Näkökulma Juha Salminen Ei kommentteja

Lisää tuottavuutta digillä vai seinälapuilla?

Lähes jokainen rakennusalan kehittämistä koskeva esitys aloitetaan tuottavuuskäppyrällä, joka osoittaa rakentamisen jääneen muista teollisuusaloista jälkeen. Näin teki myös Aalto-yliopiston Matti Pursula Rakennuslehden blogissa 6.3. ja heitti vastuuta kehittämisestä teollisuudelle – jossa kehittämisestä, tai siis kehittymättömyydestä, vastaavat yliopistojen omat kasvatit.

Epätoivoon ei ole syytä, sillä alalla on pitkästä aikaa tapahtumassa monia asioita, joista saattaa olla apua tuottavuusongelmaan. Selkeä läpimurto ja käänne tuottavuuden nostamisessa on tosin vielä näkemättä.

Yksi Pursulankin mainitsema läpimenoaikojen nopeuttamiskokeilu on esimerkiksi saanut paljon huomiota. Nopeutuminen on varmasti yksi tuottavuuden ilmentymä, kunhan se ei tapahdu vain lisäämällä resursseja ja jatkamalla työaikaa. Rakentajat ovat kyllä tunteneet tämän ”tuottavuuden” kasvatusmetodin iät ja ajat. Sitä sanotaan ryntäämiseksi ja sitä sovelletaan usein luovutusajan lähestyessä. Hallittu nopeutuminen tapahtuu tarkalla työnsuunnittelulla ja jatkuvalla parantamisella, kun on ensin saavutettu luotettava ja tasainen tuotantovauhti.

Tietotekniikkaa on tarjottu ratkaisuksi moneen otteeseen. 2000-luvun alussa kehitettiin aikatauluohjelmia ja niiden odotettiin sisään rakennetulla älykkyydellään tuottavan parempaa aikataulusuunnittelua. Ehkä ne sitä tekivätkin, mutta jokin inhimillinen tekijä lienee unohtunut välistä, koska käytäntöön soveltamista vaivaavat samat ongelmat edelleen.

Sitten tuli BIM, jota edelleen tarmokkaasti tyrkytetään myös tuotannon ohjauksen työkaluksi. Tuotteen kuvaus on kylläkin lähtötieto tuotannolle, mutta ei väline sen ohjaamiseen. BIM pitää nähdä yhtenä osana koko hankkeen tiedonhallinnan ketjua, ei ratkaisuna kaikkeen.

Päivän muotisana on digitalisaatio. Käytännössä se tuntuu tarkoittavan startuppien mobiiliapplikaatioita, joilla useimmiten pureudutaan tiettyyn rajattuun ongelmaan. Ketterä innovointi on hyvä asia, mutta laajavaikutteisia ratkaisuja saataneen pikemmin, kun isot toimijat alkavat nähdä rakennusalan kiinnostavaksi kohteeksi kehittää sinne räätälöityjä kokonaisvaltaisia toiminnanohjausjärjestelmiä.

Tuotantoteknologian yleinen kehitys saattaa saada vauhtia siitä, kun hankkeiden palastelusta siirrytään integroituihin, yhteistyötä korostaviin toteutusmuotoihin. Tällöin rakennusosia voidaan valmistaa pidemmälle esivalmistettuina siellä tuottavammassa teollisuudessa ja asentaa nopeasti työmaalla paikalleen. Tästä on lupaavia esimerkkejä, mutta tarvittavaa kokonaisnäkemystä vielä puuttuu. Esivalmisteisten komponenttien ostaminen ei riitä, vaan pitää ohjata koko ketjua suunnittelusta valmistukseen, logistiikkaan ja asentamiseen asti yhtenäisenä arvovirtana.

Rinnalla kulkee myös toinen kehityslinja, jossa digitaalisuus ja kehittyneet teknologiat heitetään nurkkaan ja asioita lähestytään yksinkertaisesti ja ihmislähtöisesti. Porukka otetaan kokoon Big Roomiin ja asioita suunnitellaan ja sovitetaan yhteen seinälapuilla ja muilla rautalankamalleilla.

Yksinkertaisimmillaan tuottavuuden kehittäminen voi olla sitä, että työnjohtaja ottaa työporukat aika ajoin kokoon ja pohditaan yhdessä, nöyrästi ja avoimesti, miten edellisviikon suoritusta voisi hieman parantaa.

Edellä esitetyt kehityslinjat eivät ole toinen toistaan parempia tai huonompia, ja aika näyttää, millaiseksi tulevaisuuden työmaan tuotannonohjaus muodostuu. Pääasia on, että kehitystä tapahtuu ja 1990-luvulla luodut ohjausopit tuodaan viimein nykytietämyksen tasalle.

Tulevaisuus on ehkä sitä, että osataan käyttää monipuolisesti eri menetelmiä, jotka sopivat sekä insinööreille että ihmisille.

Juha Salminen

Kehitysjohtaja, Consti Yhtiöt
Kaikki kirjoitukset

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia