Kävikö asunnoille kuin karkkipusseille?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Kuka muistaa, että suomalaista asuntopolitiikkaa tai asuntorakentamista olisi julkisuudessa kiitelty? Yleensä esillä on vain huolia. Uudet asunnot ovat vääränkokoisia, vääränlaisia, väärissä paikoissa tai ainakin hinta on väärä ja laatu heikkoa.

On hyvä, että asumisesta ja asunnoista keskustellaan – vaikka ongelmienkin kautta. Välillä tuntuu kuitenkin unohtuvan, että esimerkiksi viime vuonna Suomeen valmistui yli 40 000 asuntoa, jotka ovat menneet kaupaksi ja joihin on löytynyt asukkaat. Harvemmin kuulee asukkaiden moittivan uutta asuntoaan. Heille asunto on muuttunut kodiksi, ja harva omaa kotiaan arvostelee.

Julkisuudessa keskustelu onkin usein periaatteellista pohdintaa hyvän asunnon olemuksesta, viime aikoina varsinkin asuntojen koosta. Esimerkiksi on usein nostettu vuokra-asuntoyhtiö Saton 15,5 neliön asunnot. Ne on nähty pienentymiskehityksen huipentumana. Pienten asuntojen asukkaat itse ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä.

Onkin kiinnostava kysymys, mistä asuntojen pienentyminen oikeastaan johtuu. Joutuvatko suomalaiset sijoittajavetoisen tarjonnan pakottamana asumaan ahtaasti vai valitsevatko he itse pienen asunnon? Todennäköisesti molempia. Näkemys asumisesta ja omistamisesta on muuttunut ja tulee monipuolistumaan varmasti lisää kaupungistumisen kiihtyessä.

Yksi asia on ilmeistä: asuntojen pienentymiseen vaikuttaa kalleus. Monin paikoin hinta pakottaa ostajan tinkimään neliöistä. Asunnoille näyttää käyneen kuin takavuosina karkkipusseille: koko pieneni vaivihkaa, mutta hinta pysyi samana. Tuote näyttää samalta kuin ennen, mutta sitä saa vähemmän.

Jos jostakin julkisuudessa kannattaa keskustella, niin juuri asumisen hinnasta. Rakentajiltakin odotetaan innovaatioita, jotka voisivat tuoda kustannuksia alaspäin.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Kävikö asunnoille kuin karkkipusseille?”

  1. ”Pienten asuntojen asukkaat itse ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä.” Kovin on taas rohkea väite. Varmasti on sellaisiakin, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä.

  2. ” itse ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä”

    Niinkö? Viimeisimmän kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten enemmistö asuisi kuitenkin nuorinta ikäluokkaa myöten mieluiten OKT:ssa. Mutta hakkaahan se kenkälaatikossa asuminen tietenkin roskiksessa bunkkaamisen, eli suhteellista lienee tuo tyytyväisyyskin…

  3. ”Pienten asuntojen asukkaat itse ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä.”

    Tähän väitteeseen olisi kiva nähdä perustelut. Eli mihin tutkimukseen/kyselyyn väite perustuu, kuka on kyselyn tekijä, mikä oli otanta jne.
    Veikkaan että pääsyy asuntokoon pienenemiseen on asumistuen mekaaniset maksatusperusteet, jossa ei huomioida asunnon pinta-alaa mitenkään. Vuokra-asunnoista ja niiden asukkaista on tullut venttiili, jonka kautta asumistukea kanavoidaan suurille vuokranantajayhtiöille. Toinen merkittävä tekijä on rakentamisen äärimmäisen kova verokiila. Kukaan ihminen ei asu vapaaehtoisesti 15 m2 kanahäkissä, jos vaihtoehto on normaali 30 m2 yksiö makuualkovilla.

  4. Aihe on hyvä ja sitä on syytä lähestyä kriittisesti erilaisista näkökulmista.

    Kyllä asuntoja osattaisiin suunnitella ja vastata asukkaiden tarpeisiin. Nyt markkina on vaan pitkään ollut tietyllä tavalla helppo asunnon myyjille, vuokraajillekin, joka omalta osaltaan on saanut entisen kauhukuvan näyttämään normaalilta.

    Asuntojen hinnoista ja niiden laadusta käydään loputonta keskustelua. Otan nyt yhden esimerkin rakentamisen markkinasta, vaikka se on ns. kilpailu-urakoinnista, se kuvaa tilannetta laajemminkin.

