Kokeile kuukausi maksutta

Asuntoja tai hoiva-asumista liikekiinteistöön? Kaavamuutoksella kiinteistölle parempi tuotto? Vaihtoehtojen huolellinen tutkiminen on kiinteistönomistajalle kannattava investointi, Sweco Arkkitehtien toimitusjohtaja Laura Mattila sanoo.

Kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutoksissa on hyvinkin erilaisia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia edetä. Laura Mattila muistuttaa, että muuttujia on usein niin paljon, että monialainen asiantuntemus on välttämätöntä.

– Käyttötarkoituksen muutoksissa eri näkökulmat kuten esimerkiksi ympäristöön ja kaavoitukseen, rakennuksen kuntoon, rakentamiselle asetettuihin määräyksiin ja teknisiin ratkaisuihin liittyvät asiat sekä kustannukset ja rahoitus on integroitava samaan pakettiin. Tällöin on kiinteistönomistajan kannalta joustavaa ja tehokasta, että asiantuntemus löytyy saman katon alta.

Olemassa oleviin rakennuksiin liittyvät suunnitteluprojektit ovat usein nopeita käänteissään, ja niissä tehdäänkin aina tiivistä yhteistyötä tilaajan kanssa. Fiksuinta on edetä vaiheittain, jotta ei tule tehtyä turhaa työtä.

– Vanha rakennus saattaa viedä meitä yllättäväänkin suuntaan verrattuna siihen, mitä olimme asiakkaan kanssa alun perin tavoittelemassa. Tällöin reagoimme välittömästi ja muutamme tarvittaessa suuntaa, Mattila sanoo.

Aina ei suunnittelun jälkeen päädytä isoihin rakennusprojekteihin, vaan omistaja päätyy selvitysten pohjalta uudistamaan tilat uusia vuokralaisia varten.

– Projektissa voidaan päätyä käyttötarkoituksen muutoksen sijaan kokonaisvaltaiseen faceliftiin ja uudistamaan tilat vaikkapa pala palalta vastaamaan vuokralaisten tarpeita, Mattila kertoo.

 

Elinkaarilaskelmat tarjoavat tietoa päätöksentekoon

 

Kustannuslaskijat pystyvät arvioimaan hyvin viitteellisistäkin suunnitelmista korjausten tai uudisrakennuksen kustannukset. Sweco-konserniin kuuluvan FMC Laskentapalvelujen asiantuntijat laskevat esimerkiksi rakennusvaihtoehtojen investointikustannukset. Kiinteistönomistaja saa tarkat laskelmat korjausrakentamisen vaihtoehtojen vertailun ja kannattavuuden arvioinnin pohjaksi.

Rakennushankkeiden kokonaistaloudellisuus otetaan haltuun elinkaarilaskelmilla.

– Elinkaarilaskennalla tutkitaan hankkeen tai keskenään vertailtavien hankkeiden ja rakennusten taloudelliset vaikutukset sen koko elinkaaren aikana, toimitusjohtaja Raimo Tanskanen FMC Laskentapalveluista sanoo.

Elinkaarilaskennalla selvitetään omistamisesta, käytöstä, ylläpidosta ja lopulta käytöstä poistamisesta aiheutuvat kustannukset.

– Elinkaarilaskennalla varmistamme, että edistämme olemassa olevan kiinteistökannan arvoa ja varmistamme rakennusten tehokkaat elinkaaret, Tanskanen ja Mattila sanovat.

Viimeisimmät näkökulmat