Kokeile kuukausi maksutta

Satolle lähes 400 vuokra-asuntoa rakenteille

Asuntosijoitusyhtiö Sato teki viime vuoden lopussa ja kuluvan vuoden alussa päätökset lähes 400 uuden vuokra-asunnon rakennuttamisesta. Suurin osa kohteista sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Yhtiön tavoitteena on kasvattaa Saton asunto-omaisuuden arvo neljään miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

”Tavoitteen saavuttamiseksi investoimme noin 200 miljoonaa euroa vuosittain”, yhtiön liiketoimintajajohtaja Tuula Entelä sanoo.

Entelän mukaan vuokra-asuntojen tarve on suurinta pääkaupunkiseudulla, jossa myös arvonnousuodotukset ovat parhaat. Vuodenvaihteessa aloitetut kohteet sijaitsevat Helsingin Jätkäsaaressa, Etu-Töölössä, Espoon Saunalahdessa ja Vantaan Rajakylässä. Myös ensimmäinen kohde Vantaan kehittyvään Keimolanmäkeen on käynnistetty.

”Lisäksi suunnitteilla on investointeja esimerkiksi Espoon Perkkaan alueelle ja energiatehokas talo Espoon Soukkaan.”

Sato on ollut 2000-luvulla Suomen suurin asuntoinvestoija. Se on hankkinut yhteensä noin 13 500 vuokra-asuntoa, jotka ovat arvoltaan noin 1,9 miljardia euroa. Hankinnat on tehty ostamalla asuntoja vanhasta asuntokannasta ja tuottamalla vuosittain satoja uusia asuntoja. Yhtiön 2000-luvulla tehtyjen hankintojen kautta on tarjottu asunto noin 25 000 asukkaalle.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Satolle lähes 400 vuokra-asuntoa rakenteille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat