Kokeile kuukausi maksutta

”Tulvapato Helsingin edustalle”

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

”2010-luvulla on ryhdyttävä harkitsemaan suojapatoa Helsingin edustalle, että kasvihuoneilmiön nostama vesi ei huuhtele Mikonkatua.” Näin sanoi Rakennuslehden ekologista rakentamista käsitelleessä juttusarjassa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kari Silfverberg vuonna 1989.

Hän arvioi, että lämpötilan kohoaminen on fakta jo vuonna 2030. ”Keskilämpötila on silloin todennäköisesti 2-3 astetta nykyistä korkeampi. Sateisuus lisääntyy ja talvikaudella on luvassa inhottava tanskalaistyylinen talvi: kylmää sadetta ja tuulta.”

Helsinki otti kasvihuoneilmiön huomioon kaavoituksessa jo 1980-luvulla. Siksi oli hämmästyttävää lukea joulukuun Helsingin Sanomista, että rakentajat eivät olisi kuulleet ilmastonmuutoksesta yhtään mitään.

Kasvihuoneilmiö oli jo 1980-luvulla niin trendikäs keskustelunaihe, että Turuntien varteen nousi sen niminen ostospaikkakin.

Volvon pääjohtaja Pehr Gyllenhammar vaati jo vuonna 1989 Göteborgissa pidetyssä kasvihuoneilmiötä koskeneessa seminaarissa Pohjoismaita perustamaan ympäristöyliopiston, joka laatisi tieteelliseltä pohjalta yhteiset ympäristölait. ”Suuret ympäristöongelmat on ratkaistava 1990-luvulla, sillä sen jälkeen on liian myöhäistä”, hän sanoi Rakennuslehden jutussa.

Mikään teollisuudenala ei varmaan ole tehnyt riittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Rakennusala on kuitenkin 1970-luvun energiakriisistä lähtien ollut eturintamassa. Rakentajien syytä ei ole, jos asiakkaat vaativat lasitaloja, jäähdytystä, ympäri vuoden lämpimiä loma-asuntoja, lämmitettäviä kivilattioita ja energiaa tuhlaavia taulutelevisioita tai verottaja sponsoroi työsuhdeautoilijoiden Lapin-matkoja.

Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen päätöksentekoon. Siksi pidämme aihetta esillä tänäkin vuonna ja päivitämme jo 1980-luvulla ensimmäisen kerran laatimamme rakentamisen eko-ohjeet.

Seppo Mölsä

toimituspäällikkö

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “”Tulvapato Helsingin edustalle””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/