Näkökulma Juha Savola 5 kommenttia

Rakentaja leimataan muiden virheistä

Yleisessä keskustelussa ja median asioita käsitellessä kosteusongelmien, ja myös muidenkin rakentamiseen liittyvien ongelmien, syylliseksi leimataan urakoitsija ja sen työntekijöiden ja alihankkijoiden tekemät työsuoritteet. Kuitenkin he voivat todellisuudessa monellekin asialle hyvin vähän.

Rakennushankkeeseen ryhtyvällä taholla on kuitenkin yleensä vastuu suunnittelusta. Hankesuunnitteluvaihe on yleensä ajankäytöltään pidempi kuin itse rakentamisvaihe, yleensä se vielä venyy suunnitellusta ajasta. Kuitenkaan kohteen valmistumisaikaa ei muuteta jo aiemmin päätetystä. Suunnitelmien taso ja tarkkuus ovat monesti vielä kovin yleisellä tasolla. Suunnitelmiin lyödään leima ”vain urakkalaskentaan”. Suunnittelu pysähtyy ja otetaan työn alle seuraavia kohteita.

Hinta vaikuttaa yleensä eniten urakoitsijavalintaan, hankkeen kesto hintaan, eli se taho, joka lupaa tehdä kohteen nopeimmin valmiiksi, saa hintaedun muihin. Kohteen rakentamisaika on yleensä määritelty tilaajan toimesta urakkaohjelmassa. Julkisissa hankkeissa urakkaohjelmasta poikkeava tarjous hylätään, eli tarjous ei saa sisältää ehtoja. Valveutunut urakoitsija huomaa yleensä jo tarjousvaiheessa, onko määritelty aika riittävä. Laskenta-aikana tilaajalle viestitetty ajan riittämättömyys yleensä kielletään tilaajan toimesta. Viivästyssakkoihin ei voi urakoitsija varautua hinnassaan, koska kilpailu alalla on kireä ja silloin urakakkakilpailussa ei menesty. Monesti vielä sakot on nostettu yleisten sopimusehtojen tasoa korkeammiksi.

Urakkalaskenta-aika, urakoitsijavalinta ja julkisissa hankinnoissa valitusaika vievät yleensä n. 2 kk. Tämän ajan yleensä siis suunnittelijat suunnittelevat niitä muita kohteita.

Kun urakoitsijavalinta on selvä, alkavat taas suunnittelijat työnsä kohteen parissa. ”Vain urakkalaskentaan” leiman saaneet kuvat pitää viedä toteutuskuviksi. Suunnittelijoiden tekemä toteutussuunnittelu etenee työn kanssa rinnan, usein jopa siten, että sähköpostiin tulee skitsi, työmaa tekee rakenteen ja suunnittelija piirtää kuvan vasta jälkikäteen. Maallikkokin ymmärtää, että silloin virheiden riski rakentamisessa kasvaa. Työn ennakkosuunnittelua ei ole voinut tehdä lopullisen toteutuskuvan mukaan, kun ei kuvaa ole ollut. Kunnalliset hankkeet ovat monesti uniikkeja erikoisrakennuksia, joten niihin ei voi tehdä yksityiskohtaista työnsuunnittelua ilman toteutuskuvaa ja siihen liittyviä detaleja.

Hankkeen rakentamisen aikana pitäisi yhteisesti voida muuttaa urakoitsijan kärsimättä valmistumisaikaa, koska esim. sääolot voivat olla erilaiset kuin normaalista. Samoin nykytalvet ovat niin leutoja, että normaali ”lämmitä tuuleta” kuivatusratkaisu ei ole useinkaan mahdollista. Kesällä kokemusperäisesti myös ilmankosteudet ovat nousseet takavuosiin verrattuna.

Kuivaketju10 on sinänsä varmasti ihan hyvä asia, mutta jos ja kun se tuo vielä yhden konsultin lisää työmaalle, ei se ainakaan kustannuksia laske. Monessa hankkeessa on asiantuntijoita ja konsultteja jo sen verran, että ne jo yksinään vaatisivat oman koordinaattorinsa. En jaksa uskoa, että kosteuskoorninaattorilla on ammattitaitoa ja uskallusta, tai ainakaan valtaa vaikuttaa kohteen suunnitteluun niin, että siihen pääsuunnittelijan visioimat erikoisratkaisut ja -paikat tulee karsituksi. Samoin monesti ongelmia tuovat kohdat johtuvat siitä, että rakennusalaa on yritetty käyttää tehokkaasti. Uudet energiatehokkaat rakenneratkaisut ovat sitten luku sinänsä. Vielä ei ole, tai on hyvin vähän, kokemusperäistä tietoa esimerkiksi siitä, miten niiden kastepiste käyttäytyy ja rakenteet toimivat.

Juha Savola, rakennusmestari, tuotantotalousinsinööri

Juha Savola

Juha Savola, rakennusmestari, tuotantotalousinsinööri
Kaikki kirjoitukset

Keskustelu artikkelista: 5 kommenttia

  • Harvinaisen hyvä ja ilmeisesti reaalimaailmasta saatuihin kokemuksiin perustuva kirjoitus!

    Sanonta hyvin suunniteltu, puoliksi tehty pitää paikkaansa, enkä sillä tarkoita pelkästään arkkitehdin ja rakennesuunittelijan laatimia kuvia. Hankesuunnittelu, toteutuskuvien tekoon tarvittavien lähtötietojen selvitys, realistinen aikataulutus, hankesuunnitteluvaiheen kustannuslaskenta ja suunnittelun valvonta ovat herkimmin pettäviä asioita ja mielestäni niissä varsin usein rikotaan mrl:n vaatimusta rakennushankkeeseen ryhtyvän pätevyysvaatimuksista. Valvojakonsultin palkkaaminen työmaalle vahtimaan urakoitsijan suojalasien käyttöä matkalla työpisteestä kahvitauolle ja siitä 10-sivuisen lillukanvarsia taivastelevan sähköpostiraportin laittaminen laajaan jakeluun ei kuittaa rakennushankkeeseen ryhtyvän osaamisvaatimusta.

    Tuntuu siltä, että rakennuttajia ei kiinnosta suunittelun ohjaus. Ilmeisesti rakennuttaja kokee usein suunittelun olevan vain välttämätön paha, jolla ei kohteen valmistumisen jälkeen ole merkitystä. Siksi vain urakoitsijan tekemiset kiinnostaa ja kaikki hankkeessa tätä aiemmin tapahtuneet virheet kumuloituvat työmaalle. Kun työkuorma turvallisuuteen liittyvine vastuineen tällöin ylittää vastaavan työnjohdon kapasiteetin rajan ja siitä seuraa konkreettisia ongelmia työmaalla, alkaa valitus huonosta rakentamisesta. Itse en tämän takia ole enää halukas jatkamaan työmaalla ja kun alalla kärsitään työvoimapulasta, kannattaisi alan miettiä muitakin keinoja ratkaista ongelmia kuin lisätä työnjohtajien koulutuspaikkojen määriä. Tilannetta ei helpota yhtään se, että vastuuttomien osapuolten palkkaus on Rakennuslehden hiljattain julkaiseman tilaston mukaan vähintään samalla tasolla kuin vastaavalla työnjohtajalla.

    Vastaa
  • Olen toiminut ostettuna TATE-valvojana sekä nyttemmin TATE-valvojana rakennuttajan orgaanisaatiossa. Kirjoittamani ajatukset koskevat sekä rakennustöitä että talotekniikkatöitä ja niiden suunnittelua.

    Tämä ongelma on aivan todellinen. Tosin haluaisin hieman puolustaa myös suunnittelijoita, yleensä suunnittelun lähtökohdat ovat epämääräisiä ja tai aivan suoraan vääriä. Monesti tilaaja esittää toiveitaan vasta kun näkee ja hahmottaa rakennetut tilat.

    Rakentamisen laadun edellytys on koko ketjut toiminta hankesuunnittelusta vastaanottoon ja vielä käyttöön. Se mikä tässä on suurin murhe että joka ketjun vaiheessa seuraava tekijä lähtee toteuttamaan omaa työvaihettaan, vaikka tunnistaa aiemman työvaiheen puutteet sekä sen aiheuttamat riskit.

    Esimerkiksi: Urakoitsijat toteuttavat töitä vaikka suunnittelua ei ole tehty kunnolla tai havaitaan että kyseinen rakenne tai asennus vaatisi tarkekuvia tai lisää suunnittelua. Työ roiskaistaan miten itse keksitään ja huudetaan kovaan ääneen että Suunnittelija sitä ja tätä… Työmaakierroksella ennen kokousta urakoitsijat ja asentajat murehtivat kun siitä ja tästä ei ole suunnitelmaa, kokouksessa 20 minuuttia myöhemmin ”Ei kokousasioita”

    Tästä minä olen sitä mieltä että virhe on molemmissa. Suunnittelussa sekä urakoinnissa. Kuka tahansa havaitsee virheen omassa tai toisten suorituksissa, pitäisi puhaltaa pilliin, pysähtyä ja antaa asianomaisten korjata virhe ennen kuin edetään. Tämä aiheuttaa aikataulupaineita, kuitenkin aikataulu ongelmat on pieniä ongelmia verrattuna siihen että käytössä olevaan kiinteistöön on tehtävä korjauksia. Eikä ne aikatauluongelmatkaan kovin vakavia olisi, jos asioihin puututtaisiin ajoissa. Kun urakka saadaan tarkastetaan kuvat ja Aikatauluistakin voisi ajatella että kumpaa itse ostaisit, myöhässä tulevaa priimaa vai ajoissa olevaa sekundaa?

    Suunnittelijan pitäisi tarkastaa hankesuunnitelma ja lähtötiedot, ja raportoida niiden puutteet. Urakoitsijan tulisi tehdä huomautukset laskenta ja hinnoitteluvaiheessa, tai ainakin kun työmaakokouksessa kysytään että onko asioita. Työnjohtajien tulisi valvoa että töitä aloitettaessa pohjat on kunnossa ja asentajat sekä aliurakoitsijat ovat tietoisia siitä mitä tehdään (siis olla työmaalla). Tilaajan /tilaajan edustajan tulisi valvoa työmaata ja urakoitsijan työnjohtoa oikeasti eikä vain juoda kahvia ja syödä pullaa kokouksissa (tilaajankin tulisi olla työmaalla).

    Siis: Töitä ei saa aloittaa jos pohjat eivät ole kunnossa, urakkaan on laskettava riitävästi työnjohto- ja tarkastustunteja, työtä on johdettava työmaalla, tilaajan tulee olla kiinnostunut töiden toteutuksesta. Ja jos laskenta / tarjousvaiheessa havaitaan puutteita aikataulutuksessa sekä suunnittelussa eikä niihin saada vastauksia, kannattaa jättää tarjoamatta ennemmin kuin ottaa riski.

    Kuten olen aikaisemminkin täällä kirjoittanut, laatua ja muita murheita ei saada koskaan kuntoon niin kauan kuin osoitellaan sormella muita. Yleensä peilistäkin löytyy kommentoitavaa, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen.

    Vastaa
  • Tietysti noin, mutta kun kaikki nuo virheet kumuloituvat työmaalle, ei ainakaan minun kapasiteettini yksinkertaisesti riitä pyörittämään rakentamisen lisäksi muutosrumbaa. Ja tuo virheiden kasautuminenhan oli kirjoituksen punainen lanka. On helppo laatia toimintamalleja, joissa tehdään sitä ja tätä ennen varsinaisen yön aloitusta. Tavoitteena on kuitenkin tehdä rakentamisesta suoraviivaista toimintaa ja siihen ei tuollainen byrokratian kasvatus vastaa. On liian helppo ratkaisu ulkoistaa vastuu ketjun edeltävistä vaiheista työmaalle, jolloin mikään muu ei tosiaan muutu kuin että työnjohtotehtävien houkuttelevuus heikkenee ja sairaslomien määrä kasvaa suorassa suhteessa epäonnistumisen tunteen määrän kanssa. Ja kun urakat jaetaan tarjouskilpailun perustella, on tuhoon tuomittu lähestymistapa alkaa hinnoitella urakkaa kestävin perustein. Laskennasta kun ei makseta.

    Vastaa
  • Mikko: ”Työmaakierroksella ennen kokousta urakoitsijat ja asentajat murehtivat kun siitä ja tästä ei ole suunnitelmaa, kokouksessa 20 minuuttia myöhemmin ”Ei kokousasioita””.

    Miksi ollaan tultu tilanteeseen, että ei ole suunnitelmaa? Siksi, että toteutusta edeltävässä ketjussa virhe on läpäissyt tilaajan, suunnittelijan ja valvojan. Kun sitten työmaalla virhe huomataan, alkaa ihmettely, miksi urakoitsija teki niin tai ei tehnyt näin.

    Juha Savolan kirjoitus tosiaan on virkistävä poikkeus powerpoint-konsulttien joukossa, jotka yleensä alaa koittavat kehittää.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia