Sähköauton latauslaitteiden myynti kasvussa – peruslatauslaitteet suosituimpia

Sähköteknisen Kaupan Liitto (STK) on julkaissut ensimmäisen kiinteistöjen latauslaitemääriä koskevan tilaston.

Sähköautojen latauslaitteita on myyty yksityisiin kiinteistöihin tammi-kesäkuun aikana yli 20 000 kappaletta. Suurin osa laitteista on M3 eli peruslatauslaitteita. Kuva: Ensto

Yksityistalouksiin, taloyhtiöihin ja työpaikoille asennetaan yleisimmin 22 kilowatin (kW) nimellistehoinen peruslatauslaite, jonka antama suurin teho voidaan valita kuhunkin tilanteeseen sopivaksi 3,7 – 22 kilowatin välillä. Tilasto on kerätty tämän vuoden tammi-kesäkuun tietojen perusteella.

Tehovalinta tekee mahdolliseksi 22 kilowatin laitteen käytön myös sellaisissa kiinteistöissä, joissa tehoa on saatavilla rajatusti.

”Tämä on hyvä vaihtoehto taloyhtiöille, joissa halutaan asentaa heti alussa riittävän kokoinen laite. Se palvelee asukkaita joustavasti myös myöhemmin, kun lataustarpeet todennäköisesti kasvavat auton vaihduttua uudempaan. Vaikka laitteen kyljessä lukeekin 22 kW tai 3x32A, alkuun päästään usein ilman isompaa sähköremonttia”, STK:n hallituksen puheenjohtaja ja Onnisen toimitusjohtaja Martti Forss kertoo tiedotteessa.

Kotitalouspistorasialla varustetut n. 2–3 kW tehoiset latauslaitteet ovat tilastotietojen mukaan edelleen yleisiä edullisen hankintahintansa vuoksi. Näissä laitteissa on varsinaisen sähköautokäyttöön tarkoitetun tyypin 2 pistorasian sijaan tavallinen maadoitettu kotitalouspistorasia ja ne muistuttavat usein rakenteeltaan autolämmityskoteloita, joiden tilalle näitä yleensä asennetaankin.

Tilaston tiedot kootaan sähköteknisen alan toimijoiden myyntiluvuista. Luvut täydentävät julkisten latauspisteiden tilastoa ja osoittavat, että ei-julkisten latauspisteiden määrä on vahvassa kasvussa.

STK:n tilastotietoja antaa 15 suurta sähköteknisen alan tukku-, valmistaja- tai maahantuojayritystä, joiden tuotevalikoimassa on latauslaitteistoja.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sähköauton latauslaitteiden myynti kasvussa – peruslatauslaitteet suosituimpia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat