Diplomi-insinöörien mediaanipalkka nousi ensimmäisen kerran yli 5000 euroon

Tekniikan akateemiset TEKin tuoreen jäsenkyselyn mukaan diplomi-insinöörien mediaanipalkka nousi vuoden 2020 lokakuussa 114 euroa eli 2,3 prosenttia edellisvuodesta ja ylitti nyt ensimmäisen kerran 5000 euron rajan.

Diplomi-insinöörien mediaanipalkka vakituisessa työsuhteessa oli 5100 euroa ja keskipalkka 5564 euroa kuukaudessa. Arkkitehtien mediaanipalkka puolestaan oli 4500 euroa ja keskipalkka 4691 euroa. Matemaattis-luonnontieteellisen maisteritutkinnon suorittaneilla mediaanipalkka oli 4600 euroa ja keskipalkka 4869 euroa. Lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittaneilla mediaanipalkka oli 5493 euroa ja keskipalkka 5977 euroa.

Selvästi tavallisin syy palkankorotukselle oli yleiskorotus, jonka kertoi saaneensa 69 prosenttia niistä vastaajista, joiden palkka oli noussut. Henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvan palkankorotuksen oli saanut 23 prosenttia vastaajista.

Työmarkkinatutkimuksen tiedot kerättiin lokakuussa 2020. Kohderyhmänä olivat työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet, ja vastauksia kertyi kaikkiaan noin 9500.

Vastaajien yleisimmin suorittama tutkinto oli diplomi-insinöörin tutkinto. Suurin osa vastanneista työskenteli asiantuntijatehtävissä yksityisellä sektorilla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Diplomi-insinöörien mediaanipalkka nousi ensimmäisen kerran yli 5000 euroon”

  1. Halvalla menee, Suomi on insinöörityön halpatuotantomaa suhteessa yleiseen hintatasoon ja muihin palkkoihin. Saksassa ja Usassa DI-tason kavereilla vuositulot vähintään 100 000+++

    1. Erittäin totta. Jenkkimarkkinoilla DI saa tuplat (ja pienemmällä kokonaisverotuksella).

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat