Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Hometohtori varoittaa: Liiallinen lämmityksestä säästäminen sairastuttaa talon ja käyttäjät

Saksassa homekeskustelu on ollut Suomea maltillisempaa, mutta se on vilkastunut energiakriisin myötä, sanoo Saksan ympäristövirastossa Berliinissä työskentelevä tohtori Kerttu Valtanen. Erityisen huolissaan ihmisten on syytä olla liian matalista sisälämpötiloista, sillä se lisää homeen kasvua. ”Kansalaiset pitävät hometta tärkeimpänä sisäilmaan vaikuttavana tekijänä, ja ympäristöviraston nettisivujen luetuin osio on homesivumme.”

Hometohtori Kerttu Valtanen varoitti Oulun yliopiston rakennusterveysseminaarissa lämpötilojen laskemisen terveysriskeistä ja homeen tiivistyskorjausten epävarmuudesta. Kuva Seppo Mölsä.

Kerttu Valtanen on opiskellut Saksassa ja työskennellyt vain pari vuotta Suomessa, joten hän tuntee paremmin Saksan kuin Suomen homekeskustelun. Kun Suomessa tutkijat ovat hyvin erimielisiä keskenään Saksassa tätä ei näy. Intressikonflikteja tosin voi olla rakennusinsinöörien, kuntotutkijoiden ja mikrobiologian eri laboratorioiden välillä esimerkiksi mikrobiologisten tutkimusten laajuudesta. Suomessa erimielisyyksiä on niin toksisuusmittauksista, oirekyselyistä, homeen aiheuttamista sairauksista kuin siitäkin, saako koulun ilmanvaihdon sulkea, kun tilassa ei ole käyttäjiä. Eristerappauksetkin jakavat mielipiteitä.

Tämä artikkeli on tilaajille

Kirjaudu sisään

Tilaa printtinä, diginä, yksin tai ryhmässä

Valitse teille sopivin tapa pysyä tiedon tasalla.

Tutustu nyt 3 kk: printti+digi 0 €

Kaikki Rakennuslehden tieto käyttöösi kesän yli ilman sitoumuksia, ole hyvä!

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hometohtori varoittaa: Liiallinen lämmityksestä säästäminen sairastuttaa talon ja käyttäjät”

Viimeisimmät näkökulmat