Kilpailuvirasto syyttää asumisen kalleudesta kilpailun puutetta ja sääntelyä
Kilpailuvirasto pitää vielä julkistamattomassa selvityksessään asuntojen kalleuden syinä rakennusalan kilpailun puutetta sekä sääntelyä. Rakennuslehden haltuunsa saamista Kilpailuviraston papereista käy ilmi, että etenkin johtavilla rakennusliikkeillä on mahdollisuus ohjailla markkinoita säätelemällä omaa tuotantoaan paikallisesti kysyntä-tarjontatilanteen mukaan. Pyrkimyksenä on omien voittojen maksimointi. Aloituksia vähennetään välittömästi kun on merkkejä siitä, että joillakin alueilla ei ole riittävästi tietyn hintatason kysyntää. Tästä seuraa kysyntään nähden liian pieni tarjonta, mikä taas nostaa hintoja. Varsinaisia yrityskohtaisia kartellisyytöksiä viraston paperit eivät kuitenkaan sisällä.
Kilpailuviraston mukaan rakennusliikkeet vetoavat siihen, ettei tehokkaasti toimivilla yrityksillä ole mahdollisuutta saati velvollisuutta rakentaa asuntoja varastoon. Rakennusliikkeillä ei kuitenkaan ole halua tarkistaa hintoja alaspäin kaikkein voimakkaimman kysynnän ilmeisesti taituttua, vaikka rakentaminen on ollut viime vuosina erittäin kannattavaa. Tämä kuvastaa sitä, etteivät rakentamisen markkinat toimi tyydyttävästi. Rakentamisessa ei ilmeisesti yritetä ainakaan vapaaehtoisesti tarjota asiakkaille parempia hintoja ja laadukkaampia tuotteita, mikä olisi Kilpailuviraston mukaan tervettä kilpailua.
Kilpailuoikeudellisesti asiaan voitaisiin puuttua lähinnä silloin, jos voitaisiin osoittaa rakennusliikkeiden vähentäneen aloituksiaan yhteisen sopimuksen tai vastaavan, kartelliksi katsottavaan markkinakoordinaation perusteella.
Kilpailuvirasto ei kuitenkaan leimaa varsinaista rakentamista nykyisin kartelliherkäksi alaksi. Erilaisissa toimialayhdistyksissä ja järjestöissä tapahtuva tietojen vaihto ja ohjeistus voi myös osin olla kiellettyä ja tarjota ”sopivan savuverhon markkinakäyttäytymisen yhteensovittamiselle”, virasto arvioi.
Hinnoittelukäytäntö polkee laatua
Rakennusliikkeiden hinnoittelukäyttäytymiseen liittyy Kilpailuviraston mukaan kiinteästi kansantaloustieteen termi ”laadun sopeutus”, mikä viraston mukaan tarkoittaa kansan kielellä laadun polkemista. Kun hintataso määräytyy lähes yksinomaan sijainti- ja kysyntäperusteisesti eikä juurikaan ole pelkoa huomattavan lisätarjonnan ilmaantumisesta markkinoille, rakennusliikkeiden kate määräytyy markkinahinnan ja kustannuksen erotuksena. Tämä houkuttelee viraston mukaan ”laadun sopeutukseen”. Laadun parantaminen edellyttäisi muutoksia tarjontatekijöissä.
”Käytännössä merkittävimmäksi vastavoimaksi rakennusyhtiöiden hinnoittelupolitiikalle – jonka ytimessä on hintojen pitäminen korkealla tarjontaa säätelemällä ja katteiden maksimointi laadusta tinkimällä – jääkin yksityinen omakotirakentaminen sekä tätä tukeva pientaloteollisuus”, Kilpailuviraston papereissa todetaan.
Kilpailu vielä heikompaa rakennustuoteteollisuudessa
Kilpailuviraston mukaan rakennustuoteteollisuudessa kilpailu on selvästi heikompaa kuin varsinaisessa rakentamisessa. Monilla rakennustuoteteollisuuden alasektoreilla markkinoita hallitsee suvereenisti 1-3 yritystä ja alalle pääsy on vaikeampaa kuin rakentamisessa. EU-jäsenyyden toivottiin lisäävän merkittävästi rakennusmateriaalien tuontia, mutta standardit ja muut tuonnin tekniset esteet estivät sen.
Kilpailuvirasto kritisoi rakennustuoteteollisuuden alennuskäytäntöä. Yleensä listahinnat ovat korkeat, mutta niistä myönnetään säännöllisesti korkeita alennuksia monimutkaisen alennusjärjestelmän kautta. Käytännössä alennukset eivät siirry loppuasiakkaille. Eräänlaiseksi maan tavaksi on muodostunut, että ainakin eräiden urakoitsijoiden katteesta huomattava osa muodostuu juuri näistä alennuksista.
