Oilon osti Scancoolin

Oilon on ostanut kotimaisen teollisuuskylmätekniikkaan ja teollisuuslämpöpumppuihin erikoistuneen Oy Scancool Ab:n. Kokkolassa perustettu Scancool siirtyy sen entisiltä omistajilta Ahlskogilta, Wedeco Fundilta, Sitralta ja kolmelta henkilöosakkaalta kokonaan Oilonin omistukseen. Scancool jatkaa toimintaansa omalla nimellään yhtenä Oilon -konserniin kuuluvana tytäryhtiönä.

YIT ostaa norjalaisen Mercur-putkistoyhtiön

YIT on tehnyt sopimuksen putkistoasennuksiin erikoistuneen Mercur-yhtiön ostamisesta. Kauppa vahvistaa YIT:n asemaa Norjan johtavana rakennustekniikan toimittajana. ”Tämän yrityskaupan myötä säilytämme markkina-asemamme Itä-Norjassa. Mercurilla on pitkä ja monipuolinen kokemus putkistoasennuksista. Yhtiö on toteuttanut laajoja ja vaativia hankkeita”, YIT:n Hallstein Ødegård sanoo.

Jari Tainio nousee Schneider Electric Buildings Finlandin toimitusjohtajaksi

Lvi-insinööri Jari Tainio (50) on nimitetty Schneider Electric Buildings Finland Oy:n toimitusjohtajaksi syyskuun alusta alkaen. Tainio on työskennellyt liiketoimintajohtajana yhtiössä vuodesta 2010. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Teemu Hausen (49) on puolestaan nimitetty syyskuun alusta Schneider Electric -konsernin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen (EMEA) Buildings-liiketoiminnan energiatehokkuuspalvelujen johtajaksi.

Constin epoksiputkitus sai VTT:n testeissä 50 vuoden käyttöiän

VTT on saanut valmiiksi Consti Talotekniikkaan kuuluvan PutkiReformi Oy:n viemärisaneerauksissa käyttämän epoksiputkituksen vanhennuskokeet. Epoksiputkitusmenetelmässä käytetty pinnoite säilytti testeissä ominaisuutensa siten, että sen arvioidaan kestävän noin 50 vuotta lämmitettyjen asuinrakennusten viemäriputkien normaaleissa käyttölämpötiloissa.

KSML: Neljä viidesosaa hisseistä ei täytä turvavaatimuksia

Jopa 80 prosenttia suomalaistalojen hisseistä ei täytä EU:n turvallisuusvaatimuksia, kirjoittaa Keskisuomalainen. Euroopan unionin turvallisuusvaatimukset on kirjattu useissa maissa lakiin, mutta Suomessa ei. Vaatimukset koskevat muun muassa pysähtymistarkkuutta ja kiilautumisvaaraa.