Kokeile kuukausi maksutta

Tuottavuuskasvu vaatii rakentamisen toimitusketjun reaaliaikaista hallintaa

Tietoa kirjoittajasta Antti Peltokorpi
Apulaisprofessori (rakentamistalous), Aalto-yliopisto
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennusalan heikko työn tuottavuuskehitys on noussut jälleen otsikoihin. Aiheesta on tehty vuosien varrella paljon tutkimusta, selvityksiä ja laadukasta journalismia. Täysin uusia keinoja tuottavuuden nostamiseksi ei ole tarpeen etsiä. Sen sijaan on aina tarpeen kirkastaa mitä rakentamisen tuottavuus on, mitä se ei ole, ja mitkä ovat tuottavuuden nostamisessa keskeisimpiä ja mitkä vähemmän oleellisia keinoja.

Ensinnäkin rakentamisen työn tuottavuus ei ole sama asia kuin rakentamisen lopputuotteiden, kuten talojen ja rakennelmien, valmistamisen tuottavuus. Tilastokeskuksen laskennassa rakentamisen toimiala pitää sisällään vain rakennuspaikalla tapahtuvat valmistus- ja asennustoiminnot sekä hankkeisiin liittyvät rakennuttamisen toiminnot. Esimerkiksi asuntorakentaja hyötyy merkittävästi myös muiden teollisuusalojen, kuten puutuotteiden, kivi- ja betonituotteiden ja metallituotteiden, työn tuottavuuden kehityksestä. Työn sisällön mielessä rakentaminen vertautuukin tuotannossa ja tuottavuudessa teollisuutta paremmin palvelutoimialoihin. Tosin myös palveluiden tuottavuuskehityksestä rakentaminen on jäänyt jälkeen.

Teollistamista ja automatisointia

Mitä sitten itse työmailla ja hankkeissa pitäisi tehdä toisin, jotta toimiala ei olisi rakentamisen toimitusketjussa tuottavuuden musta lammas?

Isossa kuvassa hahmottuu kaksi kehityssuuntaa. Ensimmäisessä rakentamista tulee viedä entistä enemmän pois työmaalta teollisiin olosuhteisiin, joissa todistetusti yksittäisen työvaiheen tuottavuutta voidaan parantaa jopa satoja prosentteja. Talotekniikan pitkälle viety esiasennus on yksi esimerkki tuottavuudeltaan ylivertaisesta menetelmästä, jossa Suomessa ollaan parhaita maita jäljessä. Vakioiduissa olosuhteissa tuotantopanosten ja prosessin johtaminen mahdollistuu. Mitä ei voida mitata, ei voida kunnolla johtaa. Mitä ei voida kunnolla johtaa, ei voida jatkuvasti parantaa. Tehdasolosuhteissa tuottavuuden kasvu tulee ensi vaiheessa vähentyneen resurssihukan kautta.

Toinen vaihe eli työn automatisointi teknologiaa hyödyntämällä aikaansaa merkittävimmän tuottavuuskehityksen. Hukka voidaan poistaa vain kerran, mutta tuotantoteknologia voi kehittyä jatkuvasti.

Teollinen rakentaminen parantaa koko toimitusketjun tuottavuutta, mutta isoin hyöty valuu virallisissa tilastoissa useimmiten tuotevalmistajien edustamille teollisuuden aloille. Tuottavuuden musta pekka jää edelleen rakentamisen toimialan kouraan. Siksi toinen välttämätön kehityssuunta on merkittävä resurssihukan poisto työmaalta ja työn tuottavuuden vivuttaminen uudella tuotantoteknologialla. Hukan poisto, tuottavammat asennusmenetelmät ja sitä kautta lyhyempi hankkeiden kesto eivät toteudu pelkällä sopimus- ja projektijohtamisella vaan tarvitaan parempaa otetta rakentamisen materiaaliprosessiin, työntekijöihin ja heidän tehtäviin. Samoin kuin tehdastuotannossa, myös rakentamisessa materiaalivirtoja, työntekijöitä ja laitteita tulee ensin hallita ja ohjata reaaliaikaisesti, jotta tuottavuuden nostolle johtamisen ja teknologian keinoin syntyy edellytykset. Tuotantopanosten reaaliaikainen hallinta työmailla tarkoittaa myös parempia urakkatyön edellytyksiä työntekijöille.