Alennuskäytännön ongelma on Kilpailuviraston mukaan se, että loppukäyttäjä ei voi arvioida materiaalien ja työn tosiasiallista hintaa. Urakoitsijoita taas ei juurikaan kiinnosta ostaa tuotteita joltakin toiselta valmistajalta alempaan lähtöhintaan mutta ilman alennuksia. Käytännössä urakoitsija pyritään sitomaan perinteiseen johtavaan toimijaan siten, että kilpailevien tuotteiden tarjoajien tulo markkinoille vaikeutuu merkittävästi.
Sääntely heikentää kilpailua
Rakennusalan tuottavuutta on Kilpailuviraston mukaan mahdollista parantaa. Tarjontaa on mahdollista kasvattaa myös puuttumalla rakentamiseen ja rakennustuotteisiin liittyvään liialliseen sääntelyyn, joka vaikeuttaa alalle pääsyä, kaventaa tarjolla olevien vaihtoehtojen kirjoa ja heikentää siten kilpailua.
Kilpailuvirasto katsoo, että toimijoiden itse luomissa standardeissa on yleensä automaattisesti sisäänrakennettu kilpailun esteitä. Esimerkkinä virasto mainitsee lukitusalan upotusstandardin. Suomessa upotus tehdään eri tavalla kuin johtavissa Keski-Euroopan maissa, mikä viraston mukaan ”suojaa” lukitusmarkkinoita ylivoimaisesti hallitsevaa Abloy Oy:tä.
Lisäksi Kilpailuvirasto pitää erityisen huolestuttavana yksityiskohtaisia kaavamääräyksiä, joissa on suoraan mainittu materiaali-, maali- ja varustetoimittaja sekä tämän tyyppinen tuotemerkki. Helsingin kaupunkia virasto kritisoi siitä, että se haluaa markkinaolosuhteista piittaamatta määrätä rakennusliikkeiden tekemien asuntojen keskipinta-alasta ja vuokra-asuntojen suhteellisesta osuudesta.
Maapolitiikkaan Kilpailuvirastokaan ei löydä ratkaisua. Mitä tehokkaammin kunta käyttää maapoliittisia välineitään, sitä helpommin tilanne liukuu sääntely- ja lobbauskulttuuriin. Ylikaavoittaminen, tuhansien tonttien tarjontanäkymän luominen on ainut tapa vaikuttaa nopeasti maamarkkinoiden toimintaan. Silti virasto pitää Oulun kaupunkivetoista maapolitiikkaa markkinatalouden kannalta kyseenalaisena.
Viraston mielestä kunnan kannattaisi kaavoittaa runsaasti omaansa ja yksityistä maata sekä solmia maankäyttösopimuksia. Yksityisten maanomistajien oikeus asemakaavoituksen käynnistämiseen kannattaisi selvittää.
Vapaavuori suhtautuu selvitykseen vakavasti
Asuntoministeri Jan Vapaavuori ei halua kommentoida yksityiskohtaisesti Kilpailuviraston rakentamista koskevaa selvitystä, mutta hän on sen sisällöstä tietoinen. Hän pitää erittäin hyvänä, että Kilpailuvirasto selvittää asiaa.
”Minulle syntyneen käsityksen mukaan mitään valtavan dramaattista sieltä ei löydy, mutta kyllä Kilpailuviraston mahdollisiin pienempiinkin huomioihin pitää suhtautua ihan vakavasti.”
Vapaavuori toivoo, että tuleva raportti luetaan huolella niin ympäristöministeriössä kuin kilpailuasioita valvovassa työ- ja elinkeinoministeriössäkin. Selvityksen mahdollisesti aiheuttamia toimia on pohdittava sen jälkeen.
Kilpailuviraston lopullisten päätelmien jälkeen voi Vapaavuoren mukaan arvioida, miten suuri vaikutus kilpailutekijöillä on Helsingin seudun asuntorakentamistavoitteen onnistumiseen. Hän arvelee kilpailun toimivan kohtuullisen hyvin, mutta parantamisen varaakin on. Hänen mukaansa kilpailu on yksi niistä monista osa-alueista, joiden epäonnistuminen saattaa tehdä tavoitteen saavuttamisesta hyvin hankalan.
Vapaavuori lupaa selvitystä Ara-tuotannon ja muunkin rakentamisen suuriin kustannuseroihin Helsingin seudun ja muun maan välillä. Asiasta on keskusteltu Kilpailuviraston kanssa, mutta vielä on auki, mikä taho olisi paras selvityksen tekijä.
Lue lisää aiheesta torstaina 5.6. ilmestyvästä Rakennuslehdestä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kilpailuvirasto syyttää asumisen kalleudesta kilpailun puutetta ja sääntelyä”