Kokeile kuukausi maksutta

Korruption ryvettämä MM-stadion piinaa Pietaria

Jättimäisestä jalkapallostadionista on tulossa kaikkea sitä, mitä fani vain voi toivoa: noin 68 000 paikkaa, avattava ja suljettava katto ja lattiarakennelma, jolla nurmesta saadaan kerittyä auki konsertteihin sopiva areena.

Pietarin jalkapallostadionia on rakennettu jo kymmenen vuotta.

On kuin valtava lentävä lautanen olisi iskeytynyt Pietarin Krestovskin saarelle eli Ristisaarelle Suomenlahden rantaan.

Myös ongelmat ovat mittakaavaltaan muhkeat.

”Stadionin rakentamisen vaiheet ovat häpeäksi kaupungille”, sanoo pietarilainen jalkapallofani Kirill Aleksandrov.

”Jalkapallojoukkue Zenitiä ja Pietaria rakastavat ihmiset eivät voi sulattaa sitä”, hän toteaa.

Maailman kalleimpia stadioneja

Stadionin hinta kasvoi alkuperäisestä, vuonna 2004 arvioidusta 6,7 miljardista ruplasta vuonna 2012 lähes 44 miljardiin ruplaan eli noin miljardiin euroon. Nykyisellä heikommalla kurssilla summa vastaa 640 miljoonaa euroa ja tekee stadionista joka tapauksessa yhden maailman kalleimmista.

Matkan varrella Venäjä ehti voittaa vuoden 2018 MM-kilpailut itselleen, ja stadionista on tulossa yksi kisojen pääkohteista. Suomesta Pietariin pääsee junalla 3,5 tunnissa. Autolla tulokin on helpottunut, sillä stadionin vieressä korkeiden palkkien päällä jylistää kaupungin pohjois- ja eteläosat yhdistävä maksullinen moottoritie. Osin meren ylle rakennettu tie valmistui joulukuussa hyvissä ajoin ennen kisoja.

Verrattuna Sotšin talviolympialaisten rakentamisen korruptioskandaaleihin MM-kisojen valmistelut ovat sujuneet puhtoisesti – Pietaria lukuun ottamatta.

Tragikoominen nykymenon symboli

”Stadionista on tullut nyky-Venäjän tragikoominen symboli, jossa rahaa on kasoittain, mutta myös korruption taso on uskomaton”, sanoo urakkaa seurannut toimittaja Andrei Zaharov RBK-uutistoimistosta.

Hän vertaa Pietaria Etelä-Venäjän Krasnodariin, jossa rakennettiin stadion yksityisillä rahoilla nopeasti.

”Kun rakennetaan valtion toimesta ja rahoituksella, käy kuin Pietarin stadionin kanssa”, Zaharov toteaa.

Vertauskuvia riittää. Pietarissa sitä kutsutaan ”vuosisadan rakennusurakaksi” ja päivitellään, että antiikin Rooman Colosseumin rakentaminen kesti vain kahdeksan vuotta, kun stadionia tehdessä on vierähtänyt kymmenen. Presidentti Vladimir Putin kuvaili sitä ”hyvin surulliseksi tarinaksi”.

Suurin isku Venäjän näkökulmasta olisi, jos siltä vietäisiin MM-kisat laajan ja valtiojohtoisen dopingohjelman takia. Toistaiseksi vaatimukset kisojen siirtämisestä eivät ole olleet kovin ponnekkaita, mutta kansainvälinen kelkkailuliitto siirsi jo ensi vuoden ratti- ja ohjaskelkkailun MM-kisat pois Sotšista.

Syyskuussa murheena home

Vielä syyskuussa stadionin suurimpia murheita olivat vuotava ja keskeneräinen katto, jonka takia rakennuksen seinien alaosat homehtuivat. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa totesi tarkastuskäynnillä, että jalkapallokentän pohja ei ole tarpeeksi tukeva, vaan se värähtelee liikaa.

Virallinen aikaraja on tapaninpäivä. Lopuksi stadion luovutetaan pietarilaisjoukkue Zenitille ja sitä sponsoroivalle energiayhtiö Gazpromille.

”Tähän päivään mennessä kaikki työt on tehty, ja kohde luovutetaan tilaajalle”, kommentoi elokuussa pääurakoitsijaksi vaihtunut Metrostroi kirjallisessa vastauksessaan. Ulkomaalaisia toimittajia kaupunki lakkasi päästämästä stadionille marraskuussa.

