Lemminkäinen osti Sotkamon Sora ja Sepelin

Lemminkäinen on torstaina 26. toukokuuta tehdyllä kaupalla ostanut Sotkamon Sora ja Sepeli Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1970 perustettu Sotkamon Sora ja Sepeli harjoittaa maarakennusta, kiviainesten ja betonin murskausta, kiviainesten myyntiä sekä tiestön hoitourakointia pääasiassa Kajaanin ja Sotkamon alueilla. Yrityksen liikevaihto vuonna 2010 oli noin 5 miljoonaa euroa, ja se työllistää 29 henkeä. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Kemijoen ranta-alueen saneeraussuunnitelma valmistui Rovaniemellä

Rovaniemen keskustan vetovoimaisuutta lisäämään tarkoitettu Kemijoen ranta-alueen saneeraussuunnitelma on valmistunut. Suunnitelman toteutus on tarkoitus aloittaa lähivuosina, ja sen valmistuminen kestää neljä vuotta. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan noin 9 miljoonaa euroa, johon haetaan ulkopuolista, muun muassa EU:n, rahoitusta.

Kouvola vaatii perusparannustoimia kolmelle valtatielle

Kouvolan kaupunki esittää Liikennevirastolle luovuttamassaan muistiossa, että valtatie 6:n kesken jäänyt perusparannushanke välillä Hevossuo-Nappa pitäisi saattaa viimein loppuun. Tätä tarkoitusta varten valtion talousarvioon tulisi varata 8 miljoonan euron määräraha. Lisäksi Kouvolan kaupunki kokee parannustarvetta valtateillä 12 ja 15. Muistio luovutettiin Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalalle, joka vieraili Kouvolassa torstaina 26. toukokuuta.

Suursähkökatkoharjoitus paljasti puutteita sähkönjakelussa

Valtakunnallinen Touko 2011 -suursähkökatkoharjoitus paljasti, että sähkönjakelun varautumisessa suuriin katkoihin on puutteita. Vuorokauden mittaisessa harjoituksessa simuloitiin tilanne, jossa sähkön kantaverkko vaurioituu ja sähköt katkeavat Suomessa Oulusta etelään.

Sipoo helpottaa Harkimon rakennushanketta alv-järjestelyllä

Sipoon kunnanhallitus päätti tiistaina 24. toukokuuta, että kunnan ja liikemies Harry Harkimon Sipoonranta Oy:n väliseen maankäyttösopimukseen tehdään tarkennus. Tarkennuksen mukaan kunta ostaa Sipoonrannalta sen rakennusprojektin yhdyskuntarakentamisen työt alihankintana. Tämä mahdollistaa sen, että kunta voi saada töiden arvonlisäveron palautuksena ja maksaa puolestaan tämän palautuksen yhtiölle. Yhtiön ja kunnan aiemmin tekemän maankäyttösopimuksen mukaan Sipoonranta Oy olisi vastannut hankkeen kunnallistekniikan rakentamisesta itse ja myös töiden arvonlisävero olisi jäänyt yhtiön kontolle.

Asiantuntijat: Suomen kalliorakennusosaaminen maailman huipputasoa

Suomalaisten maanalaisen rakentamisen asiantuntijoiden mukaan alan kotimainen osaaminen ja teknologia ovat maailman huippuluokkaa ja tarjoavat siten runsaasti potentiaalia kansainvälistymiseen. Suomalaista maanalaista rakentamista leimaavat muun muassa innovatiivisuus, monipuolisuus ja erityisosaaminen. Alan asiantuntijat ovat kokoontuneet Helsingin Finlandia-taloon 20.-26. toukokuuta järjestettävään kansainväliseen konferenssiin.