenmerkin kriteerejä noudattaen.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “JM Suomi teki 34 miljoonan kiinteistökaupat Helsingissä – vanhan teollisuuskiinteistön tilalle jopa tuhat asuntoa”