Tuottavuudeltaan parhaat – ja samalla kannattavimmat – rakennusalan yritykset ovat tyypillisesti niitä, joissa rakentamisen toimitusketjussa ei ole tyydytty tuottamaan pelkästään yhtä osaa vaan toimintoja integroidaan yhteen uudella tavalla. Tämä integrointi voi toteutua esimerkiksi johtamalla koko hankekehitysprosessia, investoimalla omaan esivalmistukseen ja –asennukseen tai panostamalla työmailla omaan työvoimaan, sen osaamiseen ja työmenetelmiin. Samalla kun yrityksen rooli toimitusketjussa laajenee, tulee fokusointia toteuttaa muulla tavoin, kuten keskittymällä vain tietyntyyppisiin kohteisiin tai palveluihin. Tekemällä kaikkea hyvin ja välttämällä riskejä ei tulla parhaaksi missään.

Allianssi ei ole yleisratkaisu

Yhteistoiminnalliset hankemuodot, kuten allianssi, pyrkivät hukan poistamiseen ja tuottavuuden kasvuun samoin keinoin kuin tuottavimmat yritykset, toimintoja integroimalla. Allianssi ei kuitenkaan ole laajamittainen vastaus rakentamisen tuottavuusongelmaan, koska se keskittyy liiaksi yhden hankkeen ongelmien ratkaisuun ja tuottavuuden parantamiselle olennaista jatkuvaa kehittämistä hankkeesta toiseen ei synny riittävästi.

Tuottavuuskasvu syntyy viimekädessä yrityksissä niiden päätöksistä ja investoinneista. Merkittävä tuottavuuden kasvu on mahdollista vain toimitusketjussa, joka on ketjun keskeisen yrityksen hallinnassa joko oman omistuksen tai tiiviiden kumppanuuksien avulla. Muiden alojen esimerkit osoittavat, että toimialatasolla tuottavuuden nostamiseksi tarvitaan lisäksi ulkoinen paine. Laivarakennusteollisuus pystyi lyhentämään toimitusajat alle puoleen vasta kun globaali kilpailu uhkasi koko teollisuuden olemassaoloa Suomessa.

Rakennusalalla tarvitaan lisää kilpailua. Rakentamisen vaatimuksia, normeja ja pakallisia tulkintoja yhtenäistämällä tulee luoda laajempia markkina-alueita, jotka houkuttelevat innovatiivisimpia toimijoita laajenemaan. Koko toimitusketjun tuottavuuteen ja tuotteistamiseen panostaneet suomalaisyritykset ovat poikkeuksetta myös niitä, jotka menestyvät rakentamisen vientimarkkinoilla. Siksi kilpailun lisääminen ja sen kiihdyttämä tuottavuuskasvu kotimaassa on nähtävä mahdollistajana suomalaisten yritysten kasvuun kansainvälisessä markkinassa. Nobelisti Paul Krugmania lainaten ”tuottavuus ei ole kaikki kaikessa, mutta pitkällä aikavälillä se merkitsee lähes kaikkea”. Myös rakennusalan yritysten kohdalla.

Lisätietoa:

Antti Peltokorven haastattelu ”Rakentajat voisivat ottaa oppia leikkaussalityöskentelystä”.

Selvitysmies Erkki Virtasen näkemys ”Miksi rakentamisen hinta räjähtää?”

Rakennuslehden ja Helsingin Sanomien juttu: ”Rakennusalalla työn tuottavuus ei ole kasvanut 40 vuoteen.” Haastateltavina mm. Harri Haapasalo, Anssi Koskenvesa, Juha Salminen ja Sami Kokkonen.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Tuottavuuskasvu vaatii rakentamisen toimitusketjun reaaliaikaista hallintaa”

  1. Rakennukset tehdään käyttäjille ja tiettyä käyttöä varten. Myös sisä- ja ulkoarkkitehtuuri (lue viehättävyys) kiinnostaa. Se, että palattaisiin menneisyyden laatikko-elementtikulttuuriin ei oikein enää sytytä: Ko laatikoita ollaan paremminkin kiihtyvään tahtiin purkamssa.

    1. Arkkitehdit eivät ole asenteeltaan valmiita teolliseen muotoiluun. Kumma kyllä, autojen ja kännyköiden ei tarvitse olla uniikkeja yksilöitä muille kuin yltiörikkaille.

  2. On periaatteessa virkistävää, että leikkaussalien tuotannonohjausta tutkinut tuotantotalouden asiantuntija lähtee tarkastelemaan puhtaalta pöydältä rakennusalan tuottavuutta. Pieni huoli minulla kuitenkin on jo siitä, että kun Aallossa rakentamistaloutta ei ole enää opettamassa yhtään rakennusalan koulutuksen saanutta (he lähtivät yt-neuvotteluiden jälkeen Tampereelle), niin toiminta on erkaantunut liiaksi tutkittavista. Kun viiden vuoden määräaikaisprofessuurit päättyvät, niin voisi olla viisasta, että ainakin toinen professori olisi rakentaja, jolla on hyvät yhteydet alan yrityksiin. Silloin tutkimus, opetus ja käytäntö kohtaisivat paremmin. Nyt, hieman karrikoidusti sanottuna, kiinalaiset jatko-opiskelijat pohtivat teoreettisella tasolla rakennustuotannon ongelmia maailman mittakaavassa marginaalisen kokoisessa Suomessa, pääsemättä kuitenkaan täälläkään Otaniemen laboratoriota lähemmäksi itse rakentamista.

    Erityisen huolissani olen siitä, että suunnittelutalouden opetus, joka oli Juhani Kiiraan lempilapsi, on nyt lähes täysin paitsiossa. Suunnitteluvaiheessa sidotaan valtaosa rakentamisen kustannuksista. Jos suunnitelmissa on löysyyttä, niin ei sitä enää tuotannossa saada kurottua kiinni on tuottavuus sitten kuinka hyvä tahansa.

    Tuottavuuden esteitä on rakentamisessa paljon johtuen siitä, että toiminta on niin säädeltyä ja valvottua. Varmaan ihan hyvästä syystäkin, kun muistetaan alan laatuongelmat ja harmaan toiminnan yleisyys. Työnjohtajia tai oikeammin työmaan toimihenkilöitä kaiken karvaisista konsulteista ja valvojista lähtien on paljon enemmän kuin ennen ja dokumentteja (eli tavallaan tuottamatonta työtä) riittää. Olisi kiva nähdä vertailu, montako pomoa työmiehellä oli ennen verrattuna nykytilanteeseen.

    Esimerkiksi korjaustyömaalta kuulin esimerkin, että sähköroilon paikkaa ei voi noin vain vaihtaa järkevämpään kohtaan. Sitä ennen tarvitaan kannat seuraavilta henkilöiltä: sähkösuunnittelija, AV-suunnittelija, sisustussuunnittelija, arkkitehti, sähkövalvoja, pääurakoitsijan sähkötöiden koordinaattori, sähkötöiden työnjohtaja, osakohdemestari ja rakennustöiden valvoja. Ennen asia hoitui työmaamestarin toimesta parilla puhelinsoitolla ja sähkömies pääsi töihin.

    Ymmärrän harmaan toiminnan karsimisen merkityksen, mutta pitikö sitä varten luoda raskas tilaajavalvontajärjestelmä, jota varten aluehallintovirastoihin palkattiin lisää väkeä. Jos sama porukka olisi palkattu valvomaan sitä, että rakennusalan yritykset maksavat veronsa, niin valtio saisi heidän palkkansa hetkessä tienattua. Sanktioilla tienataan pennosia, mutta veromätkyillä miljoonia.

    Tämän viikon lehtemme pääjutussa käsittelin rakentamisen tolkutonta pirstoutumista. Ulkomaisen työvoiman invaasio 2000-luvun alusta alkaen on pitänyt duunaritason palkkat kurissa. Voi vain kuvitella kuinka paljon kalliimpia asunnot olisivat ilman heitä. Vai olisivatko? Tuntuu, että tuokin kustannushyöty on hukattu siihen, että satoihin alaurakoihin pirstottu prosessi yskii entistä pahemmin. Kuka hallitsee nuo kaikki rajapintaongelmat?

    Kun ensimmäisen kerran kuulin ideasta tehdä kylpyhuone kahdessa viikossa, oli kiinnostunut. Vihdoinkin alalla tapahtuu jotain uutta. Englantilaisesta neljän päivän korjauspaketista oli kulunut aikaa jo kymmeniä vuosia ja sitä seuranneet teollistamisideat olivat kaatunut Hakan konkurssiin.

    Hienointa oli ajatus, että kylpyhuoneen työt voidaan antaa siihen koulutetulle monitoimityökunnalle, jolloin päästään eroon turhista rajapinnoista ja turhasta odottelusta. Lopputulos, että työn tekevätkin alaurakoitsijat lisäämällä resursseja ja pidentämällä päivää, oli sitten jo pettymys. Jehovan todistajat tekivät jo tuon rakentamisaikaennätyksen valtakunnansalejaan rakentaessaan – joukkovoimalla. Asukkaiden kannalta lienee kuitenkin sama, valmistuuko oma kylpyhuone kahdessa viikossa, jos porras on kuukausia putkiremontin kohteena. Tämä jäi lukemattomissa aiheeesta tehdyissä uutisissa huomaamatta. Eikä kustannuksistakaan juuri hiiskuttu, vaikka tuottavuudesta ei voi puhua ilman rahatekijää.

    Kaavoitus ja rakennusvalvonta ovat ikuisuusaiheita. Kun tein viime vuonna Rakennuslehden 50-vuotishistoriikkia, niin huomasin, että jo ensimmäisissä 60-luvun lehdissä rakennusalan johtajat nostivat alan tuottavuuden suurimmaksi esteeksi kaavoituksen. 1970-luvun aluerakentamisessa tuo este toki poistui, mutta on tänään entistä vahvemmin mukana.

    Käsittelin asiaa laajasti vuonna 2013 jutussani jota täydensi graafi, johon oli laitettu Helsingin Jätkäsaareen suunniteltuun kohteeseen kaikki kaavoittajan ja kaupungin vaatimat lisäherkut ja niiden kustannusvaikutukset. Niitä riitti.

    Kirjoitin silloin näin:

    ”Kaavoittajat ovat ottaneet kunnia-asiakseen hyvän kaupunkikuvan luomisen. Ympäristöministeriö puolestaan on laatinut määräyksiä, joilla on nostettu asuntorakentamisen minimivaatimuksia. Energiatehokkuuden sekä palo- ja työturvallisuuden parantaminen ovat nostaneet kustannuksia vuodesta 2005 lähtien 15–25 prosenttia. Suomen tavoitteet kohti nollaenergiarakentamista yhdessä rakennustuoteasetuksen kanssa nostavat vielä kustannuksia 15–20 prosenttia. Hyvää tarkoittavalla ohjauksella on nostettu asuntorakentamisen kustannuksia lähes kolmanneksella.

    Erityisen yksityiskohtaista kaavoittajan ohjaus on pääkaupunkiseudulla, jossa myös tontit, autopaikat ja työvoimakustannukset ovat muuta maata kalliimpia. Eroa tulee myös siitä, että harvemmin asutuissa kaupungeissa autojen paikoitukseen ei vaadita pysäköintitaloja eivätkä kunnat aseta julkisivuille ja piharakenteille yhtä tiukkoja vaatimuksia. Kuntakohtaisten vaatimusten ero voi olla yli 500 euroa neliöltä. Kun Lemminkäinen teki vertailun samaan aikaan rakennettujen Joensuun ja Helsingin kohteiden välillä, oli rakennuskustannusten ero lähes tuhat euroa. Kun Joensuussa kaavoittajalle kelpasi talo, jossa on kahdeksan nurkkaa, niin Helsingissä kaavoittaja sai pikkutarkan ohjauksen ja pakollisen arkkitehtikilpailun kautta niitä syntymään 62.

    Lähes Lemminkäisen naapuriin Jätkäsaaressa nousee ATT:n vuokra-asuntokohde, jossa rakennuskustannukset ovat 47 000 euron hintaisten parkkipaikkojen myötä lähes 3 700 euroa asuntoneliömetriä kohti. Lähes tuolla hinnalla saa Jyväskylässä jo ostettua luksusasunnon YIT:ltä.”

    Tuon jutun jälkeen vuonna 2015 Rakli teetti aiheesta laajan selvityksen.

    Tilanne on kuitenkin edelleen sama. Silti suuret kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku ja Tampere lähtevät esimerkiksi koulujen suunnittelussa aina liikkeelle nollasta. Kolmen vuoden suunnitteluprosessi arkkitehtikilpailuineen tuottaa Arkkitehti-lehteen pääseviä kohteita, joiden kulmat ja erkkerit ovat kuitenkin rakennusfysikaaliselta toimivuudeltaan usein sitä luokkaa, että uuteenkin kouluun voi tulla kosteusvaurioita. Sekä Espoo ja Vantaa ovat surullisen kuuluisia homekouluistaan. Niiden lapset käyvät nyt koulunsa väliaikaisissa yksinkertaisissa parakkikouluissa. Yllättäen he tuntuvat olevan niissä tiloissa jopa iloisempia ja terveempiä kuin noissa arkkitehtuuriltaan hienoissa.

    Rakentamisessa ei pitäisi lähteä aina liikkeelle prototyypin tekemisestä vaan kuten Peltokorpikin kirjoitti, toimintaa pitäisi tuotteistaa ja teollistaa. Tosin ei se muualla ole onnistunut Suomea paremmin. Ikean BoKlok-malli lienee paras oivallus aikoihin, mutta sitäkin Helsinki halusi heti räätälöitä omannäköisekseen.

    Rakennusliike Lehdon malli rakentamisen teollistamiseksi on ihan syystäkin kerännyt mielenkiintoa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, onko tuo malli niin vallankumouksellinen, että se nostaisi Lehdon pörssiarvon aidosti lähelle YIT:tä. Mukana on varmaan myös aimo annos hypetystä. Kyllä tilaelementtejä on tehty ennenkin, ja aika huonoin tuloksin. Parasta tuossa mallissa lienee talotekniikan ja rakentamisen nivoutuminen hyvin yhteen.

    Itse muistan varoittavana esimerkkinä aina Neapon, jonka moduulimalli oli niin hieno, että Tekesiltä virtasi yli miljoonan euron edestä tukea ja Tekesin pääjohtajakin intoutui sitä kehumaan vuonna 2013 TV:ssä, tietämättä, että yritys oli pari päivää aiemmin mennyt jo konkurssiin.

    Tänään tuota Neapon mallia tuodaan takaisin markkinoille. Odotan jo mediarumpujen soimista: näin rakentamista teollistetaan.

    Muistan, kun minut kutsuttiin tutustumaan Neapon kohteeseen Helsingissä. Ennätyskokeesta ei tullut kuitenkaan toimitusvaikeuksien vuoksi mitään. Kutsu uudistettiin parin kuukauden kuluttua. En vaivautunut menemään. Moni kuitenkin meni ja hehkutti ennätysnopeaa rakentamista. Jonnekin olivat unohtuneet nuo hukatut kuukaudet.

    1. Mielenkiintoinen ja paljon hyvää asiaa sisältävä artikkeli. Kuitenkin. Hinnat määräytyvät pitkälti kysynnän mukaan eikä suoraan kustannusten perusteella. Vaikka moni rakennusbisneksestä toista sanoo.

  3. Kiitos Seppo hyvistä huomioista! Suunnittelutalous on varmasti aihe johon pitää jatkossa panostaa enemmän, etenkin opetuksessa.

    Sellainen tarkennus kuitenkin, että kyllä meillä kaikenmaalaiset tutkijat ovat yritysten työmailla ja projekteissa tutkimassa asioita käytännössä. Kenelläkään ei ole varaa jäädä laboratorioihin. Eri yityksiä on pelkästään rakentamistalouden tutkimushankkeissa mukana yli 25. Toki lisää mahtuisi mukaan.

    ystävällisesti, Antti Peltokorpi, Aalto-yliopisto

    1. Hyvä että näin on. Hetken aikaa näytti huolestuttavasti siltä, että rakennusalan työelämäyhteistyö jää muunkin kuin rakentamistalouden osalta pelkästään Tampereen vastuulle. Siihen ei olisi varaa vaan kyllä Otaniemen pitää hoitaa sille kuuluva iso roolinsa.

  4. Rakennusinsinöörien epäanalyyttisesti kertoo paljon lean- ja TOYOTA production system-haihattelut, on menty täysillä mukaan amerikkalaiseen projektinjohtovouhotukseen TALONRAKENNUKSESSA, ja kadotettu yhteydet sekä lakeerikenkien, että kyynistyneiden kuutamourakoitsijoiden väliltä, ja lisäksi työyhtymillä ei ole aavistustakaan, onko työtä järkevää edes aloittaa, mutta tässä kaaoksessa voi aina nostaa kytkintä, ja vedättää, koska likaisella työllä kuitenkin on kiire niiden pääkopassa, joilla on nimi alla.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Antti Peltokorpihttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/antti-peltokorpi/