Maaliskuussa luovutettiin ministeri Kai Mykkäsen asettaman julkisesti tuettua asuntorakentamista selvittäneen työryhmän raportti, jonka laatimiseen osallistuin. Yksi monista selvitystyöllemme annetuista tehtävistä oli käydä läpi myös muut julkiset tuet kuin valtion korkotuki ja lainan takaus. Tämä tehtävä osoittautui yllättävän mutkikkaaksi.
Selvityksen mukaan kunnat tukevat omakustannusperiaatteella toimivien vuokranantajien kautta asumista eri tavoin. Esimerkkejä tästä ovat markkinahintaa edullisemmat tontinvuokrat, mahdollisesti ominaisuuksiltaan muita edullisempien tonttien osoittaminen tuettuun tuotantoon, tontinvuokratuki, kunnan oman vuokrataloyhtiön pääomittaminen tai edullisen lainan myöntäminen sille, lainan takaaminen tai se, että kunta ottaa vastuun vuokrataloyhtiön puolesta esimerkiksi yhtiön omistamien liiketilojen vuokrauksesta. Tämän lisäksi kunta saattaa edellyttää Ara-rakentamiselta vähäisempää pysäköintipaikkojen määrää kuin vapaarahoitteiselta.
Näistä erilaisista tukimuodoista on hyvin vähän koottua tietoa, eikä niihin liittyvien päätöksien esittelytekstissä suinkaan aina kerrota, mikä on saamatta jäävä tulo. Markkinahintaa edullisempina tontteina suuret kaupungit tukevat asumista vuosittain keskimäärin noin 50 miljoonalla eurolla (vuoden aikana tehdyt tontinvuokrapäätökset muutettuna tonttien hinnaksi), josta Helsingin osuus on lähes neljä viidesosaa. Lisäksi ne edellyttävät myös muiden maanomistajien luovuttavan tontteja markkinahintaa edullisemmin.
Vaihtelu vuosien välillä osoittautui suureksi: Helsingin osalta 2020-luvulla kaupungin tuki saattoi olla 95 tai 12 miljoonaa euroa riippuen siitä, paljonko tontteja luovutettiin. Saamatta jää tällöin myös pysyvästi kiinteistöverotuloja.
Onko 50 miljoonaa saamatta jäävää tuloa sitten vähän vai paljon?
Valtion myöntämän korkotuen määrä on viime vuosina ollut alle kahden miljoonan, ja korkojen noustua arvio vuoden 2023 menoista on 87 miljoonaa euroa. Suhteessa tähän hieman piiloon jäänyt kuntien jatkuva tontinvuokratuki on merkittävä tekijä asumisen tukemisessa. Toisaalta tontinvuokratuki selittää vain osan tuetun ja markkinahintaisen vuokran eroista, joten muillakin mainituilla tekijöillä sekä luonnollisesti vuokranantajan voittotavoitteella on merkitystä.
Selvityksemme esittää johtopäätöksenään, että Ara-järjestelmää tarvitaan asumistuen rinnalle. Käyttääksemme tukijärjestelmää mahdollisimman järkevästi tarvitsemme kuitenkin huomattavasti nykyistä enemmän tietoa jo tehtyjen päätösten vaikutuksista sekä päteviä arvioita suunniteltujen muutosten vaikutuksista.
Esimerkiksi tässä esiin tuodun tontinvuokratuen perusteellinen arviointi olisi vaatinut tietoa kaikista alle markkinahinnan tehdyistä tontinvuokrasopimuksista vähintään 40 vuoden tukiajalta, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Ilman oikeaa tietoa on riskinä, että pienituloisten asumiseen tarkoitettu tuki ei saavuta tuen tarvitsijoita.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tontinvuokratuen merkitystä pitäisi selvittää tarkemmin”