Kokeile kuukausi maksutta

Liikennevirasto ja Destia sopivat kymmenien miljoonien tieurakasta

Liikennevirasto ja Destia ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Lahden eteläisen kehätien Hollolan pään hankkeesta, joka toteutetaan suunnittele ja toteuta (ST) -muotoisena urakkana.

Sopimuksen allekirjoittivat Destian vt. toimitusjohtaja Arto Pohjonen (vas.) ja Liikenneviraston suunnittelu- ja hankkeet -toimialan ylijohtaja Rami Metsäpelto. Kuva: Liikennevirasto

Sopimuksen arvo on 63,5 miljoonaa euroa.

Urakoitsijan vastuulla on sekä rakennussuunnitelman laatiminen että itse rakentaminen.

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen Hollolan päähän sijoittuvassa 1A-hankeosassa valtatie 12 parannetaan uudessa maastokäytävässä Soramäen ja Okeroisten välillä kaksikaistaiseksi. Lisäksi rakennetaan eritasoliittymät Soramäkeen, Nostavaan ja Okeroisiin.

Hankeosaan sisältyy myös 17 sillan rakentaminen. Näistä suurimmat ovat Vähäjoen ja Luhdanjoen yli 200 metrin pituiset vihersillat.

”Suunnitelman mukaan kehätien Hollolan pään rakentaminen maastossa käynnistyy kevättalvella 2018. Talven aikana Destialla onkin erinomainen tilaisuus hioa laadukkaan lopputuloksen varmistavia suunnitteluratkaisuja ja työtapoja. Juuri suunnittelun ja toteutuksen saumaton yhteispeli onkin yksi ST-urakkamuodon parhaista puolista”, sanoo ST-urakan projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen Liikennevirastosta.

Lahden eteläisen kehätien Hollolan pään lisäksi hankekokonaisuuteen sisältyvät Lahden eteläisen kehätien Lahden pää, joka rakennetaan allianssimallilla ja sen toteuttaa työyhteenliittymä Valtari.

Hankekokonaisuuteen kuuluu myös maantie 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen, joka toteutetaan konaisurakkana. Urakoitsija on Suomen Maastorakentajat.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Liikennevirasto ja Destia sopivat kymmenien miljoonien tieurakasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat