Energiatodistus nähtävillä 70 prosentissa asuntonäytöistä

Energiatodistukset ovat eri puolella Suomea tehdyn selvityksen mukaan nähtävillä 70 prosentissa olemassa olevien myyntikohteiden asuntonäytöistä. Lisäksi todistuksen olisi välittäjän mukaan saanut vielä jälkikäteen 19 prosentissa kohteista. Todistus puuttui kokonaan vain 11 prosentissa näytöistä. Nämä tiedot käyvät ilmi ympäristöministeriön toimeksiannosta tehdystä kyselystä.

Sata-komitea: Asumistukea yksinkertaistettava ja tuettujen asuntojen asukasvalintaa tarkemmaksi

Sata-komitea on 18. joulukuuta luovuttanut sosiaaliturvan kehittämiseen liittyvän loppumietintönsä sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle. Loppumietinnössä on yhteensä yli 50 ehdotusta. Komitea esittää muun muassa yleisen asumistuen yksinkertaistamista ja samalla asumistuen ohjaamista erityisesti lapsiperheille. Myös julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä esitetään.

Skanskalle uusi lähes sadan asunnon urakka ATT:ltä

Skanska rakentaa Helsingin Asuntotuotantotoimistolle (ATT) Mellunkylän lähellä sijaitseville vierekkäisille tonteille kolmeen taloyhtiöön 97 asuntoa. Taloihin tulee 29 vuokra-asuntoa, 53 asumisoikeusasuntoa ja 15 hitas-asuntoa. Rakennukset ovat 2-3-kerroksisia pienkerrostaloja ja kaksikerroksisia rivitaloja. Rakennustyöt aloitetaan joulukuussa 2009.

Vaso käynnistänyt passiivitaloprojektin Naantalissa

Varsinais-Suomen Asumisoikeus (Vaso) Oy on käynnistänyt Tekes- ja Ara-rahoitteisen projektin, jossa suunnitellaan ja toteutetaan passiivitaloluokkaan kuuluva asumisoikeuspientalojen alue Naantalin Soinisiin. Projektin suunnittelu- ja toteutusosa kestää kaksi ja puoli vuotta ja ensimmäiset asunnot ovat aikataulun mukaan muuttovalmiita joulukuussa 2011. Projektiin haetaan parhaillaan avoimessa kilpailussa pääsuunnittelijaa, energia-asiantuntijaa ja rakennuttajakonsulttia.

VVO rakennuttaa laajan asuinalueen Vantaan Aviapolikseen

Vantaan Aviapolikseen toteutetaan merkittävä uusi Aerolan asuntoalue, jonne nousee lähivuosina yli 500 uutta vuokra-asuntoa. VVO on käynnistänyt 153 vapaarahoitteisen vuokra-asunnon rakennuttamisen osoitteeseen Pyhtäänkorventie 21. Vuoden päästä valmistuvien asuntojen keskipinta-ala on 53 neliömetriä. Huoneistoja on yksiöistä kolmioihin.

Technopolis laajentaa Kuopion Viestikadun toimitiloja

Technopolis laajentaa Viestikadulla Kuopion yliopiston välittömässä läheisyydessä olevia tilojaan. Viestikadun toisen vaiheen kustannusarvio on noin 9,6 miljoonaa euroa ja bruttoala 13 400 neliömetriä, johon sisältyy 236 paikan autohalli. Hankkeen arvioidaan valmistuvan syyskuussa 2010.

Handelsbanken: Matalat korot ja supistunut tarjonta tukevat asuntojen hintoja 2010–2011

Handelsbanken on muuttanut näkemystään asuntojen tulevasta hintakehityksestä. Vielä keväällä pankki uskoi asuntojen hintojen laskevan, mutta tuoreessa talousennusteessaan Handelsbanken pitää todennäköisenä, että matala korkotaso ja supistunut tarjonta kannattelevat asuntojen hintoja ennusteperiodilla 2010-11.