Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallisen toimeenpanon valmistelu on Suomessa hyvässä vauhdissa: olemassa olevan sääntelyn muutostarpeet on tunnistettu ja tarpeelliset muutosesitykset ovat työn alla.
Suomalainen rakennuskanta on eurooppalaisittain melko hyvin rakennettua, ainakin mikäli vertailuna käytetään rakenteiden lämmöneristävyyttä. Kunnioitettavaa on, että rakentamista on säännelty muun muassa rakenteiden lämmöneristävyyden osalta jo 1970-luvulta alkaen. Vaikka vanhat määräykset näyttävät nykypäivän normien rinnalla vaatimattomilta, on niiden vaikutus yhä nähtävissä, kun vertaamme rakennuskantaamme muihin maihin. Lähtökohtamme uuden direktiivin vaatimuksiin ovat varsin hyvät, mutta samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista jäsenvaltioista.
Direktiivin tavoitteet asuinrakennusten energiankulutuksen vähentämiseksi vuoteen 2030 ja 2035 mennessä ovat kunnianhimoisia, mutta vaatimus, jonka mukaan 55 prosenttia primäärienergian käytön vähenemisestä tulee saavuttaa korjaamalla energiatehokkuudeltaan huonoimpia rakennuksia, ei sitä ole.
Syynä on se, että näihin huonoimpiin rakennuksiin määritellään lähes puolet jäsenvaltion asuinrakennuksista, joten toimenpiteiden kohdistuminen aidosti huonokuntoisiin rakennuksiin on epävarmaa. Pakkokorjaamista tulee välttää, mutta tässä tapauksessa tarkempi rajaus olisi ollut tarpeen. Vaarana on, että rakennuksia kyllä korjataan, mutta syväkorjauksien määrä jää vähäiseksi.
Suomessa fossiilisten polttoaineiden käyttö rakennusten lämmityksessä on vähentynyt jo pitkään. Osassa EU:n jäsenvaltioista öljy ja kaasu ovat kuitenkin tänäkin päivänä yleisiä lämmityspolttoaineita ja kaasun käyttö lämmityksessä on jopa kasvanut. Tällä hetkellä hieman yli puolet unionin alueen asuntojen lämmityksen energiantarpeesta katetaan fossiilisilla polttoaineilla. Rakennuskannan päästöt ovat kuitenkin laskeneet noin 30 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna, ja hyvä niin.
Direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita saavuttamaan päästöttömän rakennuskannan vuoteen 2050 mennessä, ja lisäksi komissio tavoittelee 90 prosentin päästövähennystavoitetta vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasoihin verrattuna. Jäsenvaltioita velvoitetaan suunnittelemaan toimenpiteitään siten, että fossiilisia polttoaineita käyttävien kattiloiden käyttö päättyisi vuoteen 2040 mennessä. Direktiivin valmisteluvaiheessa esillä oli aluksi kattiloiden myynnin lopettaminen vuoteen 2029 mennessä, mutta suuren vastustuksen takia asiassa päädyttiin valitettavasti kompromissiin.
Koska direktiivin tekstistä puuttuu varsinainen kielto fossiilisia polttoaineita käyttävien lämmityskattiloiden myynnille ja se sisältää ainoastaan ajatuksen suunnitelmasta käytön lopettamiseksi, on olemassa todellinen riski sille, että asuinrakennuksiin asennetaan vielä pitkälle 2030-luvulle etenkin kaasulämmityslaitteita niissä jäsenmaissa, joissa kaasua nykyisinkin käytetään rakennusten lämmityksessä.
Vaikka direktiivi on tärkeä väline vihreän siirtymän mahdollistamiseksi ja se sisältää monia hyviä elementtejä, ongelmana on, että ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta vuoden 2040 päästövähennystavoitteeseen pääsemisen tulisi olla etusijalla. Muuten voimme ajautua tilanteeseen, jossa toimenpiteet tulevat liian myöhään ja varsinaiseen vuoden 2050 tavoitteeseen ei ole mahdollista päästä.
Nykyisten päästövähennysten määrä ja tahti eivät tule riittämään, vaan toimenpiteitä tulisi lisätä merkittävästi, eikä aikaa ole hukattavaksi. Pystymmekö kuitenkaan tarttumaan tähän mahdollisuuteen?
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Direktiivi ei ratkaise riippuvuutta fossiilisista polttoaineista”
Direktiivi on tärkeä askel kohti päästötöntä rakennuskantaa, mutta kuten blogissa todetaan, se ei yksin riitä fossiilisista polttoaineista irtautumiseen. Rakennusten lämmityksen lisäksi myös työmaiden ja logistiikan päästöjen vähentäminen on keskeistä vihreässä siirtymässä.
Onneksi polttoaineiden kehitys tarjoaa jo nyt ratkaisuja. Esimerkiksi uusiutuvat polttoaineet (HVO, biopolttoaineet) mahdollistavat fossiilisten korvaamisen ilman, että olemassa olevaa kalustoa tarvitsee uusia kerralla. Tämä on tärkeää siirtymävaiheessa, jotta päästövähennyksiä saadaan aikaan heti, eikä vasta vuosikymmenten päästä.
Rakentamisen ja infratyömaiden osalta olisi hyvä, että myös sääntely tunnistaisi kaikki päästövähennyskeinot – mukaan lukien uusiutuvat ja vähäpäästöiset polttoaineet, jotka ovat heti käyttöön otettavissa. Näin siirtymä kohti päästötöntä rakennuskantaa voidaan toteuttaa tehokkaammin ja nopeammin.