Kokeile kuukausi maksutta

Suomen suurin aurinkopuisto tukemaan Atrian imagoa

Nurmoon rakennettavassa Suomen suurimmassa aurinkopuistossa vertaillaan ratkaisuja ja tutkitaan sähkön älykästä käyttöä.

Suomen suurin aurinkopuisto seisoo Atrian tehtaiden kyljessä.

Tämä titteli ansaitaan pystyttämällä reilut 24 000 paneelia ensi vuoden syksyyn mennessä. Käytännössä arvonimi tienataan jo tänä kesänä. Ensimmäinen vaihe ryhtyi syöttämään sikalinjalle sähköä heinäkuun viimeisenä päivänä.

Paneelit tuottavat 5 600 megawattituntia sähköä, mikä on kuusi kertaa niin paljon kuin tähän asti suurimassa kohteessa, Turun Citymarketissa.

Koon lisäksi merkittävää on se, että Nurmoon nousee ensimmäinen teollinen aurinkopuisto. Atrian Nurmon tehdas saa viisi prosenttia tarvitsemastaan sähköstä aurinkoenergiasta ilman siirtokustannuksia ja sähköyhtiötä.

Se saa sitä myös ilman taloudellista riskiä. Hanke toteutetaan konseptilla, jossa aurinkosähkö ostetaan Nurmon Aurinko Oy:ltä. Solarigo Systems omistaa siitä 90 prosenttia ja Atria Suomi Oy loput. Investoinnin lasketaan maksavan itsensä takaisin noin 10 vuodessa.

Toisin kuin tuulivoima, hanke on jo perustamisvaiheessa hyvin kotimainen. Se näkyy toimituksissa, sillä osalla tavarantoimittajista on ollut haasteita pysyä ison urakan aikataulussa.

Yksi TEMin kärkihankkeista

6,8 miljoonan euron hanketta ei olisi toteutettu ilman Työ- ja elinkeinoministeriön merkittävää tukea. Kärkihanketuki on 40 prosenttia kokonaiskustannuksista, maksimisumma.

”Kilpailu tuesta oli kova, minkä takia korostimme edelläkävijyyttä. Aurinkosähköpuisto on osa Nurmon tehtaan sähköjärjestelmää. Itse hankkeessa vertaillemme muun muassa eri toimittajien ratkaisuja, sähkön varastointia ja älykästä sähkön käyttöä”, kertoo hankkeesta Atrialla vastaava Tapani Potka.

Ensimmäisen vaiheen paneelit hankittiin kahdelta kotimaiselta toimittajalta, Areva Solar Oy:ltä ja Satmatic Oy:ltä. Näistä Areva Solar Oy toimii SaloSolar Oy:n myyntiyhtiönä, joka valmistaa paneelit Salossa. Tarkoitus on ottaa vertailuun vielä kaksi muuta paneelintoimittajaa.

”Suurin osa globaalista paneelivalmistuksesta on keskittynyt Kiinaan. Kuljetusten osuus kokonaiskustannuksesta jää kuitenkin vähäiseksi. Ratkaisevaa on paneelien kestäminen käytössä”, sanoo Solarigo Systemsin partneri Jukka Muilu.

Paneelin käyttöikä on vähintään 20−25 vuotta, mutta paneeli voi kestää 30 tai jopa 40 vuotta. Sen takia jo viiden prosentin ero sähkön tuotossa on vuosien mittaan merkittävä.

Valmistajien mukaan teho laskee alle puoli prosenttia vuodessa. Sitä seurataan, miten paljon sen alle päästään.

Merkittävä selvityskohde on älykäs sähkön käyttö, toisin sanoen kuinka sähkön kysyntää ja tarjontaa onnistutaan joustavasti ohjaamaan.

Lähtökohta on hyvä, sillä aurinkovoimaa saadaan eniten keskipäivällä ja huhtikuusta syyskuuhun. Nyt tutkitaan, miten se saadaan istumaan koko tehdasalueen tuotantoketjuun.

Nurmon lihakylä sopii aurinkovoimalle

Nurmon lihakylä sopii aurinkoenergialle myös väljien tilojensa ansiosta.
Lihakylä päätettiin 1970-luvulla rakentaa suovaltaiseen metsämaastoon asutuksen ulkopuolelle. Perusteena olivat muun muassa tuotantolaitoksen ympäristöhaittojen minimoiminen ja hyvät mahdollisuudet jatkokehittämiselle. Nyt ratkaisu palvelee aurinkoenergian tarpeita.

Suurin osa asennuksista tehdään valmiille neljän hehtaarin kentälle lihakylän kylkeen. Kenttää oli aikaisemmin käytetty kompostointiin, minkä vuoksi se oli pääosin asfaltoitu.

Aurinkopuistoa on tehty Solarigon omana työnä. Parinkymmenen hengen voimalla on asennettu parhaimmillaan 200 paneelia päivässä.