Käytännössä stadion sai aikalisän ensi kesäkuuhun, jolloin siellä pelataan vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen esiturnauksen pelejä.

”Esiturnauksessa nähdään, onko stadionista maailmanmestaruuskisoihin, ja myös hankkeesta vastuussa olevat ymmärtävät tämän”, jalkapallofani Aleksandrov huomauttaa.

Varakuvernööri jo vastuuseen

Korruptiosta vedettiin jo vastuuseen Pietarin varakuvernööri Marat Oganesjan, joka pidätettiin marraskuussa Moskovassa. Häntä syytetään toistaiseksi vain keinottelusta videotaululla, jonka ostamisessa katosi 50 miljoonaa ruplaa eli 700 000 euroa.

Sanomalehti Novaja Gazetan mukaan vuosina 2013–2015 stadionilla ei tehty oikeastaan mitään muuta kuin varastettiin rahaa.

Viimeksi kesällä pietarilaisia närästi kaupungin päätös suunnata koulujen ja päiväkotien rakentamiseen tarkoitettuja varoja stadioniin. Korvauksia kaupunki karhuaa oikeudessa stadionin syrjäytetyltä pääurakoitsijalta Transstroilta, josta on tullut syntipukki areenan vaikeuksiin.

Pietari on jalkapallohullujen kansoittama metropoli, mutta siitä huolimatta pelikatsomoiden epäillään jäävän vajaiksi MM-kisojen tungoksen jälkeen. Sotkuun kyllästyneet kaupunkilaiset haluaisivat vain, että stadion jo valmistuisi.

”En ole ollut ikinä jalkapallon EM- tai MM-kisoissa, ja haluan päästä paikan päälle katsomaan. Toivon vain, että Venäjä onnistuisi järjestämään oikeasti hyvät kisat”, Aleksandrov toteaa.

Välierä ja pronssiottelu tarkoitus pelata Pietarissa

Jalkapallon MM-lopputurnaus pelataan Venäjällä 14.6.–15.7.2018.
Otteluita pelataan kahdellatoista stadionilla, joista kaksi sijaitsee Moskovassa.Pietarissa on tarkoitus pelata muun muassa toinen välieräottelu ja pronssiottelu.Suurin stadion on Moskovan Lužniki, kapasiteetti noin 81 000 katsojaa. Pietarin Krestovski on toiseksi suurin, 68 000 paikkaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Korruption ryvettämä MM-stadion piinaa Pietaria”

  1. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen projekti Venäjällä, joissa (rahaa) ruplia vaaluu vähä joka ukon taskuihin, joilla on vähänkään sanomista lupiin, suunnitteluun / rakentamiseen liittyen, eikä ole myöskään viimeinen.
    Se on vaan surullista kyllä maan perustapa, ollut jo kauan, eikä ole tuon yhden projektin ongelma !
    Jo vanhan Venäjän aikaan oli tapana jopa pienillä kylillä varastaa, ja oikein kunnolla: joka kolman-
    nella kertaa kun varasti, niin sai oman tavaran takaisin. Siitä lienee maailmalle lähtenyt nykyään
    niin paljon käytetty termi – kierrätys !
    Varastamiseen ovat osallisia kaikki, aivan apumiehestä pääjohtajaan, ja kaikki siltä väliltä. Tietenkin
    isot ottavat puhtaasti rahaa/rahallista hyötyä, ja rakentajat tavaraa/materiaaleja.
    Olen ollut mukana hyvin monissa projekteissa Venäjällä, ja kaikissa on varastettu, enemmän tai vähemmän. Kait se kuuluu jollakin tapaa maan ”kulttuuriin”, eikä sitä näytetä pidettävän kovin
    pahana asiana, varsinkin jos saa varastettua ulkomaalaisilta, jota näytetään pidettävän jopa suo-
    siteltavana.
    Johtuneeko sittä, että Venäjän kansan ns. kristillinen käsitys on joko unohtunut, tai yksi katekismuksen kymmenestä käskystä on jäänyt käännettyä Venäjäksi ! Ja se on: ÄLÄ VARASTA !

    1. Näin se on ollut aina, jos telineiltä tipahtaa työkalut niin lattialta ei kuulu kolahdusta vaan vehkeet katoaa matkalle.

Vastaa käyttäjälle markku seppänen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat