Kiasma on rakennusteknisesti poikkeuksellisen vaikea korjauskohde – ”Monet asiat on tehty toisin kuin oli suunniteltu”

Nykytaiteen museo Kiasman kolmivaiheinen remontti käynnistyi seitsemän vuotta sitten. Silloin kukaan ei osannut aavistaa alkuperäisten suunnitelmien ja toteutuksen välistä ristiriitaa. Korjattavaa on paljon enemmän kuin alussa arvioitiin.

Espoossa kahdeksan kohteen yhteishankkeessa hyvät ratkaisut siirtyvät työmaalta toiselle – ”Parasta on jatkuva kehittäminen”

YIT toteuttaa Espoossa viidestä koulusta ja kolmesta päiväkodista koostuvaa projektia, jossa yhdellä työmaalla hyviksi havaitut ratkaisut otetaan käyttöön myös muilla saman PPP-hankkeen työmailla. Toistuvuudesta ja resurssien optimoinnista syntyy merkittäviä säästöjä.

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n laajennus ja peruskorjaus on allianssin voimannäyte

Allianssimuotoisena toteutettavassa terminaali 2:n laajennus- ja muutoshankkeessa keskeistä on kyky toteuttaa vaativa työ lentoaseman päivittäisen toiminnan ehdoilla. Samalla on pidettävä kiinni tiukasta rakentamisaikataulusta ja korkeista laatutavoitteista.