Kokeile kuukausi maksutta

Rakennustarkastaja

Lahden kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 17.4.2018 Hae viimeistään 3.5.2018

Tule Lahden kaupungille RAKENNUSTARKASTAJAKSI toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Rakennusvalvonnan yksikkö on osa rakennus- ja ympäristövalvonnan palvelualuetta. Rakennustarkastajan apuna valvonnassa on 4 valvontainsinööriä sekä kaksi LVI-insinööriä. Kokonaisuudessaan rakennusvalvontaa hoidetaan 15 henkilön voimin ammattitaidolla ja hyvällä asenteella. Rakennuslupaprosessimme on sähköinen.

Rakennustarkastajan tehtävänä on vastata rakennustyönaikaisesta ja jatkuvasta valvonnasta sekä rakennusteknisistä laatu- ja kehittämistoimenpiteistä Lahden rakennusvalvonnassa. Rakennustarkastaja toimii myös valvontainsinöörien esimiehenä. Tehtäviin kuuluvat myös erilaiset lupapäätökset ja hyväksynnät sekä rakennustyön valvontaan liittyvät katselmukset ja tarkastukset sekä rakennusvalvontaviranomaisen viranhaltijoille delegoimat tehtävät.

Rakennustarkastaja valvoo luvattoman rakentamisen ja rakennetun ympäristön hoitoa ja osallistuu aktiivisesti rakentamisen yleiseen ohjaukseen ja neuvontaan sekä kaupungin sisäisten ohjausryhmien toimintaan. Lahden rakennusvalvonnassa käytetään Trimble Locus -rakennusvalvontaohjelmaa ja siihen liittyvää sähköistä lupa-asiointia ja arkistointia.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva rakennustekniikan diplomi-insinöörin tutkinto. Arvostamme laaja-alaista kokemusta rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Tehtävässä tarvitaan hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä, oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä. IT-taitosi ovat ajan tasalla ja viestit selkeästi ja asiantuntevasti niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Tehtävän hoitaminen edellyttää B-luokan ajokorttia.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköisen hakemuksen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Palkkaus määräytyy kuntien teknisten sopimuksen mukaan. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta 04.05.2018 klo 15.00 mennessä.

Työavain: 168741

Organisaation kuvaus

120 000 asukkaan Lahti tunnetaan Suomessa ja maailmalla talviurheilusta ja korkeatasoisista kulttuuripalveluista.

Lahdessa yhdistyvät pienen ja suuren kaupungin parhaat puolet. Aktiiviset asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta. Loistavan sijainnin ja toimivien kulkuyhteyksien ansiosta Lahden seudulla käydään töissä joka puolelta Etelä-Suomea. Junamatka Helsingistä kestää nopeimmillaan 49 minuuttia.

Lahden kaupungilla työskentelee noin 3400 ammattilaista. Motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla kaupunki huolehtii lahtelaisten sujuvasta arjesta. Työnantajana kaupunki panostaa johtamisen ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseen ja tarjoaa kiinnostavan työympäristön ja mahdollisuuksia edetä urallaan. Lahden kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot
Rakennuslupapäällikkö
Markku Sivonen
puh. 050 383 6486
markku.sivonen@lahti.fi

Rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja
Mika Kemppainen

puh. 044 482 6080
mika.kemppainen@lahti.fi

Hae tästä

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat