Kokeile kuukausi maksutta

Millaista on muuttaa 800 kilometriä työharjoittelupaikan perässä? Kun rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri Habi Yawari ei löytänyt työnjohtoharjoittelupaikkaa opiskelukaupungistaan Rovaniemeltä, vei tie Värväämön avulla Helsinkiin.

Habille unelmatyö oli selvää jo nuorena

Rovaniemeläisen Habi Yawarilla ajatus omasta unelma-ammatista oli selvä jo yläkouluikäisenä.

”Halusin tehdä jotain rakentavaa, jotain missä näen itse lopputuloksen. Hainkin opiskelemaan ammattilukioon rakennuspuolelle. Se tuntui heti alusta asti oikealta paikalta!”

Ammattilukiossa Habi suoritti sekä ylioppilas- että talonrakentajatutkinnon, jonka jälkeen rakennusalan opinnot jatkuivat Lapin ammattikorkeakoulussa. Opiskeluaikana Habi ehti perustaa myös oman rakennusalan yrityksen.

”Suunnittelin ja rakensin muun muassa kesäteatterin lavasteet sekä laatoitin ja tein saunaremontteja. Työllistin yritykseen myös kaverini hommiin.”

Työnjohtoharjoittelupaikka löytyi 800 kilometrin päästä

Kolmantena opiskeluvuotena Habille tuli ajankohtaiseksi opintoihin kuuluvan työnjohtoharjoittelun suorittaminen. Rovaniemeltä ei paikkaa kuitenkaan tuntunut löytyvän. Habi kuuli opiskelukaveriltaan, että tämä oli löytänyt harjoittelupaikan Värväämön kautta, ja otti yhteyttä Värväämöön.

”Värväämön hyöty on siinä, että he osaavat kartoittaa hakijan vahvuudet, jonka jälkeen he voivat suositella hakijaa sopiville yrityksille. Työmahdollisuuksia on kerralla paljon enemmän sen sijaan, että lähettäisin itse hakemuksia moneen paikkaan.”

Rekrytoinnissa etäisyys Rovaniemen ja Helsingin välillä ei muodostunut ongelmaksi. Habi ja Värväämö hoitivat työhaastattelun etänä videon välityksellä. Työnjohtoharjoittelupaikka löytyi nopeasti Constilta, joka osoittautui ennalta ajateltua pidemmäksi pestiksi.

”Minulla oli tarkoitus olla harjoittelupaikassa kesä, mutta viihdyinkin Constilla kokonaisuudessaan vuoden. Samaan aikaan suoritin opintoni loppuun etänä.”

Habi rakentaa taloja ja ystävyyksiä

Kun vuoden työssäolon jälkeen Habille tuli jälleen ajankohtaiseksi hakea työpaikkaa, soitti hän tällä kertaa heti ensimmäisenä Värväämöön. Habin mielestä Värväämön palvelu oli jo edellisellä kerralla tuntunut toimivalta ja palvelu ystävälliseltä.

”Vaikka Värväämö oli jo tuttu, niin silti yllätti, kun Värväämöstä soitettiin kahden tunnin päästä yhteydenotostani, että sinulle olisi työhaastattelu huomiseksi!”

Muita työhaastatteluja ei tarvittu. Habi aloitti työnjohtajana SSA-Groupilla kesällä 2018. Tällä hetkellä työmaana on 39 asunnon rivi- ja luhtitalokohde, jossa on edetty jo sisätöihin. Habista tuntuu, että asiat ovat menneet juuri niin hyvin, kuin hän on toivonut.

”Porukka ja yhteishenki on hyvä. Yritys on kasvava ja eteenpäin mennään kovaa. Kehityskeskusteluja käydään ja hieronnat kuuluvat työetuihin. Nuorena työntekijä ei voi tietää kaikesta kaikkea, mutta on hienoa, että sitäkään ei täällä katsota pahalla, vaan autetaan.”

Habi kokee vahvuuksikseen positiivisen asenteen ja halun tehdä asiat aina loppuun asti.

”Pidän tärkeänä rakentaa muihin hyvät ystävyyssuhteet. Niin hommatkin saadaan pelaamaan ja voidaan viedä projektit yhdessä loppuun saakka.”

Etsitkö työ- tai työnjohtoharjoittelupaikkaa?

Tutustu tästä linkistä Värväämö Agentti -palveluun, joka etsii sinulle kiinnostavimmat työmahdollisuudet satojen yritysten joukosta. Lue lisää Värväämön tarjoamista työnjohtoharjoittelumahdollisuuksista täältä.

Katso kaikki Värväämön avoimet rakennusalan toimihenkilöiden työ- ja harjoittelupaikat täältä!

Viimeisimmät näkökulmat