Kokeile kuukausi maksutta

Terramare jatkaa syväväylän ruoppausta Vuosaaren väylällä – valmista vuoden lopulla

Hankkeen tavoitteena on parantaa erityisesti konttiliikenteen kuljetustaloutta ja kehittää sataman kilpailukykyä.

Louhintojen osalta jäljellä on lähes puolet töistä. Koko hankkeen aikana maa-aineksia ruopataan noin 1,0 miljoonaa kuutiota ja louhetta syntyy noin 0,8 miljoonaa kuutiota.(Kuva: Väylävirasto)

Väyläviraston, Helsingin Sataman ja Helsingin kaupungin yhteishankkeena toteutettavan Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämistyöt jatkuvat pääsiäisen jälkeen. Urakoitsijana on Terramare oy.

Hankkeessa nykyinen Vuosaaren meriväylä ja osa satama-alueesta syvennetään 11 metristä 13 metriin. Hankkeen viimeisen työkauden aikana ruoppauksista toteutetaan jäljellä oleva neljännes.

Louhintojen osalta jäljellä on lähes puolet töistä. Koko hankkeen aikana maa-aineksia ruopataan noin 1,0 miljoonaa kuutiota ja louhetta syntyy noin 0,8 miljoonaa kuutiota.

”Töitä tehdään tänä vuonna edelleen satama-alueella. Louhintatyöt väylällä käynnistyvät Musta-Hevosen kohdalta, josta siirrymme kevään ja kesän edetessä kohti etelää”, kertoo urakoitsija Terramaren Jani Vyyryläinen.

Louhe hyötykäyttöön Hernesaaren meritäytöissä

Hyötykäyttöön kelpaamattomat ruoppausmassat kuljetetaan proomuilla ulkomerellä sijaitsevalle Vuosaaren meriläjitysalueelle. Vedenalaisessa louhinnassa syntyvä louhe kuljetetaan vesiteitse Hernesaaren edustalle, missä se hyödynnetään asuinalueen rakentamiseen tarvittavissa meritäytöissä.

Urakan ympäristövaikutuksia seurataan säännöllisesti. Kalastovaikutuksia kompensoidaan hankkeessa vuoteen 2023 asti istuttamalla vuosittain alueelle 40 000 siianpoikasta.

Hankkeen tavoitteena on parantaa erityisesti konttiliikenteen kuljetustaloutta ja kehittää sataman kilpailukykyä. Meriväylän syventämisen myötä lastikapasiteetti osalla rahtialuksista voidaan lähes kaksinkertaistaa, mikä tuo merkittäviä kuljetuskustannussäästöjä ja pienentää alusliikenteen ympäristövaikutuksia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Terramare jatkaa syväväylän ruoppausta Vuosaaren väylällä – valmista vuoden lopulla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat