Isoäitini opetti minulle ennen poistumistaan parempiin pitopöytiin muutaman tärkeän asian, joista olen ollut syvästi kiitollinen. Hän opetti minut neulomaan, virkkaamaan ja tekemään kunnollista pullaa. Kaikista näistä taidoista on ollut hyötyä, jos nyt ei hengissä selviämisen kannalta, niin ainakin elämää rikastuttavina tekijöinä, jotka laukaisevat stressiä ja joilla olen voinut ilahduttaa useissa tilanteissa kanssaihmisiäni.
Rakennusalan johtopaikoilla on viime vuosina käynyt kova tuuli, joka on vaihtanut pitkän linjan eläkeikää kolkuttelevat osaajat tuoreempiin malleihin. Toivottavasti yrityksissä on kunnolla mietitty sitä, miten konkareiden opit on saatu jossain muodossa eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Hiljainen tieto, jota ihmisillä kerääntyy vuosien varrella, on kultaakin arvokkaampaa – osataanko sitä arvostaa?
Eikä kyse ole vain johtotason väestä. Kaikillahan on tiedossa, miten arvokkaita ovat työmailla oppinsa keränneet pitkän linjat mestarit. Heitä käytiin anomassa takaisin töihin, kun lama kääntyi nousuksi.
Mummikin opetti, että pullan teossa tärkeintä on se, miltä taikina tuntuu. Se pitää ymmärtää sormenpäissä, eikä sitä tuntumaa saa keittokirjoista. Samalla tavalla käytännön työelämän oppeja on vaikea siirtää eteenpäin opaskirjojen avulla. Seminaarissa istuminen ei kouluta siihen, miten työmaalla selviää aikataulujen puristuksessa. Joitakin asioita on hyvä oppia kädestä pitäen, jotta se oikea näppituntuma syntyy.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kun johtaja vaihtuu”