    Keskisuuri rakennusliike antaa urakkatarjousta asuntorakennuskohteesta suuruusluokkaan 10 miljoonaa, laskijat ovat työn tehneet, alihankinnan ennakkotarjoukset kyselty, tulee yrityksen omistajien/johdon aika vahvistaa tarjoussumma, joka joskus menee seuraavalla tarkistavalla laskutoimituksella: Jos me myöhästymme 4kk paljonko on ns. maksimi myöhästymissakot + paljonko on noille neljälle kuukaudelle laskettavat 8-9 kustannukset. Tähän lisätään vielä esimerkiksi 100 000€ vaadittaviin korjauksiin, joita ei saataisi siirrettyä alihankkijoille. Kun nämä lasketaan yhteen jäämmekö vielä plussalle, onko hanke meille vielä kannattava. Kun todetaan, että toiminta on vielä tämänkin skenaarion jälkeen voitollista, tarjouksen voi jättää. Toki tarjouslaskelma on myös käyty läpi ja varauksia tehty suuntaan tai toiseen. Tämän kaltaisella tarjouksella sitten voitetaan tarjouskilpailu, johtuen siitä, että isot rakennusliikkeet ovat vielä kalliimpia, enemmän eri syistä, he tuskin lähtökohtaisesti odottavat epäonnistuvansa. Isommilla rakennusliikkeillä kallistavat tekijät tulevat toiminnan pursunneesta rakenteesta joka tekee toiminnasta kustannustehotonta, kateodotuskin saattaa hieman poiketa.

    Surullista yllä olevassa esimerkissä alalle on se, että voit lähteä toistuvasti harjoittelemaan, jos satut onnistumaan saat hyvän tilin, jos epäonnistut jäät kuitenkin plussalle. Tilanteesta johtuvaa laatuongelmaa ala yrittää paikata uusilla toimenkuvilla, kosteudenhallintakoordinaattoreilla, turvallisuuskoordinaattoreilla, kenties tulevaisuudessa työmaan sosiaalitilojen hygieniakoordinaattorillakin…. ja konsulttitoimistot kiittää. Ajatus on varmasti hyvä, ehkä pyyteetönkin, se on kuitenkin kuin 5 senttimetrin muumilaastaria laittaisi metrin haavaan. Niin hinta- kuin laatuongelmakin on alalla rakenteellinen. Ennen kuin se uskalletaan tunnustaa, ei todellista muutosta saada aikaan. Nyt siis puhutaan kansallisesta mahdollisuudesta vaikuttaa asiaan, ympäröivä maailma ja maailman talous käyvät sitten ilmi siitä paljon puhutusta ylijohtajan vuosikertomuksesta.

    Muutosta on yritetty saada aikaan myös erilaisilla hankemuodoilla, ne kuitenkin ohjautuvat aina samankaltaiseen ongelmaan, ongelma on ikään kuin eri vaatteissa. Näihin eksoottisimpiin hankemuotoihin ovat myös useimmiten osallistumassa isot toimijat, joilla on taakkanaan pursunnut ja tehoton toiminta, vaikka he muuta väittävätkin. Ennen kuin ylemmän kerroksen johtajat, kopiomanagerit ja developpaajat on ruokittu, rahaa palaa.

    Julkinen hankinta taas elättää monia puuhastelevia keskisuuria rakennusliikkeitä, heistä huonoimmatkin on otettava leikkiin mukaan, halusi sitä tai ei. Sieltä osittain juontuu myös monet julkisen hankinnan urakkakilpailumateriaalin tiukennetut sanktiot ja kriteerit, jotenkin tilannetta on yritettävä hallita.

    Asuntotuotannossa fokus olisi saatava itse asiaan, vain tarvittava organisaatio ja tehdään ainoastaan varsinaista aihetta edistäviä toimia, sijoittajavälikädet rakennemuutoksella pois, rakenne sellaiseksi että ainoastaan onnistumalla on mahdollista saada plusmerkkinen tulos aikaan, silloin laatukin paranee itsestään, toki myös joillakin toimijoilla väki vähenee tai muuttuu.

    Asuntorakentaminen tarvitsee isompaa rakenteellista muutosta, markkinaa on ohjattava voimakkaammin.

  5. Rakennusteollisuden suurimpien asuntorakennuttajien asiakkaille suunnatun tuoreimman kyselyn mukaan uudisasunnon ostaneet ovat erittäin tyytyväisiä laatuun. Tyytyväisyys laatuun oli uudisasunnon ostaneiden keskuudessa huippuluokkaa, kirkkaasti parempi kuin kuluttajatyytyväisyys eri aloilla keskimäärin.

  6. Talot pitäisi tehdä niin että niissä ei kuulu naapureiden äänet ja sisälämpötilan saa halutunlaiseksi.

    2018 valmistuneessa omistusasunnossa pitää hikoilla vielä syyskuun puolella ja yläkerrasta kuuluva askeläänien jytinä pilaa kaiken asumismukavuuden.

Jätä kommentti