Pohjoismaiden Investointipankki NIB ja Aalto-korkeakoulusäätiö ovat allekirjoittaneet 45 miljoonan euron lainasopimuksen 15 vuoden laina-ajalla.
Lainalla rahoitetaan rakentamiseen ja kunnostamiseen liittyviä projekteja Aalto-yliopiston kampuksella Espoossa.
Rahoituksella tuetaan Aalto-korkeakoulusäätiön investointeja vuosina 2023–2024, joihin sisältyy useita korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Samalla luodaan uusia alustoja monialaiselle työlle sekä yritysten ja tiedemaailman väliselle yhteistyölle.
Osana investointeja K3-rakennus on peruskorjattu ja sitä on täydennetty uudisosalla. Investoinnit ovat osa kampuksen laajempaa kehittämissuunnitelmaa, jossa yliopiston ydintoiminnot keskitetään pääkampusalueelle.
Investointeihin sisältyy lisäksi kahden rakennuksen – Marsio- ja Kide-rakennusten – rakentaminen, kuin myös pysäköintitalo Otaparkki, joka on Aalto-yliopiston yhteisön ja kampuksella vierailevien käytettävissä.
K3- ja Kide-rakennusten sekä pysäköintitalon rakennustyöt valmistuivat vuonna 2023. Marsio-rakennus valmistuu vuoden 2024 aikana.
Laina on jo kolmas NIB:n Aalto-korkeakoulusäätiölle myöntämä rahoitus. Pankki rahoitti vuonna 2013 Open Innovation House -rakennusta ja Kandidaattikeskuksen peruskorjausta. Vuonna 2016 NIB myönsi lainan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun päärakennuksen Väreen sekä kauppakorkeakoulun uuden päärakennuksen rakentamiseen.
Pohjoismaiden Investointipankki NIB on Islannin, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron omistama kansainvälinen rahoituslaitos.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Yliopiston kampusalueen rakentamiseen saatiin rahoitusta – takaisinmaksuun menee 15 vuotta”