Materiaalien hintojen nousu ja Tampereen Areena heikensivät SRV:n tulosta
Kolmas neljännes oli SRV:lle haastava. Haasteita toivat ennen kaikkea materiaalien hintojen nousu sekä joidenkin hankkeiden aloitusten lykkääntyminen materiaalien saatavuusongelmien takia. Tulosta heikensi myös Tampereen Areena -hankkeen heikko taloudellinen kehitys.

Rakennusyhtiö SRV:n liikevaihto laski heinä-syyskuussa 8,9 prosenttia 191 miljoonaan euroon edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Yhtiön operatiivinen liikevoitto painui miinukselle. Uusia sopimuksia yhtiö kirjasi kolmannella neljänneksellä 167 miljoonan euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Kaiken kaikkiaan heinä-syyskuu oli SRV:lle haastava, mutta toimitusjohtaja Saku Sipolan mukaan yhtiö oli ennakoinut sen.
Haasteita toivat ennen kaikkea materiaalien hintojen nousu sekä joidenkin hankkeiden aloitusten lykkääntyminen materiaalien saatavuusongelmien takia. Tulosta heikensi myös Tampereen Areena -hankkeen heikko taloudellinen kehitys.
”Tampereen Areenan loppuunsaattamiseen liittyy loppuvuoden aikana edelleen aikataulu- ja loppukustannusriskejä, vaikka työmaahenkilöstömme on hienosti saanut monta haastetta ratkottua syksyn aikana”, Sipola sanoo yhtiön tiedotteessa.
Sipolan mukaan projektisalkun kannattavuuskehitys jatkuu kuitenkin joitakin nimettyjä hankkeita lukuun ottamatta myönteisenä. Yhtiön tehostamistaohjelma tuottaa toimitusjohtajan mukaan tulosta. Uskoa tulevaisuuteen luo myös se, että Helsingin Kalasatamaan rakennettu tornitalo Loisto tuloutuu vuoden viimeisellä neljänneksellä käytännössä kokonaan myytynä.
Neljännen tornin aloittamisesta yhtiö käy edelleen neuvotteluja. SRV tavoittelee sopimusta vielä tämän vuoden puolella.
Perustajaurakoituja asuntoja ei aloitettu odotetusti
Sipolan mukaan tärkeintä kolmannessa neljänneksessä oli se, että yhtiö eteni edelleen hyvin kohti strategisia tavoitteitaan etenkin taseen vahvistamisessa ja velkaantuneisuuden alentamisessa.
Tammi-syyskuussa SRV:n omavaraisuusaste oli 27 prosenttia ja nettovelkaantumisaste putosi edellisvuoden 177,4 prosentista 147,5 prosenttiin.
Vaikka SRV:n rakentamien asuntojen kauppa on jatkunut vahvana ja myymättömiä asuntoja oli syyskuun lopussa vain kahdeksan, yhtiö ei ole pystynyt aloittamaan perustajaurakoituja asuntohankkeita tervehdyttämisohjelman tavoiteaikataulun mukaisesti. Yhtiön tavoitteena on käynnistää omaperusteisia asuntokohteita ensi vuoden aikana merkittävästi enemmän, mikä vauhdittaisi yhtiön tuloskehitystä erityisesti vuodesta 2023 lähtien.
”Panostamme hankekehitykseen ja myyntiin niin asunto- kuin toimitilarakentamisessa ja tätä kautta syntyvät uudet aloitukset mahdollistavat tulevina vuosina pääsyn strategisiin tavoitteisiin”, Sipola toteaa.
SRV 7–9/2021 (7–9/2020)
- Liikevaihto, milj. euroa 191,1 (209,9)
- Liikevoitto, % -0,8 (0,8)
- Katsauskauden tulos, milj. euroa -4,0 (-6,9)
- Tilauskanta, milj. euroa 1 038,2 (1 280,3)
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Materiaalien hintojen nousu ja Tampereen Areena heikensivät SRV:n tulosta”