Pipatin mielestä kaavoituksella syrjitään köyhiä

”Kaupungit metsästävät vain hyvätuloisia asukkaita eikä vuokra-asujista oikeasti välitä kukaan”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoi järjestön suhdannekatsauksen julkistamistilaisuudessa.

Yksi syy tähän on Pipatin mukaan se, että kuntalaisten niin sanotut subjektiiviset oikeudet, jotka lankeavat kuntien maksettaviksi, ovat kasvaneet poliittisten päätösten myötä voimakkaasti. Ne koskevat niin työssä käyviä kuin työttömiäkin ja niin suomalaisia kuin Suomeen muuttaviakin. Hyvinvointivaltio on ylittänyt tässä jo rajansa, väittää ainakin Björn Wahlroos.

Pipatin mukaan pääkaupunkiseudulla kaupungit käyttävät kaavoituksen hitautta pelkkänä tekosyynä sille, että tontteja ei riitä valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon. Tontteja kaavoitetaan vain minimimäärä eli niin vähän kuin vain kehdataan. Toimistorakentamiseen tontteja on Helsingissä 22 vuodeksi, mutta kerrostalorakentamiseen ei juuri ollenkaan.

Kukaan poliitikko ei Pipatin mukaan kehtaa sanoa ääneen, että kaikkia tulijoita ei haluta kaupunkiin eikä ihmisiä kohdella tasavertaisesti. Mieluummin piilotellaan poliittisen korrektiuden nimissä tonttipulan taakse. Vähätuloisten ja ei-toivottujen muuttajien sortamisesta on Pipatin mielestä valitettavan paljon näyttöä.

Hän otti esimerkiksi Y-Säätiön,  jonka kohderyhmän on kaikkein köyhimmät. Kun sen johto kysyi Helsingiltä tonttia tuhannen asunnon asunto-ohjelmansa aloittamiseen, niin vastaus oli,  että ensimmäisen tonttin se saa vasta kolmen vuoden päästä.

Samaan ilmiöön on törmännyt myös VVO. Kun se ei ole enää aidosti yleishyödyllinen vuokratalojen tuottaja, ei kaupunki automaattisesti enää anna sille tontteja.

Nyt tonttikilpailussa pärjäämiseksi pitää olla jokin hyvä idea, että pärjäisi.  Se voi irrota puurakentamisella tai viherkattojen rakentamisella tai sitten ihan vaan hyvillä suhteilla. Vaikutusvaltaiset vihreät  poliitikot esimerkiksi vakuuttivat päättäjäkollegansa ryhmärakennuttamishankkeellaan niin, että sillä irtosi merenrantatontti Jätkäsaaresta.

Helsingissä kielteisyys vuokra-asuntojen rakentamista kohtaan on yhteistä kaikille poliittisille puolueille. Vihreillä puheiden ja tekojen ristiriita on ilmeisin. Samaan aikaan, kun he toivottavat kovaan ääneen kaikki maahanmuuttajat tervetulleiksi, niin he jarruttavat kaikkia uusia asuntoalueita on kyse sitten Malmin lentokentästä, Viikin pelloista tai Vartiosaaresta. Eli tervetuloa, mutta ei meidän takapihallemme.

Pipatin oman puolueen, sosiaalidemokraattien kipupiste tuli vastaan Kivinokassa, jossa työväenyhdistyksen lautamajat ovat osoittautuneet tärkeämmiksi  kuin uudet asunnot ihan metrolinjan varrella.

Kokoomuksen kantaa sosiaaliseen vuokra-asuntotuontoon ei tarvitse arvailla. Riittää kun jollekin syrjäytyneelle ryhmälle ryhdytään puuhaamaan asuntolaa hyväosaisten asuntoalueelle, niin kuullaan minkälainen parahdus sieltä tulee joka tuutista.

Vasemmistoliiton kanta tuli esiin, kun liikenneministeri Kyllönen tyrmäsi länsimetron jatkon rakentamisen. Verukkeena oli kustannus-hyöty-laskelmat, jossa ei painanut ainakaan plussana se seikka, että metroasemien seudut täyttyvät kerrostaloilla. Kyllönen tekee metrovastaisuudellaan seuraa Espoon perussuomalaisten kestovalittajalle Kurt Bymanille.

Pienituloisten asumisesta on ollut huolissaan lähinnä vain Kauppakamari – siis sen jälkeen kun kaupan suuryritykset pistivät omat vuokra-asuntonsa rahoiksi.

Vanha toimittajien kysymys visaisten asioiden kohdalla oli aina ennen se, että miten asia on ratkaistu Ruotsissa. Tälläkin kertaa se on paikallaan tehdä.

Avarakatseinen Tukholma on aivan eri linjoilla kuin Helsinki. Sillä on 140 000 asunnon rakentamisohjelma vuoteen 2030 mennessä.  Tukholmassa ei pelätä kaupungin tiivistämistä, vaikka se on jo nyt selvästi Helsinkiä tiivimmin rakennettu. Tukholman seudulla poliitikot eivät myöskään estä metron lisärakentamista, vaan kannustavat tällaista toimeliaisuutta.

Ruotsalaiset eivät ole sinisilmäisiä vaan tietävät kyllä tarkkaan keitä uusiin asuntoihin muuttaa.  Ensimmäiseksi varmaan ihan tavallisia ruotsalaisia, joiden lähdön jälkeen monien 1970-luvun miljoonaohjelman lähiöiden nykyinen maahanmuuttajavaltaisuus nousee 75 prosentista lähelle sataa. Segregaatio-ongelmista huolimatta tämä voi olla fiksumpaa kuin suomalainen tapa asuttaa maahanmuuttajia maan kalleimpiin uusiin asuntoihin ruuhkaiseen Helsinkiin.

Maahanmuuuttajataustaisten osuuden arvioidaan ylittävän  kolmanneksen Tukholman väestöstä jo runsaan kymmenen vuoden kuluttua, mutta Ruotsissa vain pieni vähemmistö on siitä huolissaan. Keitä nämä maahanmuuttajat Ruotsisa sitten ovat?  Isoin ryhmä on Suomessa syntyneet ja heidän lapsensa,  joita on Ruotsissa 700 000. Monille muillekin Ruotsi on ollut hyvä uusi kotimaa ja hyvää nämä muuttajat ovat tehneet Ruotsillekin sen talousluvuista päätellen. Työt ovat muuttajien myötä jakautuneet uudella tavalla, mutta pääasia on ollut, että töitä on riittänyt kaikille kykyjensä mukaan.

Liikennesuunnittelun grand old man Pentti Murole on omassa blogissaan käsitellyt perusteellisesti Tukholman kasvusuunnitelmia ja Ruotsin infrahankkeita, jotka tarjoavat kohta Pohjois-Suomellekin nopeimman yhteyden Eurooppaan.

http://penttimurole.blogspot.fi/