Talvi rauhoitetaan paneelien asentamiselta, sitten jatketaan. Neitseellistä kenttää löytyisi lisää tehdasalueen toiselta puolelta, mutta loput paneelit on tarkoitus sijoittaa tehtaan nurmialueille ja katoille.

Kattojen kunto varmistetaan ennen asennusta siten, että paneeleja ei jouduta heti siirtämään.

”Paino ei ole ongelma, se on selvästi lumikuorman vaatimusta pienempi. Ja tarvittaessa aurinkopaneelien sijoituspaikka voi muuttaa”, sanoo Muilu.

Pääosa aurinkopaneeleista näkyy ohikulkijoille ja loput atrialaisille. Aauringosta tulee osa Atrian imagoa.

”Aurinkoenergia tukee Atrian arvoja, kuten kotimaisuutta, läheisyyttä ja puhtautta. Samalla edistetään uusiutuvan ja kotimaisen energian käyttöä. Nämä asiat ovat nyt esillä henkilöstön keskusteluissa, myös ruokapöydissä”, sanoo Potka.

Suomen suurin aurinkopuisto

* Nurmon Aurinko pystyttää runsaat 24 000 aurinkopaneelia.
* Paneelit tuovat 5 prosenttia Atrian Nurmon tehtaiden energiasta.
* 6,8 miljoonan euron budjetista 40 prosenttia on TEMin tukea.
* Ensimmäiset paneelit ovat jo käytössä, loputkin syksyllä 2018.
* Toteuttaja, omistaja ja ylläpitäjä on Nurmon Aurinko Oy.
* Nurmon Aurinko myy ja siirtää sähkön suoraan Atrialle.
* Solarigo Systems Oy omistaa pääosan Nurmon Aurinko Oy:stä.

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Suomen suurin aurinkopuisto tukemaan Atrian imagoa”

  1. 40 % investointitukia? Käsittämätöntä varojen hassausta. Mikäli Atrian omat varat eivät riitä investointiin, ei pidä investoida. Se nyt on jo selvinnyt, että pienikin yrityksen oma investointi aurinkosähköön on kannattamaton. Mutta Atrian investointi tehdäänkin imagosyistä, kuten sikalinjan Potka toteaa.

  2. Hieno homma! Hyvä että valtio tukee että saadaan aurinkovoima-ala vauhtiin — tukien tarve putoaa nopeasti. Mutta tietysti Suomessa on paljon valittajia joille mikään ei ole koskaan oikein, ja sähkö ”tulee töpselistä” ilmaiseksi ja vailla saasteita.

    Huvittavaa kanssa kommentti kannattamattomuudesta: useampikin yritys on asentanut, iso osa ilman tukia; takaisinmaksuaika vaihtelee mutta kaikkialla alle 10 vuotta.
    Sitä ei myöskään muisteta että kaikenlaisia voimaloita on valtio vuosien varrella tukenut, mukaanlukien pahimmanlaatuisia turvevoimaloita. Mutta nyt ei mitenkään saisi uutta teknlogiaa mitenkään tukea. Ei tuulta, ei aurinkoa, ei niin mitään.

  3. Takaisinmaksuaika 10 v on aivan höpöhöpöpuhetta. Jos otetaan huomioon kokonaisinvestointi ilman tukea, aurinkopanelit eivät maksa itseään koskaan takaisin, jos otetaan huomioon edes jonkinlainen korko. Siinä G 2 on oikeassa, että valtio on vuosien varrella tukenut kaikenlaisia älyttömiä voimalaoita kuten turvetta – ja tuulivoimalla on älytön takuutariffi. Mitä Atriaan tulee, Atrialla olisi aivan varmasti ollut varaa maksaa tämä investointi kokonaan itsekin. Luvut: 5600×80=448.00 euroa. Siis teoreettinen tuotto, oletus, että Atrialle maksaa sähkö siirrettynä 80 euroa/mega. Voidaan siis todeta, että laitos tuottaisi kustannuksensa takaisin 15 vuodessa, jos ei oteta korkoa huomioon. Luvut muuttuvat Atrialle kannattavaksi, koska tuki on 40%. Atria jopa ilmoitti, että ilman tukea aurinkosähkölaitosta ei olisi lainkaan tehty. Ei siis niin kauhean hyvää bisnestä.

  4. Edellinen kirjoittaja ei ole ottanut lainkaan huomioon laitoksen käyttökuluja. Ei laitos ”ilmaiseksi” sähköä tuota. On monenlaista huoltoa, korjausta ym. Kannattavuus heikkenee huomattavasti yllä olevasta laskelmasta. Lisäksi 5600 megawattituntia on teoreettinen suurin tuotto/v, joka vaihtelee vuosittain jopa -25%.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat