Uponorin komponenttiyksikön myynti Saksassa sai sinetin

Uponor on 2.4. saanut päätökseen tammikuussa ilmoitetun saksalaisen Hewing GmbH -yksikkönsä koko osakekannan myynnin Rettig-konsernille. Kauppa astui voimaan takautuvasti 1.1.2012 lukien, eli liiketoiminta ei enää sisälly vuodesta 2012 raportoitaviin lukuihin. Myyjänä oli Uponorin tytäryhtiö Uponor (Deutschland) GmbH.

Maanrakennusliike Powerman mukana mittavassa sopimuksessa kaapelitöistä

Eltel Networks Oy ja Maanrakennusliike Powerman Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen laajakaista- ja keskijännitekaapeleiden siirrosta maan alle. Yhteistyösopimus on kolmevuotinen ja kattaa työt koko Suomessa. Sopimuksen arvo on yhteensä noin 100-125 miljoonaa euroa.

Tampereen monitoimiareenan rakentaminen alkaa ehkä 2014

Tampereen keskustaan kaavaillun monitoimiareenan rahoitus ei ole vielä läheskään koossa. Hankkeen vastuuhenkilöt arvioivat silti, että rakennustyöt voitaisiin aloittaa keväällä 2014. Optimistisissa ensiarvioissa areenaa kaavailtiin jo vuoden 2013 jääkiekon MM-kisojen näyttämöksi.

Lemminkäinen sanoutuu irti internetin rasistisista videoista

Rakennusliike Lemminkäinen sanoutuu irti internetissä yhtiön nimissä leviävistä rasistisista videoista. Youtubessa ja Facebookissa on levinnyt useita videoita, joissa esitetään rasistisia väitteitä ulkomaalaisista työntekijöistä. Videoiden alussa näytetään Lemminkäisen logoa, ja videoita on kuvattu Lemminkäisen työmailla.

TS: Kunnilta livahtaa miljoonien potti kiinteistöveroja

Kunnilta jää saamatta miljoonia euroja verotuloja, koska kiinteistönomistajat eivät ilmoita kaikkia tehtyjä remontteja verottajalle, kirjoittaa Turun Sanomat. Kaikki kiinteistön käyttöikää pidentävät korjaustyöt nostavat kiinteistöveroa, joten niistä pitäisi ilmoittaa verottajalle.

Rakennusalan konkurssien määrä kasvoi helmikuussa

Rakennusalan konkurssien määrä kasvoi kuluvan vuoden helmikuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alalla pantiin vireille 81 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 76. Sen sijaan kiinteistöalalla konkurssit olivat lievässä laskussa. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Gasum kaavailee nesteytetyn maakaasun terminaalia Suomeen

Kaasuyhtiö Gasum suunnittelee nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiterminaalin rakentamista Inkooseen tai Porvooseen. Yhtiön tavoitteena on terminaalin valmistuminen täydellä tuonti-, varastointi- ja verkkoonsyöttökapasiteetilla vuoden 2018 loppuun mennessä. Terminaali voidaan myös rakentaa ja ottaa käyttöön vaiheittain, jolloin LNG:n tuonti muun muassa meriliikenteen tarpeisiin voidaan aloittaa jo vuoden 2015 lopussa. Investoinnin suuruudeksi arvioidaan noin 200-400 miljoonaa euroa terminaalin mitoituksesta ja toteutustavasta riippuen.

Tapiola aikoo sijoittaa 100 miljoonaa tuulivoiman rakentamiseen

Tapiola ja TuuliSaimaa Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyö- ja investointisopimuksen tuulivoiman rakentamisesta Suomessa. Ensimmäisenä yhteisenä investointikohteena on TuuliSaimaan kehittämä Muukon tuulipuisto Lappeenrannassa, mihin rakennetaan kaikkiaan seitsemän turbiinia. Kiinteistö-Tapiola on perustanut kiinteistöpääomarahasto TuuliTapiola Ky:n, jonka tavoitteena on sijoittaa Suomen tuulipuistohankkeisiin noin 100 miljoonaa euroa.