Vähähiiliset runkoratkaisut ovat jo olemassa – Imatran uudesta urheiluhallista tehtiin hiilijalanjälkiselvitys jo ennen hankesuunnittelua

Urheiluhallihankkeen yhteydessä on luotu uudisrakentamisen konsepti, jota jaetaan avoimesti vähähiilisen rakentamisen kehittämiseksi Suomessa.

Mallinnuskuva Imatralle suunnitellusta urheiluhallista.

Rakennuksen hiilijalanjäljen kannalta on tärkeintä valita rakennustuotteita, joiden valmistus aiheuttaa pieneimmät päästöt. Yhtä tärkeitä ovat rakennuksen energiatehokkuus ja paikallisen, uusiutuvan energian käyttö.

Muun muassa nämä asiat käyvät ilmi hiilijalanjälkiselvityksestä, jonka Sweco on laatinut Imatran kaupungin suunnittelemasta urheiluhallista. Hallihankkeen yhteydessä on luotu uudisrakentamisen konsepti, jota jaetaan avoimesti vähähiilisen rakentamisen kehittämiseksi Suomessa.

Hiilijalanjälkiselvityksessä otettiin huomioon rakennuksen koko elinkaaren aikana syntyvät päästöt. ”Tutkimme esimerkiksi erilaisten rakenne- ja taloteknisten ratkaisujen mahdollisuuksia vähähiilisessä rakentamisessa ja selvitimme betoni-, puu- ja hybridirungon eroja”, Swecon vähähiilisyyden asiantuntija Kari Nöjd sanoo tiedotteessa.

Uuden urheiluhallin hiilijalanjälkiselvitys tehtiin tilaohjelman perusteella ennen hankesuunnittelua.

”Keinot, jotka ohjaavat vähähiiliseen tai jopa hiilineutraaliin rakentamiseen, on tärkeää tunnistaa ennen kuin suunnitelmia on lyöty lukkoon.”

Sijainti mahdollistaa energiankierrätyksen

Sopivalla rakennejärjestelmällä ja aurinkopaneeleilla voidaan laskea hiilipäästöjä jopa 30 prosenttia. Täysi hiilineutraalius vaatii kuitenkin myös hiilikädenjäljen kasvattamista.

”Esimerkiksi puut sitovat kasvuaikanaan ilmakehästä hiiltä, joka varastoituu puuperäisiin tuotteisiin. Hiilijalanjäljen pienentämisen jälkeen tärkein asia onkin hiilikädenjäljen kasvattaminen”, Nöjd sanoo.

Urheiluhallin sijainti on oivallinen energiankierrätyksen kannalta. Merkittävä osuus hallin lämmitysenergiasta on mahdollista kattaa viereisen jäähallin kylmäkoneista talteen otettavalla hukkalämmöllä.

Markkinoilla on jo tarjolla vähähiilisiä runkoratkaisuja, jotka mahdollistavat urheiluhallin vaatimien avarien tilojen rakentamisen. Imatran kaupunki aloitti selvityksen aikana myös vuoropuhelun alueen yritysten kanssa, koska paikallisuus on tärkeä keino kokonaispäästöjen karsimiseen. Mitä lähempänä tuotteet valmistetaan, sitä pienempiä ovat kuljetuksesta syntyvät päästöt.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vähähiiliset runkoratkaisut ovat jo olemassa – Imatran uudesta urheiluhallista tehtiin hiilijalanjälkiselvitys jo ennen hankesuunnittelua”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat