Näkökulma Juha Manninen 3 kommenttia

Mistä se laatu tulee ja mihin se menee?

Onko sinun yrityksessäsi työntekijöitä, jotka eivät ole ikinä käyneet työmaalla? Voimmeko vaatia heiltä työsuoritusta, joka palvelee työmaata selviytymään jokapäiväisistä ongelmista? Meistä jokainen, joka työskentelee työmaan ulkopuolella, kuuluu työmaiden palveluyksikköihin. Kaikki me autamme heitä työskentelemään siellä paremmin, helpommin ja laadukkaammin.

Olen nähnyt urallani täysin uupuneen vastaavan mestarin muutaman kerran. Se, mikä siihen johti, on meidän kaikkien muiden vika, aivan kokonaan. Aivan työmaan rajapinnassa työskentelevät eivät ole huomanneet asiaa ajoissa ja osanneet reagoida siihen. Syynä voivat olla huonot suunnitelmat, jotka aiheuttavat suhteettomia ongelmia, laskennan tai hankinnan virheet, järjestelmäpuutteet, väärä resursointi, liian tiukka aikataulu. Syitä on paljon.

Ratkaisuja asiaan on vain yksi, eli huomaa ja reagoi ajoissa. Seurauksia taas on paljon, eikä yksikään ole hyvä. Se kuitenkin on melko varmaa, että työmaan talous menee kuralle ja siinä ohessa useimmiten kaikki muu: laatu, työturvallisuus, dokumentointi, asiakastyytyväisyys.

Työmaan työnjohto on rakennusliikkeen tärkein voimavara. Jos tämä ”Salpalinja” pettää, tiedossa on ongelmia roppakaupalla. Kuinka me voisimme itse kukin auttaa työmaata onnistumaan heidän työssään? Hyvä motivaatio takaa meille sen, että silloin meillä kaikilla voi mennä hyvin. Jos työmaa taas painii edellä mainittujen ongelmien kanssa jatkuvasti, meillä kaikilla menee varmasti huonosti.

Tätä loistavaa aasinsiltaa pitkin loikin mieliaiheeseeni rakentamisen laatuun. Ketkä kaikki voivat siihen vaikuttaa? Ihan koko ketju. Käyttäjä, tilaaja, suunnittelija, valvoja ja tietysti myös rakennusliike mitä suurimmassa määrin. Jos ketjussa yksikin epäonnistuu, näkyy se työmaalla ja käyttäjällä ennemmin tai myöhemmin ongelmana, rakentamisen ravintoketjun viimeisinä.

Minusta meillä rakennusliikkeillä on laatujärjestelmät ja ohjeet työmaan ohjeistukseen ja dokumentointiin hyvällä tasolla. Tällä hetkellä emme kuitenkaan mittaa lainkaan samalla tasolla tilaajaa, suunnitelmia ja suunnittelijoita, valvojaa ja käyttäjää. Kuitenkin me kaikki muodostamme yhdessä sen laadun. Useimmiten työmaa kuitenkin ”seisoo asennossa” kuuntelemassa madonlukuja.

Me tarvitsisimme yhteisen avoimen toimintamallin laadun tuottamiseen, jossa koko ketju ymmärtää olevansa osa sitä ja vastuussa siitä. Olemme edistyneet kymmenen vuoden aikana pölyn- ja kosteudenhallinnan osalta. Olemme ottaneet käyttöön P1-, TerveTalo- ja Kuivaketju10-järjestelmiä, jotka ovat harppauksia parempaan.

Mitä voisimme tehdä yhdessä saavuttaaksemme paremman laadun – ja samalla monesti rahanarvoisen julkisuuskuvan? Yksi keino on virheistä oppiminen. Olen ollut töissä rakennusliikkeessä, jossa on erittäin hyvä virhepankki. Siinä oli rakennusosittain lajiteltu tehdyt virheet, korjaustapa, kuinka olisi pitänyt tehdä ja paljonko korjaus maksoi. Tiedän, että eräällä rakennuskonsulttitoimistolla on oma sisäinen virhepankkinsa rakennusvirheistä, joilla he tiedottavat omia valvojiaan ongelmakohdista, joihin kiinnittää huomiota.

Rakentaminen muuttuu tulevaisuudessa entistä enemmän valmiiden rakennusosien tuottamiseksi tehtaissa. Uusien asetusten myötä osa asioista varmasti tiukkenee ja saamme jälleen uusia rakenteita eteemme, joista meillä ei ole vielä kokemuksia kuin laboratoriosta. Mitä useampi silmäpari meitä on katsomassa ja oppimassa toisiltamme, sen vähemmän ongelmia tulevaisuudessa syntyy. Mielenkiinnolla seuraan esimerkiksi, kuinka tämän puurakentamisen kerrostalobuumin kanssa käy – kokemuksemme kun ovat pääsääntöisesti pientalotuotannosta.

Keskustelu artikkelista: 3 kommenttia

  • Jussi Mattila

    Onpa todella erinomainen kirjoitus!

    Laadusta on tosiaan lopulta vastuussa aivan koko ketju. Ulottaisin laatuketjun jopa säädösten laatijoihin saakka. Myös sillä, ovatko säädöksemme viisaasti ohjaavia ja selkeitä ymmärtää, on vissi merkityksensä laatuun.

    Betonirakentamisen laadusta taannoin käydyssä keskustelussa päädyttiin myös kovin usein oikopäätä siihen, että syyllinen on betoninvalmistaja. Betoninvalmistaja sai sitten seistä Mannisen kuvaaman vastaavan mestarin tavoin asennossa, kun pyyhkeitä jaettiin. Jos perehtyi palautteen jakajan omaan toimintaan, harvoin löytyi kovin briljanttia laatua sieltäkään.

    Lopulta välinpitämättömyyttä laadusta on aivan liiaksi rakentamisen ketjun monissa lenkeissä. Käsi sydämelle, kuka voi nostaa kätensä kun kysytään, oletko tehnyt kaikkesi, jotta mahdollisiman hyvä laatu toteutuisi. Liian monessa ketjun lenkissä, alkaen rakentamista koskevien säädösten laatijoista ja päätyen rakennusten tilaajiin ja niiden käyttäjiin toimintaa valitettavasti ohjaavat kovin monet muut motiivit kuin korkean laadun tavoittelu.

    Vastaa
  • Laatujärjestelmät on rahastusta

    Kyllä näistä laatujärjestelmistä, -koordinoinneista ja sertifioinneista voi teorian tasolla jauhaa vaikka loputtomiin. Useimmat ”laatu”- järjestelmät ja ympäristösertifikaatit ovat täyttä kusetusta. Tehdään joku tarkistusmatriisi, mutta urakoitsijoita ei tarjousten puutteen pelossa velvoiteta sopimuksilla sitoutumaan laatuun. Ei se laatu siitä tule, että projekti-insinööri (tai parhaassa tapauksessa jonkun kymppitonnin copy-paste-asiakirjastaan kuittaava konsultti) laatii jonkun dokumentin ja se ladataan sitten sinne firman intranettiin. Sitten käydään työmaalla sanomassa, että olemme tilaajalle luvanneet tähän sitoutua ja tämän toteutuminen vaikuttaa palkkaan (lähinnä negatiivisesti).

    Resursseja ei tietenkään työmäärän kasvaessa lisätä. Koko ajan pitää olla työmaalla valvomassa laatua ja kuitenkin pitää kaikki aikataulut, työsuunnitelmat, laatudokumentit, raportit, sähköpostit ja ties mitkä valvontalaput olla ajan tasalla. Päälle tulee vielä yötäpäivää jatkuva vastuu koko työmaan henkilöstön turvallisuudesta, joka tarkoittaa sitä, että itse lähdet linnaan istumaan, kun joku vastoin turvallisuusohjeita jättää valjaat pois ja putoaa holvilta. Työn johtaminen ylhäältä päin tapahtuu edelleen perkele-mentaliteetilla, tapa josta päästiin muilla aloilla eroon jo 80-luvulla. Ja kaikki tämä ihanuus kuukausipalkalla, joka on hieman varastomiehen liksaa parempi.

    Arvatkaa miksi on niin helvetin vaikea saada nykyään osaavia mestareita työmaalle? Koska ne liukenevat tilaisuuden tullessa välittömästi parempiin hommiin huomattavasti paremmalla palkalla. Näin tein itsekin, ja suosittelen sitä muillekkin, jotka räntäsateessa savimontussa värjötellessään miettivät elämänsä tarkoitusta.

    Vastaa
  • Olipa kirjoitus, toivottavasti suomalaisessa rakentamisessa on mahdollisimman vähän tähän suuntaan menijöitä. Pääosa toteuttavista
    henkilöistä suhtautuu vastuuntuntoisesti työhönsä. Palkka paranee aste asteelta, kun on näyttöjä sitkeästä toiminnasta.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia