Lakiuudistukselta lupa odottaa paljon

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus käyntiin

Ministeriön järjestämissä, avoimissa rakennus – ja kiinteistöalan tilaisuuksissa on hahmottunut yllättävänkin yksimielinen näkemys lain uudistustarpeesta. Yksimielisyys vallitsee myös lain perushengestä, fyysisen ympäristön tavoiteltavasta laadusta ja osallisten oikeudesta osallistua ympäristönsä kehittämiseen. Hyviä uusia kaavoituskäytäntöjä on tunnistettu ja käytettykin nykylain sitä estämättä.

Ministeriö on onnistuneesti käynnistänyt laajan keskustelun muutostarpeesta. Laaditun taustamuistion ja päätelmien (www.ym.fi/proto) laajuus kuvaa työn haastavuutta ja lain laajaa kattavuutta.

Positiivisen virkamiesarvion mukaan lakiluonnos olisi parhaimmillaan kirjoitettuna syksyllä 2018 ja voimassa 2020.

Lain valmistelua ja tulevaa käyttöä edesauttaisi, jos maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät kokonaisuudet (nyt yhdessä yli 200 lainkohtaa) eriytettäisiin omiksi laeikseen. Valmisteluun valjastettaisiin kumpaankin osa-alueeseen erikoistuneet asiantuntijat. Menettely nopeuttaisi lainsäädäntää, kohdentaisi asiantuntemusta ja helpottaisi lain käytettävyyttä.

Lainsäädäntätyötäkin mittavampi ponnistus tulee kuitenkin olemaan kuntien uusiutuvien käytäntöjen määrittely ja sisäänajo.

Hyvän ympäristön perustavoitteet ovat pysyviä, tulkinnat muuttuvia

Nopeasti muuttuva maailma edellyttää kykyä nopeaan reagointiin: emme enää voi edetä ennalta määriteltyä, tuttua polkua suunnitteluhetkellä asetettuun tavoitteeseen. Tie on ennakoimattomampi; uusia ratkaisumalleja syntyy yhä kiihtyvään tahtiin – ja tavoite itsessäänkin tarkentuu prosessin aikana.

Aluesuunnittelu on maankäytön ja toiminnallisen sisällön yhdistämistä

Kaavoitus ei enää riitä vaan fyysisen ympäristön suunnittelun lisäksi on määriteltävä toivottujen aineettomien palveluiden ja toimintojen kokonaisuus, näkemys siitä miten alue (tässä blogissa naapurusto) toimii ja kehittyy. Kun toiminnallinen kokonaisuus on määritelty palvelualustaksi, voidaan fyysinen ympäristö suunnitella siihen tukeutuen. Nyt teemme paradoksaalisesti päin vastoin.

Tuore tieto ja skenaariot

Yhdistämällä tietomallisuunnittelu reaaliaikaisen tiedon jatkuvaan keräämiseen, analysointiin ja hyväksikäyttöön, voidaan päätöksentekoa tehdä tuoreimpaan tietoon perustuen.

Tietomallitarkasteluin voidaan myös testata tulevaisuutta vaivattomasti luomalla skenaarioita eri muuttujin.

Paikkatietomallit siirtävät suunnittelun kammioista avoimen verkon kautta, havainnollisessa muodossa, kaikkien kiinnostuneiden tarkasteltavaksi ja kommentoitavaksi. Niillä voidaan kuvata paitsi alueen suunnitelma ”valmiina” (vrt. kaavadokumentti) myös miten alueen on ajateltu rakentuvan ”valmiiksi” vuosi vuodelta.

Läpinäkyvä, avoin ja vuorovaikutteinen suunnitteluprosessi poistanee merkittävän osan valitusperusteista. Kommunikointi lisää ymmärrystä suunnittelutarpeesta ja menettelyistä, nostaa alueen tunnettuutta ja sitouttaa potentiaaleja alueelle tulijoita.

Visio ja laajennettu rakennuslupamenettely

Jotta alueiden suunnittelun ohjaus voi perustua tuoreimpiin käytettävissä oleviin ratkaisuihin, tulee

yleis-, asemakaava- ja rakennuslupaprosessia tarkastella ennakkoluulottomasti.

Tarvitaan yleisluontoisempi mutta selkeä visio, joka määrittelee alueen tavoitellun laadun ja takaa sen menestymisen. Tämä toteutuisi nykytermein korvaamalla asemakaava tarkahkolla osayleiskaavalla (tai ns. kaavarungolla) ja siirtämällä asemakaavan tarkempi ohjaavuus osaksi rakennuslupaprosessia. Rakennuslupaa haettaessa voitaisiin tarkastella hankkeen suhdetta ympäristöönsä ja määriteltyyn visioon uusimman tiedon varassa.

Kunnan muuttuvat käytännöt – päätäntää ja vastuuta asukkaille

Reaaliaikaisen tiedon keruu ja käsittely aluesuunnittelun tarpeisiin osana tietomallityöskentelyä on uutta. Myös suunnittelun avaaminen kaikissa vaiheissa verkossa tarkasteltavaksi edellyttää muutoksia valitusmenettelyihin, päätöksentekopisteisiin ja niiden ajoituksiin.

Suurin muutos on kuitenkin alueen toiminnallisen sisällön suunnittelu ja ohjaaminen yhdessä asukkaiden ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Yhtälössä asukas voi olla sekä palvelun tuottaja että kuluttaja. Myös hiilineutraaliuden, kiertotalouden tavoitteiden, alueellisten palvelujen ja toimintojen tunnistaminen ja yhteen sovittaminen kuuluu aluetason suunnitteluun. Tällaista ”sisällöntuottajaa”, alueellisen palvelualustan luojaa ei kuntaorganisaatioissa tunnisteta – ja kenen tehtävä sisällön suunnittelu ylipäätään on?

Kaupunkisuunnittelu ei kuitenkaan kykene tuottamaan aitoja smartsitejä, jos tätä palvelualustaa ei ole tunnistettu ja määritelty.

Kasvukeskukset ja muu Suomi

Kasvukeskuksien ja niiden ulkopuolisten alueiden kehitysvisiot ovat toisistaan merkittävästi poikkeavat. Maankäytön ongelmat ovat yleensä kasvukeskuksien ongelmia. Myös muuta Suomea tulee kehittää yhtä määrätietoisesti ja luoda alueille niiden vahvuuksia ja ominaispiirteitä hyödyntävä visio. Maankäytön ohjauksessa sen merkitys voi olla vähäisempi mutta palveluiden ja toimintojen järjestämisen kannalta hyvinkin merkittävä. Suurkuntien synnyttyä ja maakuntauudistusta pohdittaessa tulee tunnistaa naapurustotason hyödyntämätön potentiaali.