Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä parannetaan älykokeiluilla

Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman kasvavien matkustajavirtojen tuomiin haasteisiin etsitään ratkaisuja viidellä tammikuussa käynnistyvällä älyliikennekokeilulla. Kokeilut ovat osa FinEst Smart Mobility -hanketta.

Yksi kokeiluista on rekkojen satamaan ajoa ohjaava järjestelmä. Kuljettajat saavat tarkan satamaan saapumisreitin ja -ajan etukäteen. Näin myös laivayhtiöt saavat tiedon tarkasta saapumisajasta. Järjestelmä vähentää ylimääräistä ajanviettoa sataman alueella. Kokeilun toteuttaa käytännössä GoSwift.

FinEst Sherpa -kokeilussa FLOU suunnittelee matkustajille palvelukonsepteja hyödyntämällä erilaisia palvelupaketteja, kuten lippuihin liitettyjä lisäpalveluja. Samalla selvitetään palvelupakettien laajempaa käyttöä osana liikkumisvirtojen hallintaa.

Townhall24 tuo Länsisataman lähialueelle älykontit, joihin esimerkiksi painavien matkalaukkujen kanssa kulkevat voivat jättää tavaransa ja saada kuljetusapua autoilevilta matkustajilta. Samalla kehitetään jakamistalouden mallia, johon myös asukkaat voivat osallistua.

Ratikkalipun ostamiseen uusi sovellus

Ratikkalipun ostamista helpotetaan teknologiayritys Jiffin hands free -mobiilisovelluksella, joka tunnistaa, kun matkustaja nousee raitiovaunun kyytiin ja ostaa lipun, kun ratikka lähtee liikkeelle. Kokeilussa selvitetään, onko sovellus teknisesti ja taloudellisesti toimiva.

Viidennessä pilotissa paikkatietoon erikoistunut Positium analysoi matkailijoiden liikkumista kaupunkialueella anonyymin mobiilisijaintidatan avulla. Saadun tiedon avulla Helsingin ja Tallinnan välillä matkustavien liikkumistottumuksia voidaan visualisoida, kehittää alueiden käytön suunnittelua sekä parantaa asukkaiden ja matkailijoiden viihtyvyyttä.

Kokeilut ovat osa vuonna 2016 alkanutta FinEst Smart Mobility -hanketta. Sen tavoitteena on tehdä ihmisten ja tavaroiden liikkumisvirtoja sujuvammiksi Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman alueilla. Lisäksi tavoitteena on vähentää yksityisautojen ja raskaiden ajoneuvojen turhaa ajanviettoa ja siitä aiheutuvia haittoja paitsi satama-alueilla, myös kaupungissa.

”Kokeilujen avulla pyritään siihen, että jokainen alueella kulkeva voi kokea oman liikkumisketjunsa mielekkääksi ja sujuvaksi”, hankkeen projektipäällikkö Kalle Toivonen sanoo.

FinEst Smart Mobility -hanke on kolmivuotinen ja sen kokonaisbudjetti on 1,8 miljoonaa euroa. Rahoitus hankkeelle on saatu Interreg Central Baltic -ohjelmasta. Hanke koostuu kuudesta projektipartnerista: Helsingin kaupunki, Vantaa, Forum Virium Helsinki, Tallinna, Viron tiehallinto ja ICT Demo Center.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä parannetaan älykokeiluilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat