Sipoo helpottaa Harkimon rakennushanketta alv-järjestelyllä

Sipoon kunnanhallitus päätti tiistaina 24. toukokuuta, että kunnan ja liikemies Harry Harkimon Sipoonranta Oy:n väliseen maankäyttösopimukseen tehdään tarkennus. Tarkennuksen mukaan kunta ostaa Sipoonrannalta sen rakennusprojektin yhdyskuntarakentamisen työt alihankintana. Tämä mahdollistaa sen, että kunta voi saada töiden arvonlisäveron palautuksena ja maksaa puolestaan tämän palautuksen yhtiölle. Yhtiön ja kunnan aiemmin tekemän maankäyttösopimuksen mukaan Sipoonranta Oy olisi vastannut hankkeen kunnallistekniikan rakentamisesta itse ja myös töiden arvonlisävero olisi jäänyt yhtiön kontolle.

Asiantuntijat: Suomen kalliorakennusosaaminen maailman huipputasoa

Suomalaisten maanalaisen rakentamisen asiantuntijoiden mukaan alan kotimainen osaaminen ja teknologia ovat maailman huippuluokkaa ja tarjoavat siten runsaasti potentiaalia kansainvälistymiseen. Suomalaista maanalaista rakentamista leimaavat muun muassa innovatiivisuus, monipuolisuus ja erityisosaaminen. Alan asiantuntijat ovat kokoontuneet Helsingin Finlandia-taloon 20.-26. toukokuuta järjestettävään kansainväliseen konferenssiin.

Luvian Oosinselän tuulivoimapuiston YVA-ohjelmaa tarkennettava

TuuliWatti Oy ja Pori Energia Oy ovat laatineet ympäristövaikutusten arviointiohjelman Luvian kunnan ja osin Porin kaupungin alueelle suunniteltavasta Oosinselän tuulivoimapuistohankkeesta. Puistoon tulisi 33 tuulivoimalaa. Tavoitteena on aloittaa tuotanto vuonna 2013. Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut lausuntonsa arviointiohjelmasta. ELY-keskus edellyttää ohjelmaan tarkennuksia.

Nuori yrittäjä -kilpailussa palkittiin rakennusalan yrittäjiä

Vuoden 2011 Valtakunnallisen Nuori yrittäjä -kilpailun voittajat on valittu. Tänä vuonna palkinnon saivat kolmen eri yrityksen taustalla olevat nuoret yrittäjät. Näistä yrityksistä kaksi, Perustava Oy ja Pomarak Oy, toimii rakennusalalla. Suomen Yrittäjien ja Yksityisyrittäjäin Säätiön Nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin lauantaina 21. toukokuuta Jyväskylässä.

Kaukolämpölinjan rakennustyöt käynnistyivät Oulussa

Oulun Energia rakennuttaa Oulusta Välikylän yrityspuiston kautta Jääliin ja edelleen Kiimingin kuntakeskukseen kaukolämmön siirtolinjan, jonka pituus on 13,6 kilometriä. Kaivutyöt käynnistyivät tällä viikolla samaan aikaan Oulussa Konetien itäpäästä ja Kiimingissä Sähkötieltä. Kiimingin liitos kaukolämpöön tapahtuu marraskuun puoliväliin mennessä. Jälki- ja viimeistelytyöt valmistuvat toukokuun 2012 loppuun mennessä.